Jyväskylä: Guerrilla Lighting Naissaaressa

Valosissit ovat asetelleet valopussit paikoilleen, leveäksi käytäväksi vielä pimeän Wanhan Pajan pääoven eteen Vaajakosken Naissaaressa. Enää hetken odotus. Sitten väkijoukko hiljenee, merkkitorvi törähtää ja käsivalaisimet räpsähtävät käskystä päälle. Ja kas, Wanha Paja näyttää aivan erilaiselta!
Saamme silmiemme eteen vielä valomaalausta, jonka merkeissä taiteillut muodot taltioituvat kokonaisuudessaan vain hyvin varautuneiden valokuvaajien kameroiden muistikorteille; edes silmin ei voi havaita, millainen kuva valojen avulla syntyy. Ainakin Valon kaupungin virallinen kuvaaja Juhana Konttinen on valppaana...
Sitten merkinantotorvi törähtää jälleen ja Wanhaan Pajaan suunnatut käsivalaisimet sammuvat. Kohta valosissit keräävät valopussit valokujalta pois ja tässä pihassa palataan hämärään arkeen. Me Guerrilla Lighting-valotempauksen katsojat lähdemme seuraamaan värivalosauvaa kantavaa opasta viereisen vesivoimalaitoksen edessä olevalle sillalle.
Vaajakosken vesivoimala näyttäytyy pimeässä vain ikkunoidensa verran valaistuna, varjomaisena hahmona vasten sinistä yötaivasta. Valosissit asettuvat asemiinsa ja vähitellen spotteja syttyy, hakee paikkaansa. Odotus tiivistyy.
Trööt! Jälleen valot luovat ihmeen; värivalojen loimu nostaa punatiilisen voimalarakennuksen tyylikkäästi esille muutoin hämärästä maisemasta. Valaistukset suunnitelleen Annukka Larsenin on täytynyt miettiä nämä hyvin tarkkaan etukäteen. Ja taas trööt! Virta välkehtii jälleen hämärämpiä sävyjä. Mitä ja minne seuraavaksi?
Lähdemme kävelemään leppoisana laumana vesivoimalaitokselta kohti Naissaaren (Vaajakosken) kanavan toisella puolella olevaa Wanhaa Woimalaa. Sulkuportit ovat kiinni ja vesi on kanavassa peilityyni, toisin kuin porttien ulkopuolella kuohuvassa Vaajakoskessa.
Ihmisletka etenee Wanhan Woimalan ohitse aina vastarannalle saakka, tehdasrakennuksen eteen, mistä on luvassa parhaat näkymät illan viimeiselle sissivalaistulle kohteelle.
Tosin Wanha Woimala näyttää aika hienolta jo näin ohi kulkiessamme, kun rakennuksen sisällä, suurten ruutuikkunoiden takana palavat valot..
Ryhmittäydymme kosken partaan nurmikolle ja sen takana kulkevalle kävelytielle. Kun alkuvalmistelut on tehty ja kaikki valosissit jälleen asemissaan, kajahtaa tuttu merkkiääni, jonka jälkeen Vaajakoski ja Wanha Woimala hehkuvat aivan uudella tavalla, värivalojen leikitellessä kuohuvassa virrassa.
Valosissien riemukkaissa värivaloissa on kyllä ihmeellistä taikaa. Kiitos valaisijoiden, Naissaarella on nyt uudet, mystiset yökasvot!

Guerrilla Lighting , Valon kaupunki 25.9.2012

Kommentit

Suositut tekstit