Askelia Mikkelissä

Seison Mikkelin torin laidalla ja katson suoraan eteenpäin. Kävelykadun päässä pienellä mäennyppylällä tähyää taivaita punatiilinen kirkko.

Sitä kohti siis; pian kapuan kiviportaita tuomiokirkolle, jonka goottityyli saa minut ajattelemaan Harry Potter-elokuvia. Sivuovella varoitetaan aiheellisesti putoavasta jäästä, sillä kohta humpsahtaa jyrkältä katolta alas köntti kovaa lunta.

Laskeudun kirkon takaa Otto Mannisen kadulle. Kirjailijan muistokatu sivuaa taidetta ihan konkreettisesti, sillä aidan takana minua tervehtii puuhun kiinnitetty taideteos, vaalea ihmishahmo.

Kulman takana Puistokatu jatkuu tällä puolen katua vaaleiden puutalojen reunustamana. Kevätaurinko on tehnyt pehmittävää työtään puutalon räystäällä ja sulamisvesi on päässyt avaamaan kiemuraisen jokireitin jäisen jalkakäytävän halki.

Puuaidan takaa talon seinästä erottuu puhekuplia. "Koira." "Saako silittää?" "Sä oot kaunis." Selvästi taidepiha, joten astun sisään tyylikkäiden neliskanttisten portinpielien välistä.

Käännyn pihalla vasemmalle; tässäkin vanhassa tammessa on taideteos, oksalla "verkkokeinussa" kiikkuva neitonen. Pihalla seisovasta kyltistä paljastuu, että talo on pyhitetty Mikkelin kansalaisopiston taideopetukselle ja siinä toimii myös lasten ja nuorten kuvataidekoulu.

Ilmankos täällä riittää näitä puhekupliakin. No moi moi vaan! Pihan toisella laidalla on vanhemmille oppijoille suunnattuja yliopiston tiloja.

Viereinen puutalo on sekin omistettu taiteelle. Taiteiden talossa asustaa taideyhdistys Mikkelangelot (loistava nimi!) - jonka oven viereen nojaavassa harjassa muistutetaan että Ensimmäinen harjaa rappuset! - sekä Mikkelin valokuvakeskus. Pujahdan sisälle valokuvakeskukseen, jossa on remontin ääniä lukuun ottamatta hiljaista. Valokuvia täynnä oleva yksi seinä on nopeasti katsottu, sitten taas ulkoilmaan.

Käyn kurkkaamassa montussa olevaa jalkapallokenttää, joka on tietenkin lumen peitossa. Kentällä ei nyt pahemmin potkita palloa, sen sijaan kentän ympäri kulkee hiihtolatu.

Lähden palaamaan kävelykadun suuntaan pitkin Ristimäenkatua, joka on arvatenkin kirkon mukaan nimetty, ja hämmästelen aidatonta portinpieltä, johon on ikuistettu raskaan taakan kantaja. Mikä lienee tämän historia?

Ristimäen- ja Hallituskadun kulmassa mainostetaan sen verran pontevasti Mikkelin taidemuseon Etelä-Savon aluetaidenäyttelyä (18.2.-6.5.2012), että poikkean sisälle. Vastaanotto tiskin takana on sydämellinen; saan kuulla tiiviisti myös museorakennuksen historian. Upea jugendrakennus on ehtinyt ennen museouraansa palvella niin postin kuin poliisin asiakkaita; täällä on ollut jopa putka!

Etelä-Savon aluetaidenäyttely on iloinen yllätys. Isoimman vaikutuksen tekevät Nadia Zubarevan mahtavat metalliverkosta muotoillut ihmishahmoiset, tarkat veistokset, Anna-Liisa Kuosmasen hieno punainen, pajusta punottu bassoviulu, Pippa Laurion mustavalkoiset, kolmiulotteisilta hämmentävästi näyttävät työt ja Pirjo Vartiaisen viehkon värinen syyshorsmamaalaus.

Palaan museolta virkistyneenä Hallituskatua, tätä nykyistä kävelykatua pitkin takaisin torille. Tori on lumen ja jään valtakuntaa: torin keskellä on hienosti luistinrata - juuri nyt siellä ei tosin ketään luistelemassa, vaikka keli on mitä mainioin.

Marraskuussa avattu kauppakeskus Stella valtasi torin vierestä paraatipaikan ja sen sisäänkäyntiä vartioivat kunnostetut, vanhat porttirakennukset. Stellan alta purettiin Mikkelin vanha, pieni kauppahalli. Kävelen avaran lasipalatsin lävitse "uuden" kauppahallin puolelle, missä pikkupuodit pitävät nyt majaansa rakennuksessa, jossa ennen käsiteltiin mm. bussirahtia. Kahvilat ovat iloisesti väkeä tulvillaan. Kivaa, myös oivallinen luomuruokapuoti!