Siirry pääsisältöön

Aaltoa yliopistolla: päärakennus

Olen kävelemässä Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampuksen halki, silmät paljolti maan kamaralla; reitti on muhkuraisesta jäästä liukas. Onneksi vilkaisen oikealle yliopiston päärakennuksen ja omenapuiden väliselle lumiselle aukiolle, jossa sekalaiset lumiveistokset kylpevät iltapäivän auringossa. Oletan että asialla ovat olleet koululaiset eivätkä opiskelijat?
Hetki lumiveistosten parissa saa minut pysähtymään kampuksen päärakennukselle. Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema yliopiston päärakennus tunnetaan yksinkertaisesti kirjaimella C. Harvempi kulkija on kuullut sen koko nimi on Capitolium, jota ei mainita edes opasteissa. Päätän astua sisään pienelle tutkimusmatkalle, jos ovet ovat vielä auki.
Aulan kahvila Aallokko on kiinni, joten kupposta ei irtoa. Kahvilan alkuperäinen Belvedere-nimi ei pystynyt kilpailemaan uuden nimen kanssa kaupungissa, jossa aalto-sanan variaatiot ovat hämmentävän suosittuja... Upea narikkaa kiertävä tiski kiiltävine puureunuksineen päättyy aaltomaiseen mutkaan. Tästä, jos mistä, voi tunnistaa arkkitehdin.
Aulan molemmilta sivuilta pääsee yliopiston juhlasaliin juhlavia valkoisia marmoriportaita pitkin. Portaita reunustaa tyylikäs puusäleikkö, jonka päädystä lähtee yksinkertainen musta, päällystetty kaidepuu kohti yläkertaa.
Musta kaide jatkuu yhtenäisenä, tiukan mutkan tehtyään, aina juhlasalin yläosan (C2) ovelle saakka. En ole aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota näihin kaiteisiin (kiitos Luka vinkistä!). Niin helposti sitä tarttuu johonkin huomaamattaan, kulkee eteenpäin tuettuna, päästää irti yhtä ajattelemattomasti. Tajuamatta, että on saattanut pitää kädessään jotain hyvin kaunista.
Kävelen marmoriportaita takaisin aulaan ja astun keskeltä aulaa sisään mustista, pyörylöin koristelluista pariovista. Pääsisäänkäynti johtaa puuportaita pitkin juhlasalin alaosan keskelle. Kuin ihmeen kaupalla sali on nyt valaistu, vaikka mitään tilaisuutta ei tunnu olevan menossa. Kohta paljastuu, että valoja sytytellään rakennuksessa opastetulla kierroksella oleville ulkomaisille arkkitehdeille. Kiitos minunkin puolestani. 
C1-osan portaiden yläpäässä musta kaide on mutkikas. Mihin suuntaan kääntyisin?
Kävelen portaita ylös juhlasalin keskitasanteelle, mistä näkee juhlasalin molemmat osat hyvin. Yhdessä tai erikseen käytettävät C1 ja C2 sisältävät istumapaikkoja yhteensä yli 700 henkilölle. Olen ollut täällä aiemmin lähinnä iltaisin tai pimeällä, joten en ole välttämättä edes havainnut, että C2:n katossa on kattoikkunoita.
Juhlasalissa on pidetty lukuisia pääsykokeita, tenttejä, konsertteja rock-musiikista klassiseen musiikkiin, virallisia seremonioita. Tilaisuuksia joka lähtöön. On harvinaista nähdä tila näin tyhjänä.
 
Juhlasalista konsertin tai luennon jälkeen poistuva voi taas tarttua turvalliseen mustaan kaiteeseen, joka toisesta kulmasta katsottuna muistuttaa hieman jopa paimensauvaa. 
Juhlasalin oikealla puolella (pääsisäänkäynnistä katsottuna) on C-rakennuksen läpi kulkeva käytävämäinen, läpi kuljettava aula, jonka katto on korkealla. Täällä punatiilet yhdistyvät valkoisiin rakenteisiin ja pintoihin, yllään pyöreäreunaiset kattoikkunat.

Aulasta ylös johtavien portaiden kaiteet ovat myös kauniit. Pyöreää pilaria ympäröi tietenkin pyöreä puinen tuplakaide, josta tulevat mieleen sormukset.
Toisen kerroksen kaidepuut ovat puolestaan neliskanttista mallia. Täällä on tosiaan leikitelty muodoilla. Liekö jossain myös kolmion mallisia kaidepuita? On hämmentävää huomata, että vaikka olen viettänyt tässäkin rakennuksessa tuntikausia, en muista koskaan huomanneeni näitä yksityiskohtia.
Astun kutsuvasti avoimesta C4-luentosalin ovesta sisään. Loppuiltapäivästä aurinko tekee tepposet; on kuin luentosalin oikeanpuoleiseen tiiliseinään olisi yhtäkkiä puhkaistu lisää samanmallisia ikkunoita kuin pitkällä peräseinällä oikeasti on.
Vaikka sali onkin maailmankuulun arkkitehdin suunnittelema, se ei tarkoita sitä että kovilla taittopenkeillä olisi mukava istua. Voin vakuuttaa, että tunnin, parin istuminen täällä on puuduttavaa.
Siis opiskelijan vinkkelistä. Opettajien mustat, pehmustetut Aalto-tuolit näyttävät paljon mukavammilta.
Palaan takaisin alakertaan ja pujahdan käytävään, joka johtaa C-rakennuksen siipeen. Siipirakennuksessa on Aallon kirjasto, joka on antanut nykyajan vaatimuksille periksi. Täällä ei lueta enää vain kirjoja ja (tieteellisiä) aikakauslehtiä, vaan lukusalin pöydillä töröttävät tietokoneet. Toivottavasti kirjastossa on edelleen käyttöä myös kirjoille!

Kommentit

  1. Hih,olipa outoa olla kierroksella näin kuvien kautta,kun rakennus muuten on osa arkipäivää. :P Aivan erilainen tunnelma. Hienoja yksiyiskohtia ja kauniita kuvakulmia olet nostanut esille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hietzu; varmasti tuntuu oudolta! Päärakennuksessa oli jännä fiilis, koska siellä hiippaili vain niitä ulkomaisia arkkitehteja kameroineen, muuten oli autiota, kun oli aika myöhä.

    VastaaPoista
  3. Loistavaa kuvaustyöskentelyä. Kesällähän paikka on taas puutarhaunelma ja täynnä tuoksuja ja kauniita näkymiä.

    VastaaPoista
  4. Tack, Luka. Kun ajattelee esimerkiksi alkukesän aikaa, jolloin koristeomenapuut kukkivat Seminaarinmäellä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…