Jalkaisin

Penzance, Cornwall. Aamiainen, kävelyä bussiasemalle, bussiaikataulun tarkistus, juomapullon osto; sitten kapusin kaksikerrosbussin n:o 1 yläkertaan. Seurasin puolihuolimattomasti maisemia bussin ikkunoista, kunnes havahduin siihen, että reppuselkäinen pariskunta nousi penkeistään ja laskeutui rappusia alas, jäädäkseen bussista pois. Älysin seurata heitä ja tarkistin kuljettajalta, missä olimme, ja niinpä vain jäin samalla pysäkillä pois kyydistä. No huh! Melkein tuli ajettua Lamorna Turning Pointin pysäkistä ohi. Lähdin astelemaan puiden reunustamaa kapeaa asvalttitietä pitkin kohti meren rantaa ja kuikuilin pitkästä aikaa murattien peittämää maata ja puunrunkoja. Pian tie taittui alamäkeen ja edessäni kuohuivat Kelttimeren aallot, jotka etelämpänä yhtyivät Atlanttiin. Britannian lounaiskolkassa merimaisema on avara; ei taivaanrantaa näkyvissä. Kävin ostamassa kahvila-ravintolasta eväsleivän (en kerta kaikkiaan voinut vastustaa: täytteenä tuoretta rapua!) ja viivyttelin vie...

Kaarisilta yli virtaavan veden... No ainakin kaareutuva silta, mutta mitenkään erityisen romanttiselta tämä sisäänkäynti ei tällä hetkellä näytä. Myönnän, että harmaa marraskuun lopun päivä ei lupaa kaikkein huikeinta kokemusta Vehkalammen puistosta, johon ei ole tähän mennessä tehty edes läpikulkuväylää. Puisto sijaitsee Wilhelm Schildtin kadun futiskentän (ja kevättalvella 2015 nousseen kuplahallin), Nisulankadun ja Kaivokadun / Taitoniekantien välissä. Siihen pääsee tällä hetkellä turvallisesti vain Wilhelm Schildtin kadun puolelta, Vehkalammen jalkapallokentän takaiselta kevyen liikenteen väylältä. Muista suunnista pitää puistoon loikkia suoraan autotieltä, mitä ei tietysti voi suositella. Yhden tämän harmaan päivän väriläiskän näen kuitenkin heti puiston puolelle astuttuani: mitä syvimmän vihreä sammal on lähtenyt hitaasti peittämään vanhan koivun kaarnaa ja juuria. Vehkalammen puisto ei selvästi ole tällä hetkellä kovassa käytössä. Paitsi että puisto jää katveeseen, on ...

Ensilumen laskeuduttua maahan astelin Hämeenlinnan keskustan katuja. Kun vaatekaupan myyjä kuuli porukkamme piipahtaneen kaupunkiin muualta päin Suomea, hän luetteli heti joukon käyntikohteita, kuten Hämeen linnan ja Aulangon. Tartuimme suosituksista Sibeliukseen ja suuntasimme kohti Sibeliuksenpuistoa. No mitäs Sibeliuksenpuisto? Totta kai siellä näkyi töröttävän Jean Sibeliuksen patsas. Emme kuitenkaan kipittäneet sohjoisia puistokäytäviä pitkin suoraan veistoksen tykö. Sibelius-vinkki oli nimittäin sisältänyt jotain paljon vinkeämpää: musikaaliset puistonpenkit! Oletinkin, että musiikki ei jatkuvasti raikaa puistossa, mutta emme ensin keksineet, miten saisimme musiikin tulvimaan talvisessa maisemassa. Soivat penkit pystyimme kyllä paikantamaan niiden alla olevien kaiutinten perusteella. Yksi meistä keksi kokeilla penkillä istumista ja sitten sävelet alkoivat soida. Aivan huippuidea! Klassinen musiikki sopi erinomaisesti puiston tunnelmaan. Leppeät sävelet saivat pari m...

Päiväkävelyni Imatralla alkoi Vuoksen kulttuurireitin varrelta, Pyhän Nikolaoksen kirkolta. Kävelin pihaan katsomaan, minkä tähden siellä oli niin paljon autoja ja syy paljastui: piirakkamyyjäiset! Skippasin kuitenkin piirakat ja menin varovaisesti ortodoksikirkon ovelle... Ja sen avattuani sain reippaan tervetulotoivotuksen - avoimet ovet! Paikalla oli pappi kertomassa sekä pyhätöstä että seurakunnan toiminnasta. Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta , jonka yksi pyhäkkö Pyhän Nikolaoksen kirkko on, on Suomen ortodoksiseurakunnista kansainvälisin, vaikka sen jäsenmäärä ei olekaan suurin. Yhden ikonin päälle oli ripustettu kiitollisten seurakuntalaisten lahjoittamia koruja; hämmentävä tapa, mutta he ovat näin halunneet kiittää rukouksen tuomasta avusta. Muistelin aikoinaan Kreikassa Tinoksen saarella näkemääni, valtavan jalokivi- ja jalometallimäärän peitossa olevaa ihmeitä tekevää Neitsyt Marian ikonia . Tuntui jotenkin huojentavalta, että tässä kirkossa ei ollut yhtä hur...