Queen's Walk

On nolottavan mukavaa tallustella vaihteeksi jäättömiä katuja, vaikka siitä hiilijalanjälkiä jääkin. Lontoossa ei kävelemistä voi välttää, vaikka kulkisi pelkästään maanalaisella, sillä jo pelkästään linjojen ja junien vaihto edellyttää talsimista tunnelista toiseen.

Matkalla Trafalgar Squarelta kohti Thamesia ohitan niin jämäkästi vartioidun Downing Street-poikkikadun (ei näy pääministeri Gordon Brownia) kuin uskomattoman rauhalliset univormuratsukot Horse Guardsin portin pielessä. Kyltti tosin huomauttaa lähentelijöille, että hevoset voivat purra tai potkaista. Pihalla hyvin nuoren näköiset sotilaat seisovat villakangasviitoissaan hieman tuskallisen näköisinä, kun turistit innostuvat kuvaamaan näitä eläviä, mutta nimettömiä nähtävyyksiä. Big Benin ja Westminster Abbeyn kulmilla on suorastaan jalankulkuruuhkaa, mutta Thamesin eteläpuolella ihmisvirta kevenee.

Queen's Walk -kävelytie alkaa Lambethin sillalta, mutta laskeudun väylälle vasta seuraavalta eli Westminsterin sillalta, hieman ennen valkoista London Eye-maailmanpyörää. Promenadilla on helppo hidastaa askeliaan, katsoi sitten skeittitreenaajia tai tositarkoituksella esiintyjiä. Kun yksi temppumaakari ottaa pitkäksi ja kapeaksi muotoilemansa ilmapallon ja alkaa niellä sitä kuin miekkaa, tuntuu mukavammalta jatkaa matkaa. Tovin kuluttua katson taaksepäin; miekkonen on niellyt ilmapallomakkaransa jo lähes kokonaan - yäk.

Betonikolossien (Royal Festival Hall, Queen Elizabeth Hall ja National Theatre) kohdalla on parempi keskittyä joki- ja vastarannan maisemien tarkasteluun tai käytettyjen kirjojen selailuun Waterloo Bridgen alla kuin lähiarkkitehtuuriin. Lepokupposen jälkeen matka jatkuu itään ja kurkistan oikealle London Television Centerin jälkeen; Gabriel's Wharfin seinämuuria koristavat edelleen kivat, joskin kuluneet seinämaalaukset.

Blackfriars-sillan ali ei siltatöiden takia nyt pääse kulkemaan. Kiertotie ohjaa reitille, jonka varrella näkyy niin rakennustyömaata kuin pilkahdus aitoa vanhaa: Hopton's Charity ylläpitää täällä edelleen vuonna kauppamies Charles Hoptonin testamenttivaroilla 1752 valmistunutta asuntolaa, jonka "almshouses" tarjosivat alun perin koteja köyhille, yksinäisille miehille. Nyt asuntoja voivat saada myös pariskunnat.

 Sitten rantaa hallitsee järeä Tate Modern-galleria, entinen voimalaitos. Olen valikoivan laiska museokävijä, siispä käyn vain aistimassa tilaa huimaavan kokoisessa aulassa (jostain syystä mieleeni tulee rautatieasemahalli) ja museokaupassa. Gallerian viereinen Shakespearen uudelleenrakennettu Globe-teatteri (1997) näyttää sen vieressä lähes liian uudelta ja hyvinvoivalta näin ulkoapäin, mutta päivän teatterikierrokset ovat jo ohi, enkä pääse kokemaan, miltä teatterin sisällä tuntuisi.

Jätän joenvarren Kuningattaren kävelytien ja nousen Millennium-sillalle (2000) palatakseni pohjoisrannalle. Liikenteen melu pysyy pääosin poissa vielä edessä siintävälle St. Paul'sin katedraalille - eläköön kävelysillat ja kävelytiet!

kävely 15.3.2010