Imatra: lumikenkäilyä Risuniemessä

Risuniemen luontopolku löytyy Imatran laidalta, lyhyen matkan päässä Stora Enson Kaukopään tehtaalta ja Ruokolahden rajalta. Mitään  yleisöryntäystä luontopolulla ei talviaikaan ole voinut olla, sen takaa jo auraamaton parkkipaikka... Lähtöpaikan opastetaulu 2,5 kilometrin polulle on mukavan selkeä karttoineen.

Jo muutaman päivän takaiset, edellisen lumikenkäilijän painaumat erottuvat hangesta. Onhan täällä ollut joku muukin! Kun luen ensimmäistä rastitaulua siirtolohkareista, ilahdun; edessä on tietoa muustakin kuin kesällä havaittavista luontoilmiöistä.

Joskus on esteitä tiellä kohtalon, mutta kiitos lumikenkien, tällainen puunroikale on helppo kiertää hangen kautta. Reitin varren puusto vaikuttaa olevan pääosin havupuita, mutta ympärillä on paikoin myös jonkin verran lehtimetsää.

Alkujaan Gallénin perheen omistuksessa olleen talon pihapiiri on säilytetty luontopolun varrella, tosin ilman paikalta jo purettuja rakennuksia. Paikalle jätettiin tarkoituksella edelleen kolme autonromua - pari Angliaa ja yksi Cortina - osoittamaan, että metalliromu ei maadu tai järin helposti katoa luonnon sekaan. Autonraatojen naapurina on komea siirtolohkare.

Kuusikon keskellä kasvaa myös upeita siperianlehtikuusia, joista vanhin on rastitaulun mukaan istutettu jo vuonna 1921.

Metsäkoukkauksen jälkeen polku palaa entisen pihapiirin laidalle, missä on vielä jokunen metsälehmus eli niinipuu. Pari runkoa on vallannut muhkeasti tilaa maasta. Yläilmoista kuuluu linnun kailotusta: palokärki se siellä huutelee.

Reitillä on käväissyt pienen matkaa moottorikelkka, jonka kovettunutta uraa astelen metsän suojassa, mutta pian kelkan jälki kurvaa poispäin, järven jäälle. Iltapäivän auringossa jäällä viilettää reipas pystykorva, perässään pari hiihtäjää.

Täällä Saunalahden - Koivuniemen maisemissa on opastaulun mukaan ollut aikoinaan Immolan saha. Nyt talvinen järvimaisema kylpee sinessä ja valossa. Seuraan punaisia maalimerkkejä takaisin metsän siimekseen, halki kuusikon.

Metsässä lumen päällä on jo puista pudonneita roskia, mikä on varma kevään merkki. Auringon kullanhohtoinen valo tunkeutuu sitkeästi oksien lomitse, tekee kuvioita puista pudonneiden lumimöykkyjen täplittämään hankeen. Askel askeleelta nousen jyrkkää rinnettä harjulle, joka on reitin korkein paikka. Edessä on taas laskeutuminen Saimaan rantaan.

Rasti 17 on maisema- ja levähdyspaikka, jossa on mahdollista tehdä tulet (maanomistajan lupa ok) ja istahtaa rantaan puupenkille. Äskeiselle harjanteelle nousu voi hyvinkin aiheuttaa lepohetken tarpeen, mutta Kaljaniemenselän maisemasta nautiskelijan on siedettävä, että vastarannalla, järvimaiseman keskiössä on Stora Enson valtava paperi- ja kartonkitehtaan alue. No, maisema se on sekin.

Polku noudattelee niemessä Saimaan rantaviivaa, kuten myös järven jäällä kulkeva hyväkuntoisen näköinen latu. Hiihtäjiä ei näin iltaviiden jälkeen, laskevan auringon aikaan, enää jäällä näy.

Loppumatkasta tarpominen hangessa alkaa jo tuntua, etenkin kun hanki loksahtelee laattoina rikki lumikengän alla, ja vain melkein kantaa. Onnistun astumaan peräti seitsemän askelta (tosin ei perättäistä) uppoamatta syvemmälle lumeen. Nyt olisi sauvoista apua, jos sellaiset olisivat mukana... Ollapa liikkeellä aamutuimaan eikä näin hämärän toden teolla jo laskeutuessa!

Pian vastaan tulee Euroopan kaukovaellusreitti E10:n reittimerkki. Tästä siis kulkee Ruokolahden ja Imatran välinen pätkä kaukovaellusreittiä! Tolpalta on enää lyhyt matka takaisin Risuniemen luontopolun lähtöpaikalle, osin tien pohjaa ja osin metsäpolkujen reittiä seuraten. Voin hyvin kuvitella, että polku on kesälläkin todella kaunis.