Laukaan Metsoreitillä

Metsoreitti kulkee pääosin Laukaan kunnan alueella, mutta polulle pääsee aivan Jyväskylän rajan tuntumasta eli Ampujien majalta, muutama kilometri Seppälästä pohjoiseen. Päiväreppu selässä ja vaelluskengät jalassa (hylkäsin viime hetkellä kumisaappaat) tutkiskelen Ampujien majan kodan vieressä opasteita, joiden yllä komeat puuveistokset johdattavat kulkijaa matkaan. Reitin etappeja ovat kyltin mukaan mm. Peurunka 22.4, Laukaa 16.9, Vihtavuori 10.8, Leppävesi 3.5 km. Saa nähdä, minne asti kävelen.

Ensimmäiset askeleet painan lumeen, mutta polku jatkuu sitten pääosin sulana. Viereiseltä ampumaradalta kuuluu satunnaisia laukauksia, kauempaa moottorien pärinää. Keväinen linnunlaulu on kuitenkin sen verran vilkasta, että pystyn keskittymään lähinnä luonnon ääniin. Hiljaisemmat siivekkäät eli perhoset liihottelevat kepeästi polun poikki...

Saavun pian reitin ensimmäiselle laavulle Koiralammelle. Olen juuri pysähtynyt, kun voimistuva pärinä keskeyttää mietteeni. Viitisen mönkijää rymistelee vauhdilla laavun ohi ja ehdin hädin tuskin loikata kauemmas pehmeältä polulta roiskuvasta kurakylvystä. Tuolla menolla reitin pohja ei pysy hyvässä kunnossa, enkä ole ihan vakuuttunut siitä, onko Metsoreitti tarkoitettu moottoriajoneuvoille.

Maa on vielä kosteaa, paikoin hyvinkin märkää, joten Leppäveden asutuksen vieressä on aiheellisesti rakennettu yhdelle pätkälle pitkospuut. Metsoreitti ei ole mikään eräreitti, vaan polku poikkeaa välillä hyvinkin lähellä asutusta. Polku kulkee vaihtelevassa maastossa eri metsätyyppien läpi ja reitin varrella on talousmetsissä tehty sekä harvennus- että avohakkuita.

Tiituspohjan Majajärven viereisillä hiekkakuopilla joudun ottamaan oman karttani esille. Suuri osa reitistä on peräti valotolpin varustettua, joten oikealla tiellä pysyy pitkään lyhtypylväitä seuraamalla; hiihtäjät näkevät talvella lykkiä latuja mainiosti myös iltasella. Metsoreitti on muutoin merkitty sinisin reittimerkein, mutta täällä opasteita uupuu eikä valotolppiakaan ole, joten päädyn etsimään polun uudelleen hiekkakuopan päästä. Kun saavun sammaleisen kuusimetsän reunaan, pölähtää muutama metsäkanalintu ilmaan hakkuuaukealta. Metsoja vai teeriä? Orava naksuttelee kuusen oksilla.

Pysähdyn hetken evästauolle Heposuon laavulla, jonka jälkeen reitti ylittää Leppävedeltä Tikkakoskelle johtavan tien. Pidemmän tauon pidän vasta lähellä Vihtavuorta, Sikomäen rinteen mukavalla laavulla, missä polttopuita on vielä hyvin jäljellä. Teen pienet tulet teevettä varten ja nautin auringonpaisteesta.

Saavun lähelle Vihtavuorta ja maisemaan ilmestyy vasemmalle myös tehtaanpiippu merkiksi teollisuusalueesta. Pian joudun uhmaamaan liikennemerkkejä ja jatkan uppiniskaisesti reitillä jalan. No, jospa hiihtäjät antavat minulle tällä kertaa anteeksi. Polku seuraa nyt tovin radan vartta, kunnes lähtee märempään metsämaastoon ennen Laukaan taajamaa.

Tarvon jonkin aikaa taas lumessa, sitten kuivalla hiekkatiellä, sitten taas lumessa ja tutuksi tulleessa, pehmeän kuraisessa maassa. Maahan on painautunut kenkien ja kavioiden jälkiä. Kalliolanmäen laavu, Haukilammen kota, Kivikallionmäen kota. Kuinka kivoja taukopaikkoja vaikka yöpymiseen! On myös mukavaa, että täällä ei ole enää koko matkalla valaisinpylväitä, sillä niiden seuraaminen tuntuu kieltämättä oudolta keskellä metsää.

Joudun ottamaan pienen loppukirin ennen Peurunkaa, sillä kello lähestyy jo uhkaavasti kuutta ja illan ainoaksi luulemani bussin (klo 17.55) lähtöaikaa. Olen mäntykankaalla enää puolen kilometrin päässä Peurungan pihasta, kun näen vilauksen bussista ja on sännättävä pysäkille. Joskus kävelykin voi mennä näin tarkalle, kun ensin on ollut koko päivä hyvää aikaa!