Hjalmar Åbergin suunnittelema
Tampereen kauppahalli on muhkeasti hengissä lukuisten kauppiaiden voimin ja täyttää kesäkuussa mahtavat 110 vuotta. Saavun hallin tykö sen verran myöhään, että Hämeenkadun puoleinen portti kauppahallin ovellekin on jo suljettu. Halliin johtaa useita sisäänkäyntejä; sinne pääsee myös viereisen tavaratalo Sokoksen sisäpuolelta kahdestakin ovesta sekä tietysti Hallituskadun tyylikkään julkisivun puolelta.
Ikkunoiden yläpuolisista pyöreistä koristeista löytyy kaupan jumala Merkuriuksen sauva, käärmeiden ympäröimänä. Sisällä on halliaikaan lämmin tunnelma ja eritoten herkkuja, myös luomua ja lähiruokaa. No, nyt en saa kotiin viemisiä ja lähden talsimaan Pyynikin suuntaan.
Tiedustelen ohikulkijalta
Emil Aaltosen museota, mutta vanhaksi tamperelaiseksi tunnustautuva nainen hämmentyy - ei ole kuullutkaan moisesta. Ehdotan seuraavaksi
Pyynikinlinnaa, mutta sekään ei soita kelloa, joten arvelen, että olen erehtynyt nimistä. Nainen osoittaa oikealla siintäviä männynlatvoja ja toteaa, että tuolla
kaukana on Pyynikki, ja sinne pääsee tuota tietä pitkin. Viittaan vasemmalle rantatielle, mutta minut ohjataan edelleen suoralle reitille.
Kävelen kiltisti minulle viitottua tietä, mutta löydän itseni vain pienen tovin kuluttua Pyynikin kupeesta. Jään miettimään, mikä on kaukana, kenellekin. Puoli kilometriä, kilometri, kaksi, viisi, kymmenen, viisitoista?
Urheilukentän takana, Pyynikin rinteen kulmauksessa on upean näköinen vanha talo, jossa on aristokraattista henkeä, aidan takaa näkyvine pylvästerasseineen. Kierrän kulman taakse, nousen kiviportaat ja näen arvaukseni osuneen oikeaan: Emil Aaltosen museo eli Pyynikinlinna. Museo on harvakseltaan auki talvisin, vain ke ja la-su, eli olen sattumoisin melkein oikeaan aikaan liikkeellä. Aaltonen varttui vaatimattomissa oloissa mutta nousi merkittäväksi teollisuusmieheksi (
Aaltosen Kenkätehdas, Sarvis, Lokomo) ja keräsi mittavan taidekokoelman, josta osa on museossa esillä. Vaan ovi on jo tältä päivältä kiinni.
Pyynikinlinnan edustalta nousee mukulakivikatu kohtia upeita taloja ja Pyynikkiä, mutta käännyn kannoillani ja laskeudun takaisin kaupungin keskustaan, missä kadut ovat jo hämärtyessään hiljenneet.
Monia jalkakäytäviä on jo puhdistettu sepelistä ja tuntuu ylelliseltä kävellä paikoin sileällä asvaltilla. Tammerkosken ylittävän kävelysillan kaiteella kukkivat keltaiset narsissit. Kevät!
Kommentit
Lähetä kommentti