Harmautta ja puuta

Värit on peitetty, näkyviin on jätetty valkoista ja harmaan eri sävyjä. Aamulla lumi leijailee märkinä nokareina kohti kaikkea, mikä on paikallaan ja mikä liikkuu. Piponi pinta pisaroi.

Kortesuonkadun päässä surullisesti poltettu entinen Jyvälä eli Nisulan kartano on jo kovaa kyytiä purkamisen kohteena. Kuisti on purettu, vihreä ulkovuoraus poistettu, näkyvillä ovat enää hirsiseinät ja ikkunoiden paikat. Kaivinkone on työssä.

Kartanon jäänteiden vieressä, kerrostalon pihassa, lepää kaadettu ja pätkitty puu siististi pinottuna, odottamassa päätymistä jonkun takkapuiksi.

Lisää lunta laskeutuu Syrjälänkadulle taivaalta. Askelten jäljet jäävät märkinä läiskinä lumeen. Ohiajava auto roiskauttaa lammikosta loskaa, onneksi ei päälleni.

Alkuillasta kävelen ohi Seminaarinmäen kampuksen ja pysähdyn Villa Ranan kohdalla, missä on taannoin kaadettu joukko puita valkoisen puuaidan vierestä. Aidan vieressä on jäljellä puita harvakseltaan ja niitä suojaavat edelleen punaiset SÄÄSTETÄÄN-nauhat. Päivän väriläiskä...

Villa Ranan puuaidan päädyssä, yliopiston kirjaston puolella, huomaan tyhjän valkoisen kehyksen, josta puuttuu viesti tai kyltti. Mitä kehyksestä on kadonnut tai mitä se odottaa?

Ylä-Ruthin, tai Sivukirjaston viereinen pensasaita on vielä lehdettömän lohduton ja itkee oksille sulanutta lunta pois. Niistä kyynelistä tulee kuitenkin voimaa kasvattaa vihreitä lehtiä.

Voisin tietenkin keskittyä vain kuuntelemaan; lits läts, lits läts, tai soran rohinaa jalkakäytävällä. Joudun kurkistamaan Galleria Patinaan ikkunalasin takaa. Siellä Pipa Rauhamäki esittelee töitään Huhtikuun tytöt -näyttelyssä, jonka murheellinen enkelitorso ja sen jalustan viestin osa Kun ikävöin sinua saa minut ajattelemaan: ikävöin värejä. Tervetuloa jo, kevät!