Jalkaisin

Lähestyn Karjalantien ylittävää siltaa Imatralla. Kuutostien yllä silta hohtaa sinisen sävyissä; sininen taitaa olla sillanvalaisijoiden suosikkeja. Ylitän kävelysillan Siitolan kartanon puolelle. Taideopiskelijoiden käytössä olevan navetan vieressä on jo lehdetön pihlaja, jonka  oksalla yläpuolellani keinuu pieni Mikki tai Minni Hiiri. En hämärässä erota, kumpi. Siitolan kartanon ( Uno Ullberg 1911 ) pihalla on edelleen valaistuja pihataideteoksia, joita kävin tutkiskelemassa viime talvena. Kierrän kartanon oikealta ja lähden laskeutumaan kohti Vuoksen rantaa. Siitolan kartano, nykyään kyltin mukaan osa Saimaan ammattikorkeakoulun Itä-Vuoksen kampusta, erottuu komeasti mäen päältä valaistuksen ansiosta. Sen paraatipuolelle johtavan tien vasemman laidan kuuset on jo jouluvalotettu. Tuntuu todella juhlavalaistukselta, kun yllä vielä möllöttää täysikuu. Kuusikuja muuttuu rannan lähetessä pääosin koivukujaksi, kun liukastelen ohuen lumikerroksen peittämää kävelytietä. Vuoksen tumm...

Väinönkatu näyttää jo enemmän ei-autokadulta yhdessä korttelissa, jossa vasemmalla puolella on nyt mukavan leveä jalkakäytävä-pyörätie. Keskelle on kadun alaosassa jätetty vain kapea autokaista, jota enää harva saa ajella moottoriajoneuvolla. Pikku hiljaa kohti kävelykatua. Kauppakadun Kompassin yläpuolella killuu jo joulun avausta odottamassa kaunis suuri valotähti, vielä pimeänä. Väinönkatua ylös kulkiessani muistan Kauppakadun ja Yliopistonkadun välisen korttelin muinaiset jouluvalot. Syvennyksestä, josta on sisäänkäynti vaatekauppaan ja väistötiloissa olevalle Kyllön terveysasemalle, oli aikoinaan käynti Syvänoron kangaskauppaan. Kaupan yläkertaan pääsi peräti liukuportaita. Siellä oli lasten ihmeteltävänä myös marakatti, joka takasi aikuisille ostorauhaa kankaita valitessa. Tiet näyttävät puhtaissa lumipeitteissään niin houkuttelevilta. Saisipa jostain jalan alle potkurin jalakset!

Luonnontieteellisen museon hirvipatsas päivystää edelleen Pohjoisen Rautatienkadun ja Arkadiankadun kulmassa Helsingissä. Muistan museosta lapsuuskäynniltä juuri tämän herra Hirven, enkä juuri mitään muuta...Vaan nyt kannattaa vilkaista rakennuksen kohdalla myös yläviistoon, yläkerran parvekkeen suuntaan. Hilpeä kirahvipariskunta ihmettelee siellä kaupungin menoa ja meteliä. Tämäkään ei riitä täkyksi museokäynnille, vaan jatkan eteenpäin Arkadiankatua, etsiskellen teekuppilaa, josta äskettäin huomasin lehdessä maininnan (enkä muista osoitetta). En kuitenkaan älyä koukata luonnontieteellisen museon taa Aurorankadulle, joten uusi tee-elämys saa jäädä seuraavaan reissuun. Pysähdyn hetkeksi katsomaan kerrostalon graniittiseinään upotettua reliefiä (Pohjoinen Rautatienkatu 15). Taide on joskus ollut jotakuinkin itsestään selvä osa rakennuksia. Fredalla The Ounce-teepuodin ikkunasta näkyy jo joulun odotus; kolmipyöräilijällä on jo punalakki. Tuoksu houkuttelee minut sisälle.

Lähestyessäni aamulla Viitaniemeä kuulen moottorisahan pärinää. Käännyn Viitaniementieltä Taidepolulle aavistellen, että nyt on hetki koittanut poppeleille. Keskisuomalaisessa kerrottiin lähestyvästä kaatourakasta ennakolta äskettäin. Näin yhdeksän potraa poppelia on siirtynyt autuaammille metsästysmaille, tai no, ainakin noussut konekouran kohottamana vihreän menopelin kyytiin. Liekö edessä kuivatus muuhun hyötykäyttöön kuin polttopuuksi? En hoksannut moottorisahamiestä häiritä kysymällä. Rauha näiden poppelien muistolle. Lehtijutun mukaan puut erehtyivät roskaamaan ja pudottelemaan oksia liikaa lähikiinteistön kiusaksi. Tilalle on tulossa tiettävästi paikalle sopivampia puita. Jännityksellä odotan, mikä puulaji on passeli paikkaan, ei roskaa eikä pudottele oksia... Alla Taidepolku aiemmin marraskuussa.

Nisulan montun yllä leijuu sankka usvapilvi. Tekojää yrittää taistella vesi- ja räntäsadetta vastaan. Lompsuttelen kumisaappaissa asvalttia, jonka päältä epätasainen, liukkaudesta hiljalleen hiipuva jää tuntuu jo luopuneen toivosta; kohta on taas jalan alla tutun karhea katu, jota on helppo kulkea. Autot roiskuttavat Nisulankadun kuluneista urista vettä kävelytien suuntaan. Heijastimesta on jo hyötyä, kun mielin kadun yli. Auto pysähtyy. Hyrisevän suojakuvun sisällä, lämpimällä penkillä tohtinee hetken odottaakin, että kävelijä siirtyy toiseen kohtaan sadepilven alla. Harjun mäntyjen suojaamalla väylällä on askellettava tarkemmin, sillä sulaminen ei ole siellä edennyt niin pitkälle kuin aidoilla avopaikoilla. Kävelypolku on levinnyt yhä leveämmäksi, kun kulkijat ovat etsineet turvallista jalansijaa. Onneksi Harjua ei ole suljettu Ei talvikunnossapitoa -kylteillä ja kettingeillä, vaikka täällä ei voikaan kulkea rivakasti sileäpohjaisissa tossuissa liukkaalla kelillä. Pyyhkäisen naa...

Kävelyllä voi miettiä, muistella, keskustella, havainnoida, suunnitella, surra, iloita, jakaa... Lauantaina Tampereella näen Kuninkaankadulla sähkönjakokaapin, jossa ei ole kuvataidetta, vaan muistutus. Yhteystietojen mukaan asialla on ollut Loesje Helsingistä. On niin paljon muistettavaa! Edelliseen voisi lisätä ainakin: katsele ympärillesi. Kävellessäkin on muistettava käyttää silmiään oikeasti, eikä kulkea vain silmälaputettuna paikasta toiseen, samaa uraa, kääntyä aina samalle reitille. On hyvä vaihtaa edes joskus polkua ja näkökulmaa. Sunnuntaina kävelen kotimaisemissa Jyväskylässä. Sepeliä on jo siroteltu liukkaimmille paikoille, mutta välistä kenkä liukuu silti jäisellä kadulla. Luotettavan kulkupelini saumat repsottavat; pitäisi muistaa huollattaa kengät suutarilla. Katuvastaavien pitäisi muistaa ja ehtiä putsata väylät ja ehkäistä kävelykaatumisia, sillä en usko että tekstiviestihälytys liukkaasta kelistä pitää kulkijan paremmin pystyssä. Jyväskylän kaupunginkirkkoa kohti ...

Kädessäni on Tampereen kartta, johon on merkitty 15 jakokaappia. Jakokaappi = sähkönjakokaappi, yleensä oliivinvihreä tai harmaa n. metrin korkuinen metallipömpeli, joita on talojen seinustoilla, puistoissa, jne. Aiemmalla Tampereen reissulla huomasin Laukontorilla jakokaapin, jonka kyljessä oli taideteos pleksin alla ja netistä löytyi pömpelikävelyn oppaaksi tietoa katujen kulmille levittäytyneestä Taidetta jakokaapeissa 2 -näyttelystä. Lähden liikkeelle Satakunnankadulta, jonka sininen taideteos näyttää kävelykadulta Anttilan suunnasta katsottuna ensin vain tasaväriseltä pinnalta, mutta Ilkka Väätin teoksen yksityiskohdat erottuvat sitten läheltä. Puutarhakadun jakokaapin Elina Ruohosen sini-keltanaamasta tulee mieleen pääkallo. Hämeenpuistossa Metso-kirjaston luona tarkastelen hetken myös perusjakokaappia, jossa on ikään kuin kehysteline jonkin ripustamista varten, mutta ei mitään mielenkiintoista. Tältähän taiteettomat jakokaapit usein näyttävät: Onneksi näen pian Petri Sepän...