Siirry pääsisältöön

Lappeenranta: äänekästä hiljaisuutta ja muiskuja

Jännittävän näköinen Hopeakettu tapittaa minua vaiteliaasti Etelä-Karjalan taidemuseon sisäänkäyntikäytävällä. Päiväkävely on tuonut minut katsomaan, mitä on menossa Lappeenrannan Linnoituksen taidekeskittymässä. Ainakin Kaisu Koiviston Äänekäs hiljaisuus-näyttely, jonka teokset kiskaisevat minut museon uumeniin.
Koiviston töissä luonto on vahva elementti, mutta eri tavoin käsiteltynä. Jos teräksestä onkin muotoiltu kovapintaisia hahmoja, on museon aulan laattalattialla uiskentelevilla, toisilleen täysin vierailla joutsenilla pehmeä pinta, vaikkei se yhdelläkään ole höyhenpeite.
Aulan videoteoksessa sekä viereisissä näyttelysaleissa valokuvateokset vievät Baltian maiden ja Venäjän hylättyjen ohjustukikohtien maailmaan. On hämmentävää, että niihin ylipäänsä pääsee kulkemaan ja kuvaamaan. Kaisu Koivisto osoittaa kuvillaan, että luonto on jo valtaamassa rapistuvien ohjustukikohtien alueita takaisin itselleen. Tilaa hallitsee kuitenkin Kaiku 1 & 3 -installaatio, valoineen ja varjoineen.
Entä millainen maailmankartta syntyy pehmeistä turkiksista? Harmi, että tätäkään pörröistä maailmankarttaa ei saa koskettaa... Mitä turkkikartta kertoo ihmisestä?
Viereisessä salissa ohjustukikohtia peilaavat valokuvateokset jatkuvat. Seinälle on ripustettu jäljennös ohjuksen laukaisualustasta. Siis tuon kokoinen se on. Jään kuitenkin taas himmelimäisten, katosta ripustettujen terästeosten lumoihin, joiden varjot keinahtelevat hidastetusti salin lattiassa.
Tunnen häikäisevän kauniiden lasisilmien katseen. Valkoinen bambimainen eläin on vaiti, kuin sillä ei olisi suuta ollenkaan. Vain nuo uskomattomat, koristeelliset silmät, jotka mykkyydessään osaavat olla hyvinkin syyllistävät.
Mitä ihminen on tehnyt maailmalle? Äänekästä hiljaisuutta, tämäkin.
Jätän Kaisu Koiviston haikeatunnelmaisen näyttelyn ja siirryn lasiyhdyskäytävää museon toiselle laidalle. Muisku-näyttely mainostaa itseään koettavana - siellä saa siis myös koskea. Ja Muiskuun voi valmistautua vaikkapa Heidi Parkkisen työn viesteillä, joista yksi lausuu: siul on pilkettä silmäkulmassa.
Parkkisen Muistin ilot-työ jatkuu lattiasta kattoon: mukana on taiteilijan elämään vaikuttaneiden ihmisten muistikuvia, yhteensolmittuja metalliosia eri muistoesineistä. Eräänlainen himmeli tämäkin.
Kauppamuistojen taulussa on eri ihmisten jättämiä muistoja lapsuuden kauppareissuista. Kuten hevosilla Heinävedelle tehdystä visiitistä 1950-luvulta. Mitä itse muistan? Perälän kaupan toisinaan tiukan tädin tummasankaisissa silmälaseissa ja työtakissa Keski-Palokassa. Suklaanapit.
Jo Kaisu Koiviston näyttelyssä olen jutellut näyttelyn valvojan kanssa, joka tuli itse rupattelemaan luokseni. Myös Muisku-näyttelyssä minua lähestyy ystävällinen nainen, jonka rintapieltä koristaa Tavattavissa-kyltti. Hän kertoo olevansa vapaaehtoinen "museomummo" ja olevansa paikalla silloin tällöin pari tuntia, näyttelyvieraiden keskustelukumppanina. Kannattaa siis käydä taidemuseossa perjantaisin!
Museomummo kertoo pitsikoristeisista pellavalakanoista kootusta päiväuniteltasta (Sanna Majander), johon saisi oikeasti oikaista päiväunille.
Ja Maiju Ahlgrénin värikkäistä, narulle ripustetuista sukista, joiden kanssa temutessaan museokäynnillä olleet, sukkia ja samalla värioppia päähänsä innoissaan kiskoneet päiväkotilapset ilmoittivat, että eivät haluaisi ihan vielä lähteä pois... Sekä Ahlgrénin lapasprojektista, jossa hän lahjoitti ruokajonossa olleille itse virkkaamiaan lapasia.
Sanna Majander on ripustanut esille kirjontatöitä, joita kävijät saavat edelleen täydentää (jos rohkenevat!). Itse en tohtisi tehdä omia pistojani upeisiin liinoihin!
Valokuvapalapelit ovat kuulemma myös saavuttaneet suuren suosion. Salissa roikkuu henkareista erilaisia asukokonaisuuksia, joita museomummon kertoman mukaan ovat edelliset, venäläiset näyttelyvieraat naureskellen kokeilleet ylleen. Niin kuin on lupa tehdä. Muiskussa saa koskettaa, kirjoa, vetää sukan päähän, ottaa nokoset, pukeutua roolivaatteisiin, liittää palapelin paloja yhteen eheäksi kuvaksi.
Lisäksi kannattaa penkoa kirjottujen pikkutyynyjen astiaa. Sieltä saa ilmaiseksi mukaan hyviä (elämän)ohjeita. Muista kiipeillä kavereiden kanssa!

Äänekästä hiljaisuutta- ja Muisku-näyttelyt ovat avoinna Etelä-Karjalan taidemuseossa 3.2.2013 saakka.

Kommentit

  1. Maailmankartta on hienosti toteutettu,mutta minä jäin kiinni noihin metallirakenteisten himmeleiden jättämiin varjokuviin. Huomaan että katsot ja tutkit näyttelyitä hieman samoin silmin kuin minäkin :)

    Mukavaa kuulla että Lappeenrannassa on tuollaisia "tavattavissa" olevia juttukumppaneita. Joskus olisi tosiaan hauska jakaa näyttelyn kokemuksia tai syntyneitä ajatuksia jonkun kanssa.
    Maiju Ahlgrenin nimi kuulosti tutulta ja muistan olleenikin hänen luennollaan Suomen kässämuseossa. Aiheena oli "Taide kuuluu kaikille".

    http://hurmioitunut.blogspot.fi/2010/11/taide-kuuluu-kaikille.html

    Loistavan elämyksellinen näyttely tuo Muisku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelyssä on kiva katsoa aina myös sitä, miten teos käyttäytyy tilassa.

      Muisku piristi juuri sillä, että se ei ollut "vain" katsottava vaan myös koettava.

      Kiitos Maiju Ahlgren-linkistä! Tajusin juuri itse Ahlgrenin nettisivuja katsoessani, että omistan osan yhdestä hänen teoksestaan: pinssin, joka oli Jyväskylän käsityön museon Käsityömielessä-installaatiossa :)
      http://www.maijuahlgren.net/kasityomielessa.htm

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…