Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivän maisema on aamulla alkaneen lumisateen jäljiltä pitkälti mustavalkoinen, etenkin kun kulkee metsikön lävitse. Viitaniemen ja Kortesuon väliset pitkospuut ovat lumen alla liukkaat. Muutamassa kohdassa pitkosten tukipuut ovat päättäneet hylätä tehtävänsä tai ovat vanhuuttaan väsyneet; lankku notkahtaa jalan alla uhkaavan lähelle kohonnutta veden pintaa.

Kävelijöitä on liikkeellä harvakseltaan, kun kuljen Viitaniemestä Tuomiojärven rantaa kohti Lohikoskea. Kostea, mutta sateeton sää ei houkuttele tarpeeksi. Käännyn Lohikoskella Paloniementieltä entisen huoltoseman, sittemmin entisen autohuollon ja nyt-ei-minkään kohdalta Niittytielle, joka nousee vähitellen ylöspäin. Vasemmalla näkyy uusi kävelytieyhteys, joka liittää tälle tielle nyt tai kohtapuoliin (vielä kuraisena) Lohikosken kuntopolun. Ehkä siinä aiemmin kulkikin pieni ja epävirallisempi polku?

Kohta olenkin entisen Jyväskylän maaseurakunnan Seppälänkankaan hautausmaalla, josta pitäisi nyt opetella käyttämään sen uutta virallista nimeä Lahjaharjun hautausmaa. Opinkohan tuota koskaan.

Lukuisia kynttilälyhtyjä on jo sytytetty vainajien muistoksi. Kaivan oman tulitikkurasiani esille ja raapaisen elävän liekin steariinipurnukan sydänlankaan.

Hautausmaalla liikkuu perhekuntia, vanhempia ihmisiä nuorempien tai apuvälineiden tukemana, yksin kulkevia. Yksinäisen näköinen mies seisoo pää painettuna pitkään haudan ääressä, sytytettyään kynttilänsä. Kaipaus ei ole kadonnut mihinkään.