Jalkaisin

Vuorokauden lepo Luostolla oli tullut tarpeeseen, huilipäivää edeltäneen pitkän kävelypäivän (Korvala-Torvinen) jälkeen. Olin hoivannut rakkovarpaitani ja liikkunut majapaikastani vain minimaalisesti eli poikennut lounaalla ja ruokakaupassa. Lepo tekee aina ihmeitä. Samoin rakkolaastarit ja suojateippaukset, joiden avulla meinasin pärjätä Luostolta eteenpäin, tavoitteena Sodankylä. En aikonut kävellä majapaikastani Luostolta noin 14 kilometrin matkaa takaisin nelostielle Torvisen risteykseen eli sinne, mihin olin lepopäivää ennen kävelyni tauottanut, mutta taksin saaminen ei kerta kaikkiaan onnistunut. Olivat ties missä kaukana ajossa. Ei siis auttanut muuta kuin lähteä talsimaan, sittenkin, mutta toiveikkaasti marssin liftauspuolella tietä ja kuulostelin, josko potentiaalinen kyytiauto tulisi ja kannattaisi nostaa peukalo pystyyn. Parin kilometrin päästä kävi huikea tuuri ja auto pysähtyi kohdallani Askan risteyksessä. Ihana kuljettaja otti minut kyytiin, muutti ystävällisesti reitti...

Korvalassa heräsin kello 7 puhelimen hälytykseen. Oli parasta nousta vikkelämmin ja varhaisemmin kuin edellispäivänä ( Vikajärvi-Korvala ), sillä edessä oli pidempi matka, hitusen yli maraton noin kilometreinä. Motivaattori: halusin nukkua seuraavan yön mukavasti sisämajoituksessa. Tein ensi töikseni pienen jalkahuollon ja lähdin matkaan lyhyin lahkein vain pari vesilasillista hörpättyäni. Paitsi että luvassa oli lämmintä säätä, oli heti alkutaipaleella vain 8-9 kilometrin päässä tiedossa taukopaikka, josta vakaasti uskoin saavani aamiaista. Matka eteni mukavasti ja Käyrämöjoen jälkeen aamiaisrukoukseeni vastattiin: Käyrämön Keidas oli auki! Syömistäkin löytyi mukavasti vitriinistä. Kyllä, ruoka naisen tiellä pitää. Ajattelin ilolla sitä, kuinka mukavaa on nauttia matkalle osuvien kahviloiden palveluista, eikä joutua kantamaan kaikkea ruokahuoltoa selässä. Tee, lettu mansikkahillolla, pari jugurttia ja munkki sujahtivat suuhun, kun luin Lapin Kansaa. Sämpylän päätin syödä myöhemmin. ...

Vikajärven aamu koitti huikean sinitaivaisena ja aurinkoisena. Päivälle oli tiedossa noin 34 kilometrin taival, mutta en pitänyt kiirettä aamiaisen kanssa, sillä Vikajärven kauppa avautui vasta kello 10. Piti täydentää matkaeväitä, sillä edellisenä päivänä kävellessäni Napapiiriltä Vikajärvelle olin vajentanut mukana kantamaani ruokavarastoa tuoreiden herkkujen osalta. Kaupan avauduttua suuntasin hedelmä-vihanneshyllylle – jotain tuoretta matkaan, kiitos. Plus kahvilan puolelta pari munkkia ja sämpylä kyytiin, niitä voisin sitten istahtaa popsimaan jossain kohtaa tienposkeen. Leppoisaa aloitusta täydensi vielä istahtaminen kahvilan puolelle kupposelle, olihan tässä päivää jäljellä… Yksi asiakasrouva totesi, että oli nähnyt minun kävelevän ”reipasta tahtia” ohi keltaisen talonsa ja vaihdoimme kuulumisia tovin, ennen kuin lähdin astelemaan nelostietä eteenpäin. Sää oli viilentynyt edellispäivästä ja vasta iltapäivällä oli luvassa mahdollisesti +20 astetta, sitä ennen alle. Täydellistä. ...

Kotkasta tulevat mieleen muun muassa meri, Kairo (se ravintola) ja Junnu Vainio. Kotkan poika Juha ”Junnu” Vainio alias Juha ”Watt” Vainio (1938-1990) rikastutti Suomen musiikkielämää paitsi häkellyttävän monilla ja hienoilla sanoituksilla, myös lukuisilla sävellyksillä ja laulajana. Junnun lauluseura ry (nykyään Juha Vainio -seura ) ehdotti edesmenneelle musiikkimiehelle nimikkokatua Kotkaan ja sellainen nimettiinkin vuonna 2011. Ruotsinsalmenkatu jatkuu rantamaisemissa Juha Vainion katuna Tallinnankadun / Gutzeitintien risteyksestä aina Kuusiseen saakka. Päätin käyttää aurinkoisen pakkaspäivän valoisia tunteja seuraamalla Junnu Vainion sanoja eli riimikiviin tallennettuja Vainion sanoitusten pätkiä kadun vartta pitkin. Siitäkin huolimatta, että viima puhalsi mereltä välillä hyvinkin purevasti poskiin. Ennen sanoituskiviä pääsin ihmettelemään kameleita, jotka tepastelevat katua ja tehdasaluetta erottavalla aidalla. Palmut eivät huojuneet tuulessa, eikä läheltä nähnyt aidan taa, mis...

Kirpeänraikas ja auringonsäteitä lupaileva pakkassää, kunnon villasukat ja huopasaappaat, lämpimänpörröiset rukkaset: mikä etten voisi käydä pienen pienellä retkellä Valkmusan kansallispuistossa, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Lähdin matkaan Kotkasta ja tuli tehtyä aluksi pieni harharetki: ajoin vahingossa Pyhtään kirkolle saakka, koska en ainakaan havainnut kääntymisopastetta Valkmusan kansallispuistoon (tielle 3562), jos tien laidassa sellainen opaste oli. Googlaus pelasti ja palasin kiltisti tulosuuntaani, käännyin oikealle tielle 3562 ja sen varrella opasteet sitten ohjasivat minut oikeaan eli Simonsaaren pysäköintialueelle. P-alue oli typötyhjä. Pakkaspäivään oli luvassa valoa melko lyhyen aikaa, olihan joulukuun alku ja itsenäisyyspäivän viikonloppu. Luin nopeasti Valkmusa-infon. Olinkin ihan tyytyväinen siihen, että tarjolla oli lyhyt reitti helpossa maastossa: Läntisen keitaan lenkin pituus oli 2,3 kilometriä. Saisin nauttia kivasta pienestä kävelyretkessä hiljaisuu...