Talvinen Nyrölän luontopolku

Jo reilun parinkymmenen kilometrin matka upeiden lumisten metsien ympäröimää tietä Jyväskylästä Nyrölään tuo hyvän fiiliksen. Kuinka kaunista! Entä voiko Nyrölän luontopolkua kulkea talviaikaan? No mikä ettei. Lumitilanteesta ja edellisten kulkijoiden määrästä ja tarpomistavasta riippuen ainakin lumikengillä, mutta osa reitistä saattaa olla käveltävissä myös ilman erityisvarusteita.
Vasemman kautta lähtevällä, myötäpäivään kulkevalla reitillä ei tuoreita jalanjälkiä näy, mutta moottorikelkka on ajanut siitä ennen edellistä lumisadetta. Sen sijaan suoraan Iso-Mustan laavulle oikaisevaa reittiä on kävelty ihan äskettäin. Kumman valitsen? No kas, sattuipa olemaan kyydissä lumikengät...
Kun kaupungissa lumi on ehtinyt jo varista puista, riittää Nyrölän maisemissa hiutalekerrostumia niin maassa, puissa kuin polun opasteilla. Päätän olla oikaisematta kevytkulkuisempaa kelkkauraa pitkin ja käännyn kiltisti seuraamaan merkittyä reittiä kuusimetsän siimekseen.
Reittiopasteina näkyy muutamissa puissa myös maalimerkkejä. Taitavat olla heijastavaa maalia? Siitä ei ole mitään haittaa, jos sattuu kulkemaan luontopolkua hämärämmällä.
Lumikengät ovat metsässä tarpeen, sillä polkua edessäni ei ole valmiiksi tallattu. Reitti erottuu silti pääosin hyvin selvästi ja vain yksi pieni polun yli rojahtanut puu yrittää hidastaa kulkua. Hangelta erottuu siellä täällä reitin poikki viilettäneiden eläinten jälkiä. Enää pitäisi tunnistaa, mitkä jäljet ovat minkäkin otuksen.
Vitivalkoinen lumi on maalannut maiseman tyystin erilaiseksi kuin viime visiitillä, joka sattui syksyiseen aikaan. Vaikka värit ovatkin toiset, huomaan kuitenkin muistavani tuttuja paikkoja reitin varrelta. Ahaa, tuossa puiden takana on lähteestä kaivettu lampi, Saparo. Äskettäinen juttu Suur-Jyväskylän lehdessä avasi Nyrölän nimen saloja: sen taustalla on sana nyry (nira), joka paikannimiä tutkineen Ilmari Kososen selvityksen mukaan tarkoittaa pientä vesiuraa. Nyryjä on tyypillisesti lähderikkailla alueilla.
Astun metsän suojista hakkuuaukealle. Metsän reunan puumaisema on huikaisevan kaunis mustavalkoisuudessaan, kuin luonnon grafiikkaa.
Kun haen hakkuuaukealta silmiini reittimerkkejä, keltaisella maalilla merkittyjä heinäseipäitä, menee hetki ennen kuin erotan edempää seuraavat lumen kuorruttamat tolpat. Talsin tovin eteenpäin, sitten uutta reittiopastetta ei enää osukaan näköpiiriin, vaikka tiedän olevani aivan sen lähellä. Vaan eipä tuo haittaa, sillä luontopolun reitti osuu tuossa tuokiossa samalle pikkutielle, jolle olen omaa reittiäni astellut.
Lumen suojissa on reitin varrella komea, pitkä halkopino. Moottorikelkan hiihtäjille äskettäin tekemä ura kääntyy vasempaan, minä jatkan matkaa eteenpäin ylämäkeen. Muistelen kuusimetsän syksyä ja hehkuvan vihreää sammalikkoa.
Lumikengillä astelu on joutuisaa, sillä kelkkailija on käynyt ajamassa lenkin myös luontopolun reitillä, eikä jalan alla juuri upota. Pääsen kuitenkin nauttimaan koskemattomalla lumella tassuttelusta kun kelkkaura erkanee merkityltä luontopolkureitiltä mäen laella, entisen Rinteelän tilan maisemissa. Pakkaslumen rakenne on juuri sopivaa, kevyttä kulkea! Etenkin alamäkeen...
Tiheähkössä kuusimetsässä on jotenkin epätodellinen tunnelma. Hennon lumipeitteen suojaamat oksat piirtyvät tarkasti, säännöllisen epäsäännöllisinä kaarevina viivoina esiin. Grafiikkaa jälleen.
Pujahdan lumen kaarelle painamien nuorten lehtipuiden lomitse eteenpäin hangessa ja pian kohtaan edellisen kävelijän jäljet, jotka johtavat läheiselle louen malliselle laavulle. Viimeksi täällä kulkiessani se oli vielä hivenen keskeneräinen, mutta tämä kerrassaan kaunis laavu on selvästi ehtinyt olla käytössä jo jonkin aikaa. Jäisinkö tähän evästauolle vai jatkanko vielä matkaa saaren laavulle?
Kävelen suon poikki kohti Valkaman vetolossia, jolle ei ole ollut käyttöä Iso-Mustan jäätymisen jälkeen. Jään yli menee kävelijöiden tekemä polku. Muutama muu laavukävijä koirineen on ehtinyt poistua saaresta juuri ennen kuin saavun sinne itse. Ihan kuin laavulta kuitenkin leijuisi savun tuoksu...
Oikeaan osui: edellisten kävijöiden jäljiltä on nuotiopaikalla vielä hiillosta jäljellä. Puhaltelen hetken aikaa kekäleitä ja kohta lieskat taas nousevat. Aika ottaa repusta termospullo ja eväät esille ja istahtaa alas nauttimaan leppoisasta talvikelistä nuotion ääressä. Pitää käydä istuskelemassa louelaavulla toisen kerran, sillä turha tuhlata polttopuita omien tulien tekoon tällä kertaa.
Tauon jälkeen matka jatkuu; laavulta on hieman toista kilometriä parkkipaikalle. Koko luontopolkureitin pituus ympyräreittiä seuraten on reilut kolme kilometriä.
Lumi on painanut kevytrakenteisen kaariportin hakkuuaukean läpi kulkevan luontopolun ylle. Tästä ei ole enää pitkästi lähtöpaikalle, usean kulkijan tallaamaa polkua pitkin. Niinpä lumikengätkin voi napata jo kainaloon, sillä tässä upottaa enää hivenen. Luonnon helmassa talvipäivä on kaunis, vaikka taivas ei olisikaan kirkkaan sininen.

Kommentit

  1. Vautsi, mitkä maisemat!
    Sulla on tosi hyviä vinkkejä toteutettavaksi. Odotan että saisin itseni nyt keväällä liikkeelle.
    Mutta se edellyttää aikaa, toivottavasti en tyri mahdollisuuttani aikoina johon vapautta piisaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aivan huippumahtava luonto ja kaunista katseltavaa ihan lähituntumassa - tai pienen matkan päässä. Ylös, ulos ja liikkeelle siis :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit