Ollin polku

Harjukaupungin salakäytävät -romaaniin pohjautuvan Ollin polku -kävelykierroksen vihreäsilmäinen, päärynämekkoinen opas ei ole itse Maagisen kaupunkioppaan kirjoittaja Kerttu Kara, vaan parinkymmenen hengen ryhmää luotsaa jälleen Asta Heikkinen. Hienon mekon ompeli reitin suunnittelija- ja opaskollega Tuula. Kinakujan sillalla on avattava osuvasti sateenvarjot, kun olemme lähdössä liikkeelle. Liekö romaanilla maaginen vaikutus säähän...

Kuljemme tänään pääosin kustantaja Olli Suomisen jalanjäljissä. Aluksi käväisemme sillan Tourulan puoleisella polulla.
Elämänkokemuksensa voi kokea syvenevän, kun seisoo puolivälissä polkua puiden ympäröimänä - - - ja katselee jyrkänteeltä alas Tourujokeen. Jos kärsii hitaasta jatkumohakuisuudesta, kannattaa hakeutua tällaisiin latautuneisiin paikkoihin.

Pysähdymme hetkeksi uinuvan maiseman äärelle palatessamme Tourujoen ylittävälle sillalle, jota somistavat edelleen nuorten riemukkaat maalaukset ja neulegraffitit.
Olli tunsi maisemaa katsoessaan vaikeasti määriteltävää kaipuuta. Samalta tuntui kiehtovan unen tai koskettavan elokuvan jälkeen. Kuin olisi päässyt lähelle jotain merkityksellistä, johon ei kuitenkaan aivan yltänyt.

Taivas jyrähtää. Kohta laskeudumme sillan kupeesta puuportaita joen varteen, villinä kukkivaan ja ajan pysäyttävään vehreään laaksoon. Täällä askelten hidastaminen tapahtuu kuin itsestään, jo ennen kuin kapuamme ylös hautausmaan viereen. Oikaisemme hautakivien lomitse ja astumme rautaportista Kankaankadulle paikkaan, jossa hautausmaa on vasemmalla ja Taulumäen kirkko mäen takana oikealla puolellamme. Takana kohoaa Kankaan tehtaan työttömäksi jäänyt piippu.

Kun astelemme Maagisen kaupunkioppaan hengessä Taulumäeltä alas laskeutuvalle cinemaattiselle Puistokadulle, myös Kertun ja Ollin yhteiseen maisemaan, johdattaa lehmuskuja meidät vaaleanpunervalle kivitalolle. On vain väisteltävä katutyöaitoja... Ja toivottavasti tuomittujen lehmusten tilalle tulee heti uusia! Kohta pilkistää kadun toiselta puolelta oksien lomasta seinämaalaus.

Muisto koskettaa viileänä kuin kauniin tytön käsi. Sitten kesä vyöryy kadun täydeltä kohti ja paiskaa hänet maahan. - - - Auringon kuuma mehu valuu lehmusten ylle. Talon seinässä humisee autonrengas. Sininen mainosteksti palaa verkkokalvoille versaaleina: GOODYEAR! Onneksi kukaan ei kaadu, vaan jatkamme Puistokatua etelään; kadun keskivaiheilla saa näkyviin sateenvarjokaupan vain sielunsa silmin.

Mahtaako Wivi Lönnin suunnittelemalta Puistokoululta olla salakäytävä hänen entiseen, maagiseen kotitalonsa pihalle Hämeenkadulle, toiselle puolelle kaupunkia?

  Kävely jatkuu Rautatieläisten talon sivuitse Ollin jalanjälkiin Harjun laitaan, mistä kulkee hänen ikävin kävelyreittinsä töistä kotiin Mäki-Mattiin. Sepänkatu, josta oikealta purettiin vanha puutalo modernin kerrostalon tieltä; vasemmalla seisoo punatiilinen koulutuskeskittymä. Autojen takaa pilkottaa Sepänpuistosta tienviitta Jyväskylän ystävyyskaupunkeihin ja kiveykseltä kantautuu tavanomainen skeittaajien kolke.

Pysähdymme Pitkäkadulla. Jossain täällä Harjun takaisella Mäki-Matin alueella on Olli Suomisen perheen kotitalo valkoisine rautaportteineen, mutta suoraa esikuvaa talolle ei  (onneksi) ole pällisteltäväksi. Eikä viereisellä Harjun urheilukentällä vallitse tänään hiljainen tapahtumattomuus, vaan väylien varret ovat erilaisia kulkupelejä täynnä, kun nurmella kamppailevat JJK ja RoPS.

Kävelemme Harjun rinnettä kesäteatterilta ylös johtaville puuportaille, edessä noin 90 jyrkkää askelmaa painostavassa säässä. Ukkonen väijyy pilvien takana.
Portaiden puolivälissä oli kuitenkin pysähdyttävä lepäämään, ettei hiki pilaisi pukua.

Harjun laella Vesilinnan tornin kello näyttää edelleen mitä sattuu. Kellonaika on siis tarkistettava toistaiseksi muualta, oli sitten menossa töihin tai tapaamaan Kerttu Karaa.
(*Sitaatit Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanista Harjukaupungin salakäytävät, Atena 2010.)