Turku: sävyjä, värejä ja muotoja

Pimeys laskeutuu Turkuun, valot syttyvät. Tuomiokirkon joulukuusi näyttää läheltä muhkealta, mutta pieneltä kauempaa, kun kuusipuuta vertaa kivikirkon korkeaan torniin.

Kiviseiniä ei valo läpäise, mutta Brahenpuistossa, aivan kirkon vieressä, hohtaa valo omalaatuisen rakennuksen sisäpuolelta. Aivan kuin siinä olisi jättikokoinen lyhty.

Hunajakenno on Reino Koivulan suunnittelema Pimeyden kota, toinen kahdesta marras-joulukuussa pimeyttä valaisevasta teoksesta, jotka ovat osa Pimeyden 876 sävyä -teossarjaa. Vastarannalla häämöttää Kokka, veneen puolikasta muistuttava teos. Niiden sisälle pääsee visiitille vain iltapäivisin.

Kävelen tois puol jokke, pois Turun vanhasta keskustasta. Rantakadulle välkehtii kirjaston pihalta toisenlaista valoa, joten astun portista sisälle. Miina Äkkijyrkän lehmäveistoksen takana seinällä välkehtivät elävät kuvat, Pimeät otukset, Turun Anikistien eri taiteilijoiden teokset niin väreissä kuin mustavalkoisina.

Mikä mainio valkokangas yötaiteelle! Tämäkin teos on Pimeyden 876 sävyä -teossarjaa. Sävyjä alkaa löytyä heti lisää, kun laitetaan valoja peliin...

Seuraavana päivänä kapuan takaisin Turun taidemuseolle, onhan suuri Carl Larsson -näyttely nähtävä. Museon edustan suuressa joulukuusessa välkehtivät valojen lisäksi lukuisat eriväriset heijastimet ja mitä erilaisimmat käsintehdyt joulukoristeet, joita navakka tuuli ei ole onneksi vienyt.

Vasemman oven suoraselkäistä, pitkää kahvaa lämmittää iloinen, raidallinen neulegraffiti.

Mutta voi, tämä ovi on lukossa, eikä siitä voi astua taidenäyttelyyn.

 On siis käytettävä oikeanpuoleista ovea, josta astuakseen on otettava äreän oloisesta kissapedosta tukeva ote keskeltä selkää.

Aika huima ovenkahva! Tervetuloa Turun taidemuseoon...

Carl Larsson -näyttely on juuri niin hienoa katseltavaa kuin voi olettaakin. Aluksi esitellään Larssonin maalauksia Ranskan ajoilta, sitten ovat edessä postikorteista ja julisteista tutut ja tunnelmalliset kotimiljööt ja läheiset ihmiset ihka aitoine väreineen, sekä tummempisävyiset kuvitustyöt.

Taidemuseolta Aurakatua alas kävellessä voi oikealla huomata yllättäen Lenin-patsaan, lahjan Leningradin kaupungilta. Kauniimpaa katsottavaa löytyy patsaan takaa upeasta jugendtalosta, jonka lasimaalauksin koristeltu ovi olisi mukava nähdä sisältäkin päin, mutta ovi on visusti lukossa.

Aurajoelta Yliopistonkatua reunustaviin kortteleihin saakka on levittäytynyt Kortteligalleria-teossarja, jonka myötä jokaisella näistä kortteleista on oma tunnusteos. Torin kulmilta löytyvät kivitalojen seinistä esimerkiksi Pyöriäinen (yllä; Jenni Tuominen) ja Mehiläispesä.

Brahenkadulla vastassa on kenkäliikkeen edustalla yksinäinen kenkä, joka ei näytä olevan matkalla minnekään. Ehkä en minäkään sinänsä ole, kunhan kuljeskelen...

Risteilen katsastamassa muutamia Kortteligallerian taideteoksia, kuten Jalohaukka ja Sirius. On kiva ajatella, että korttelilla on nimi. Kiitos Carl Ludvig Engel nimistä ja Meiju Niskala & co siitä, että teokset ovat nyt paikallaan!

Kävelen vielä takaisin toiselle Pimeyden kodalle katsomaan, miltä se näyttää päivänvalossa.

Aurajoen rantamaisemaan istutettu Kokka (Simo Helenius) on todella veneen kokan muotoinen kota. Kello ei ikävä kyllä ole vielä kahta, joten en vieläkään pääse kokkakotaan sisälle.

Vanhalla Suurtorilla, Brinkkalan talon edustalla, päivystävät joulumyyntikojujen rivistöt ja ostos- sekä katselu- ja hypistelykansa liikkuu hitaasti mukulakivillä. Joulupukki on istahtanut muusikoiden sekaan, taitaapa itsekin osallistua musisointiin.

Pujahdan portista vilkkaalle sisäpihalle. En voi kulkea partiolaisten puuropadan ohi pysähtymättä. Riisipuuro kanelin kera on kerrassaan mainio kävelijän eväs, ja jälkiruuaksi tietenkin jouluisasti maustettu bratwurst Suurtorin puoleisesta kojusta. Hetkinen, juuri samat herkut nautin viime vuonnakin! No, tämä olkoon kävelyn henkilökohtainen uusperinneosuus.

Minä tulin tänne kulttuurikävelemään. Kiitos Turku 2011!