Antibes - Juan-les-Pins

Säätiedotuksen lupaama sadepäivä à la Antibes merkitsee suorastaan suotuisaa kävelysäätä, sillä pilviä näkyy vain kaukana taivaanrannassa. Mutta ehkä repun pohjalle rypistetty goretex-takki on sittenkin parempi pitää mukana... Vilkutan hyvästit Antibes'in vanhalle kaupungille ja Grimaldin linnalle ja lähdemme kävelemään meren rantaa seuraavan kapean autotien reunaa kohti etelää.

Petankistit kilkuttelevat kuuliaan rantapuistossa, muutama auringonottaja kääntää kylkeä. Pysähdymme Ponteil'n rantaan välipalalle. Muhkeat vohvelit näyttävät paremmilta kuin maistuvat, mutta nutellapäällyste pelastaa mitä hyvänsä.

Pienen venesataman kohdalta, taakse jäänyttä Antibes'n vanhaa kaupunkia vastapäätä, nousee Chemin du Calvaire -kävelytie Garoupen kappelille ja majakalle. Kivillä päällystetty kävelytie on pitkään kuilumainen, onhan sen vasen laita paljolti muurin tai aidan reunustama. Oikealla puolella aukeaa onneksi pian Notre Damen metsäinen puisto.

Pitäisikö puikahtaa heti ensimmäisestä avoimesta portista lupaavan villin näköisesti rehottavan metsän katveeseen? Ei sentään. Jatkan kivetyllä kävelytiellä, ihailen vastapuhjenneiden muratinlehtien kirkasta vihreää ja seuraan, kun kivillä lämmitelleet sisiliskot puikahtelevat tömistelijöitä turvaan. Kauppakasseja kantava nuoripari tiukoissa verkkareissaan pinkoo vauhdikkaasti ylämäkeen ohitseni.

Ilman täyttää savun tuoksu; vihreän verkkoaidan takana poltetaan avotulta, jonka savu leijailee polun ylle. Notre Damelle kavutessaan tulee ohittaneeksi useita alttarin tapaisia numeroituja "pysäkkejä", jotka on suunnattu hartaille kulkijoille; pysäkeillä muistutetaan Raamatun tapahtumista. Pyhiinvaeltajia kulki tässä jo 1500-luvulla.

Oikealla aukeava metsäpuisto vetää lopulta voiton kävelytiestä ja käännymme pehmeämmälle, leveälle polulle. Tummaturkkiset oravat kipittävät korkealla puissa ja vilistävät pitkin maata, harakka tepastelee polun poikki. Viereinen kaupunkiliikenne unohtuu tässä hiljaisuudessa.

Puun lehdet ovat tutun malliset, joten olisikohan tuossa kukkiva laakeripuu? Tuntuu uskomattomalta, että tämä Garoupen metsän alue oli hyvin pitkään asumaton ja on saanut pääosin säästyä rakentamiselta, edelleen, vaikka aivan nurkan takana asustaa miljonäärejä.

Nautiskelen hitaasta askelluksesta korkeiden puiden katveessa. Ohitan myös vanhan käymälän jäänteet (jalankuva-posliinialtaat betonilattiassa) ennen kuin polku kohtaa muurin ja on käännyttävä vasemmalle, kohti nyppylän huippua ja kirkkoa.

Kapuaminen palkitsee vaivan, sillä kappelin näköalapaikalta saa ihastella rannikkomaisemaa Antibes'in yli kohti Nizzaa. Kulunut mosaiikkikartta auttaa tunnistamaan maiseman kiinnekohtia, mutta en millään erota pilviverhon takaa esimerkiksi Mont Bégoa kaukaa Mercantourin kansallispuistosta...

Kappelin takana rannikkoa vartioi puna-valkopäinen Garoupen majakka. Otan sormenpäihini kukkapenkistä hippusen laventelinlehtien tuoksua ennen matkan jatkamista. Myös niemen länsipuolella väikkyy Välimeri, jonka ranta on rakennettu silmänkantamattomiin.

Kävely jatkuu autotien laitaa pitkin, oli edes kapeaa jalkakäytävää reunassa tai ei. On vain kuljettava autoja varoen; onneksi nyt ei ole ruuhkainen kesäaika. Keväiset kukat värittävät monia puita, joista osa vielä odottelee vihreitä lehtiä. Kulkiessaan voi yrittää kuikuilla edes vilahdusta hienoista, kalliista taloista, jotka ovat pääosin korkeiden aitojen suojaamia.

Tie viettää jo lupaavasti alaspäin, pihojen hedelmäpuissa näkyy kypsiä sitruunoita ja appelsiineja. Reitin varrelle osuva kirkko on hyvä maamerkki; sen jälkeen on käännyttävä toisesta kadunkulmasta oikealle.

Kadunkulman jälkeen löytyy myös keltainen reittimerkki, joka osoittaa meidän olevan Sentier Touristique du Tirepoil -turistipolulla. Reittimerkit tosin ohjaavat varsinaiselle polkuosuudelle vasta kun saavumme alas Garoupen rantaan.

Azuurinsininen vesi tervehtii kävelijää polun vasemmalla puolella, oikeaa laitaa puolestaan reunustaa muuri koko matkan. Noin 2,7 km pitkän polun alussa varoitetaan sekä vaikeakulkuisemmista paikoista että siitä, että kovalla merenkäynnillä polku voi olla oikeasti vaarallinen.

Vaan mikä on auringossa kulkiessa Pointe du Cap Gros'n ohi... Väylä on osittain melko tasaiseksi kivetty, mutta paikoin askeleensa saa osuttaa tarkasti louhikkoisissa paikoissa tai noustessaan / laskeutuessaan jyrkkiä porrasaskelmia.

Kimmeltävä meri on koko ajan mahtavan lähellä. Siellä täällä portaat tai poluntapaiset johtavat aivan rantaan saakka, eritoten hulppeiden, aidan takana piileskelevien hulppeiden huviloiden kohdalla. Aallot kumisevat hauskasti rantakallioihin.

Vaikka polku onkin lähinnä vaaleaa kiveä, löytyy sen varrelta meren sinen lisäksi muutakin värikästä. Jo näin huhtikuun alussa reittiä koristavat keltakukkaisten pensasryhmien lisäksi tamariskipensaat, jotka kukiltaan muistuttavat kanervankukkia. Mutta hui - muistolaatta. Viisitoistavuotias Sabrina joutui kovan aallon uhriksi vuonna 1997.

Polku sukeltaa välillä pensasmaisten puiden alitse, toisessa kohdassa kuljemme komean kaiderakennelman alta. Väkeä polulla riittää koko ajan, molempiin suuntiin. Olen huojentunut siitä, että en ole täällä vilkkaimman ja paahteisimman kesän aikaan, sillä aurinko lämmittää mukavasti jo nyt.

Polku saavuttaa muurin, jonka päällä on näköalapaikka. Siitä voisi jatkaa matkaa vielä pienen lenkin verran miljonäärien lahdelle (en usko, että heitä muurien takaa näkyy!), mutta päätämme nousta takaisin ylös tullimiesten tietä, Chemin des Douaniers, seuraten keltaisia maalimerkkejä. Jälleen muurit ympäröivät tietä. Vasemmalle jää ekopuisto, johon istutettiin vuosituhannen vaihteessa 54 oliivipuuta, yksi jokaiselle vuoden 2000 ensimmäisen kuukauden aikana Antibes-Juan-les-Pinsin alueella syntyneelle lapselle.

Mutkittelemme jälleen kapeiden autoteiden laitoja pitkin rinnettä alas, ohi Napoleon-museon. Edessä on jälleen rantatie, jota seuraamme Juan-les-Pinsiin saakka. Monet puisista kalastajaveneistä ovat vielä rannassa odottamassa kalastuskauden alkua.

Välimeri välkehtii upeasti iltapäivän valossa. Yksinäinen purjevene on ankkurissa lahdella, sen takana erottuu hämyisesti Margueriten saari. Vielä kauempana ovat utuiset, rannikkoa reunustavat vuoret.

Juan-les-Pins näyttää olevan uudehkoja kerrostaloja ja vilkasta huvivenesatamaa. Rantapuistossa on kuitenkin rauhallista. Olisi mukava jäädä tänne heittelemään petankkikuulia, lukuisien miesvaltaisten porukoiden lailla, mutta repussa ei satu olemaan petankkikuulapakkausta. Siis mars takaisin; suunta kohti Antibes'iä, mutta tällä kertaa suorinta reittiä, auto-opasteiden mukaan. Mikä hieno rantakävelypäivä!