Taidetta jakokaapeissa

Kädessäni on Tampereen kartta, johon on merkitty 15 jakokaappia. Jakokaappi = sähkönjakokaappi, yleensä oliivinvihreä tai harmaa n. metrin korkuinen metallipömpeli, joita on talojen seinustoilla, puistoissa, jne. Aiemmalla Tampereen reissulla huomasin Laukontorilla jakokaapin, jonka kyljessä oli taideteos pleksin alla ja netistä löytyi pömpelikävelyn oppaaksi tietoa katujen kulmille levittäytyneestä Taidetta jakokaapeissa 2 -näyttelystä.

Lähden liikkeelle Satakunnankadulta, jonka sininen taideteos näyttää kävelykadulta Anttilan suunnasta katsottuna ensin vain tasaväriseltä pinnalta, mutta Ilkka Väätin teoksen yksityiskohdat erottuvat sitten läheltä. Puutarhakadun jakokaapin Elina Ruohosen sini-keltanaamasta tulee mieleen pääkallo. Hämeenpuistossa Metso-kirjaston luona tarkastelen hetken myös perusjakokaappia, jossa on ikään kuin kehysteline jonkin ripustamista varten, mutta ei mitään mielenkiintoista. Tältähän taiteettomat jakokaapit usein näyttävät:

Onneksi näen pian Petri Sepän teoksen Kaikki värit yhdistyvät harmaaseen, jossa yhdistyvät valokuvat ja tekstit. Liikutellaan itseä kalenterin avulla paikasta toiseen. / Ei olla oikein missään / - - -

Seuraavassa kadunkulmassa on hieno valokuva, Laura Paavilaisen Nurkka - mitäpä valkohameinen kurkkaaja näkeekään aidan takana? Näsilinnankadulla puolestaan astun mustavalkoiseen tunnelmaan ja menneisyyteen, kun katson Petri Nuutisen tyylikästä valokuvateosta Firenze. Täst' mie tykkään. Ihmetyttää, ettei kukaan muu ohikulkija pysähdy sitä katsomaan. Ehkä kuvia ei kävelyvauhdissakaan huomaa, jos ei varta vasten hidastele ja etsi jotain uutta silmillään?

Sirkku Lumi on joutunut juuri tällaisen ei-kukaan-huomannut -kohtelun kohteeksi. Tai sitten fillarin parkkeeraaja nimen omaan on huomannut taideteoksen ja päättänyt lisätä siihen oman efektinsä. Seuraavaksi poikkean Laukontorille, missä on Sauli Iso-Lähteenmäen Usva, jonka ansiosta olen tällä kävelyllä.

Kävelen seuraavaksi Hämeenkadun (Janne Nytorp, Pilvet - pinkistä huolimatta synkeä...) ja Kauppakadun (Marja Pirilä, maaginen Milavida) kautta Keskustorille, missä markkinakojut läheltä ja mitä ilmeisimmin myös kaukaa houkuttelevat ostajia. Englantilaista fudgea, viipurinrinkeleitä, suppilovahveroita, sepän taidetakomon tuotteita, paistettuja muikkuja... Jatkan Tammerkosken toiselle puolelle, missä on jäljellä vielä kuusi taidejakokaappia.

Tiina Riutan auringonpalvoja ei nyt sykähdytä, Verkatehtaankadun kulmassa Aino Louhen Minun melankolinen pianoni on virkistävän selkeä, mieleen tulee lasten kuvakirja. Mitäs kulman takana maalataan? No ei mitään, siinä pesufirma putsaa kivitalon seinästä tussitöhryjä, jotka eivät vaikuta alun alkaenkaan olleen taidetta. Kartan kohde 12, Marianne Laiti on joutunut remppa-aidan taakse, katukaivantojen uhriksi Aleksanterinkadulla. Sääli, sillä Vilkutus on suloinen!

Tässä vaiheessa pidän tauon ja käyn läheisessä Vohvelikahvilassa Tuomiokirkonkadulla lämmittävällä kaakaolla ja vohvelilla. Kun miettii tätä ylläolevaa kuvaa, siitä näkee kahden jakokaapin eron. Kumpi on kivempi? Ja kun ajattelee, että näitä pömpeleitä on vähän kaikkialla, olisi niissä erinomainen alusta taidenäyttelyille todella julkisessa tilassa. Vastaavaa taidetilaa on käytössä lähimaisemissa ainakin Tukholmassa ja Turussa, mutta en tiedä, mistä ja missä tämä sai alkunsa.

Kävelen Tuomiokirkonkatua pitkin kohti viimeisiä jakokaappitaidekohteita. Matkalla ohitan katumainoksen, jonka viesti yllättää: Oluthuone Panimomestari hehkuttaa mainostelineessä paikallisia oluita, joita siellä on tarjolla. Lähiruuasta on jo alettu puhua ilahduttavasti, joten mukavaa että joku nostaa ylpeästi esille myös lähijuomat. No niin, tuossa on Merja Miettisen moottoripyöräkuva Matkalla, taide- ja kehysliikkeen ikkunan edessä jakokaappia koristaa Hanna-Riikka Heikkilän  Ananastaivas pöllöineen. Johanna Pihlajamaan hauska vihreä omakuva sen sijaan pitää seuraa seksikaupalle.

Tämä näyttely pysynee paikoillaan Tampereella syksyyn 2011. Lisää taidetta jakokaappeihin!