Siirry pääsisältöön

Askelia Mikkelissä

Seison Mikkelin torin laidalla ja katson suoraan eteenpäin. Kävelykadun päässä pienellä mäennyppylällä tähyää taivaita punatiilinen kirkko.
Sitä kohti siis; pian kapuan kiviportaita tuomiokirkolle, jonka goottityyli saa minut ajattelemaan Harry Potter-elokuvia. Sivuovella varoitetaan aiheellisesti putoavasta jäästä, sillä kohta humpsahtaa jyrkältä katolta alas köntti kovaa lunta.
Laskeudun kirkon takaa Otto Mannisen kadulle. Kirjailijan muistokatu sivuaa taidetta ihan konkreettisesti, sillä aidan takana minua tervehtii puuhun kiinnitetty taideteos, vaalea ihmishahmo.
Kulman takana Puistokatu jatkuu tällä puolen katua vaaleiden puutalojen reunustamana. Kevätaurinko on tehnyt pehmittävää työtään puutalon räystäällä ja sulamisvesi on päässyt avaamaan kiemuraisen jokireitin jäisen jalkakäytävän halki.
Puuaidan takaa talon seinästä erottuu puhekuplia. "Koira." "Saako silittää?" "Sä oot kaunis." Selvästi taidepiha, joten astun sisään tyylikkäiden neliskanttisten portinpielien välistä.
Käännyn pihalla vasemmalle; tässäkin vanhassa tammessa on taideteos, oksalla "verkkokeinussa" kiikkuva neitonen. Pihalla seisovasta kyltistä paljastuu, että talo on pyhitetty Mikkelin kansalaisopiston taideopetukselle ja siinä toimii myös lasten ja nuorten kuvataidekoulu.
Ilmankos täällä riittää näitä puhekupliakin. No moi moi vaan! Pihan toisella laidalla on vanhemmille oppijoille suunnattuja yliopiston tiloja.
Viereinen puutalo on sekin omistettu taiteelle. Taiteiden talossa asustaa taideyhdistys Mikkelangelot (loistava nimi!) - jonka oven viereen nojaavassa harjassa muistutetaan että Ensimmäinen harjaa rappuset! - sekä Mikkelin valokuvakeskus. Pujahdan sisälle valokuvakeskukseen, jossa on remontin ääniä lukuun ottamatta hiljaista. Valokuvia täynnä oleva yksi seinä on nopeasti katsottu, sitten taas ulkoilmaan.

Käyn kurkkaamassa montussa olevaa jalkapallokenttää, joka on tietenkin lumen peitossa. Kentällä ei nyt pahemmin potkita palloa, sen sijaan kentän ympäri kulkee hiihtolatu.
Lähden palaamaan kävelykadun suuntaan pitkin Ristimäenkatua, joka on arvatenkin kirkon mukaan nimetty, ja hämmästelen aidatonta portinpieltä, johon on ikuistettu raskaan taakan kantaja. Mikä lienee tämän historia?

Ristimäen- ja Hallituskadun kulmassa mainostetaan sen verran pontevasti Mikkelin taidemuseon Etelä-Savon aluetaidenäyttelyä (18.2.-6.5.2012), että poikkean sisälle. Vastaanotto tiskin takana on sydämellinen; saan kuulla tiiviisti myös museorakennuksen historian. Upea jugendrakennus on ehtinyt ennen museouraansa palvella niin postin kuin poliisin asiakkaita; täällä on ollut jopa putka!

Etelä-Savon aluetaidenäyttely on iloinen yllätys. Isoimman vaikutuksen tekevät Nadia Zubarevan mahtavat metalliverkosta muotoillut ihmishahmoiset, tarkat veistokset, Anna-Liisa Kuosmasen hieno punainen, pajusta punottu bassoviulu, Pippa Laurion mustavalkoiset, kolmiulotteisilta hämmentävästi näyttävät työt ja Pirjo Vartiaisen viehkon värinen syyshorsmamaalaus.
Palaan museolta virkistyneenä Hallituskatua, tätä nykyistä kävelykatua pitkin takaisin torille. Tori on lumen ja jään valtakuntaa: torin keskellä on hienosti luistinrata - juuri nyt siellä ei tosin ketään luistelemassa, vaikka keli on mitä mainioin.
Marraskuussa avattu kauppakeskus Stella valtasi torin vierestä paraatipaikan ja sen sisäänkäyntiä vartioivat kunnostetut, vanhat porttirakennukset. Stellan alta purettiin Mikkelin vanha, pieni kauppahalli. Kävelen avaran lasipalatsin lävitse "uuden" kauppahallin puolelle, missä pikkupuodit pitävät nyt majaansa rakennuksessa, jossa ennen käsiteltiin mm. bussirahtia. Kahvilat ovat iloisesti väkeä tulvillaan. Kivaa, myös oivallinen luomuruokapuoti!

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva