Aaltoa yliopistolla: päärakennus

Olen kävelemässä Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampuksen halki, silmät paljolti maan kamaralla; reitti on muhkuraisesta jäästä liukas. Onneksi vilkaisen oikealle yliopiston päärakennuksen ja omenapuiden väliselle lumiselle aukiolle, jossa sekalaiset lumiveistokset kylpevät iltapäivän auringossa. Oletan että asialla ovat olleet koululaiset eivätkä opiskelijat?
Hetki lumiveistosten parissa saa minut pysähtymään kampuksen päärakennukselle. Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema yliopiston päärakennus tunnetaan yksinkertaisesti kirjaimella C. Harvempi kulkija on kuullut sen koko nimi on Capitolium, jota ei mainita edes opasteissa. Päätän astua sisään pienelle tutkimusmatkalle, jos ovet ovat vielä auki.
Aulan kahvila Aallokko on kiinni, joten kupposta ei irtoa. Kahvilan alkuperäinen Belvedere-nimi ei pystynyt kilpailemaan uuden nimen kanssa kaupungissa, jossa aalto-sanan variaatiot ovat hämmentävän suosittuja... Upea narikkaa kiertävä tiski kiiltävine puureunuksineen päättyy aaltomaiseen mutkaan. Tästä, jos mistä, voi tunnistaa arkkitehdin.
Aulan molemmilta sivuilta pääsee yliopiston juhlasaliin juhlavia valkoisia marmoriportaita pitkin. Portaita reunustaa tyylikäs puusäleikkö, jonka päädystä lähtee yksinkertainen musta, päällystetty kaidepuu kohti yläkertaa.
Musta kaide jatkuu yhtenäisenä, tiukan mutkan tehtyään, aina juhlasalin yläosan (C2) ovelle saakka. En ole aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota näihin kaiteisiin (kiitos Luka vinkistä!). Niin helposti sitä tarttuu johonkin huomaamattaan, kulkee eteenpäin tuettuna, päästää irti yhtä ajattelemattomasti. Tajuamatta, että on saattanut pitää kädessään jotain hyvin kaunista.
Kävelen marmoriportaita takaisin aulaan ja astun keskeltä aulaa sisään mustista, pyörylöin koristelluista pariovista. Pääsisäänkäynti johtaa puuportaita pitkin juhlasalin alaosan keskelle. Kuin ihmeen kaupalla sali on nyt valaistu, vaikka mitään tilaisuutta ei tunnu olevan menossa. Kohta paljastuu, että valoja sytytellään rakennuksessa opastetulla kierroksella oleville ulkomaisille arkkitehdeille. Kiitos minunkin puolestani. 
C1-osan portaiden yläpäässä musta kaide on mutkikas. Mihin suuntaan kääntyisin?
Kävelen portaita ylös juhlasalin keskitasanteelle, mistä näkee juhlasalin molemmat osat hyvin. Yhdessä tai erikseen käytettävät C1 ja C2 sisältävät istumapaikkoja yhteensä yli 700 henkilölle. Olen ollut täällä aiemmin lähinnä iltaisin tai pimeällä, joten en ole välttämättä edes havainnut, että C2:n katossa on kattoikkunoita.
Juhlasalissa on pidetty lukuisia pääsykokeita, tenttejä, konsertteja rock-musiikista klassiseen musiikkiin, virallisia seremonioita. Tilaisuuksia joka lähtöön. On harvinaista nähdä tila näin tyhjänä.
 
Juhlasalista konsertin tai luennon jälkeen poistuva voi taas tarttua turvalliseen mustaan kaiteeseen, joka toisesta kulmasta katsottuna muistuttaa hieman jopa paimensauvaa. 
Juhlasalin oikealla puolella (pääsisäänkäynnistä katsottuna) on C-rakennuksen läpi kulkeva käytävämäinen, läpi kuljettava aula, jonka katto on korkealla. Täällä punatiilet yhdistyvät valkoisiin rakenteisiin ja pintoihin, yllään pyöreäreunaiset kattoikkunat.

Aulasta ylös johtavien portaiden kaiteet ovat myös kauniit. Pyöreää pilaria ympäröi tietenkin pyöreä puinen tuplakaide, josta tulevat mieleen sormukset.
Toisen kerroksen kaidepuut ovat puolestaan neliskanttista mallia. Täällä on tosiaan leikitelty muodoilla. Liekö jossain myös kolmion mallisia kaidepuita? On hämmentävää huomata, että vaikka olen viettänyt tässäkin rakennuksessa tuntikausia, en muista koskaan huomanneeni näitä yksityiskohtia.
Astun kutsuvasti avoimesta C4-luentosalin ovesta sisään. Loppuiltapäivästä aurinko tekee tepposet; on kuin luentosalin oikeanpuoleiseen tiiliseinään olisi yhtäkkiä puhkaistu lisää samanmallisia ikkunoita kuin pitkällä peräseinällä oikeasti on.
Vaikka sali onkin maailmankuulun arkkitehdin suunnittelema, se ei tarkoita sitä että kovilla taittopenkeillä olisi mukava istua. Voin vakuuttaa, että tunnin, parin istuminen täällä on puuduttavaa.
Siis opiskelijan vinkkelistä. Opettajien mustat, pehmustetut Aalto-tuolit näyttävät paljon mukavammilta.
Palaan takaisin alakertaan ja pujahdan käytävään, joka johtaa C-rakennuksen siipeen. Siipirakennuksessa on Aallon kirjasto, joka on antanut nykyajan vaatimuksille periksi. Täällä ei lueta enää vain kirjoja ja (tieteellisiä) aikakauslehtiä, vaan lukusalin pöydillä töröttävät tietokoneet. Toivottavasti kirjastossa on edelleen käyttöä myös kirjoille!

Kommentit

  1. Hih,olipa outoa olla kierroksella näin kuvien kautta,kun rakennus muuten on osa arkipäivää. :P Aivan erilainen tunnelma. Hienoja yksiyiskohtia ja kauniita kuvakulmia olet nostanut esille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hietzu; varmasti tuntuu oudolta! Päärakennuksessa oli jännä fiilis, koska siellä hiippaili vain niitä ulkomaisia arkkitehteja kameroineen, muuten oli autiota, kun oli aika myöhä.

    VastaaPoista
  3. Loistavaa kuvaustyöskentelyä. Kesällähän paikka on taas puutarhaunelma ja täynnä tuoksuja ja kauniita näkymiä.

    VastaaPoista
  4. Tack, Luka. Kun ajattelee esimerkiksi alkukesän aikaa, jolloin koristeomenapuut kukkivat Seminaarinmäellä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit