Talvinen Tampinkierros, Petäjävesi

Tammikuun ensi päivinä, ennen kuin isompi määrä lumihiutaleita ennätti peittämään maan ja pakkanen alkoi kipristellä poskia enemmänkin, suuntasin kulkuni Petäjävedelle. Noin 3,5 km pitkä  Tampinkierros löytyy Petäjäveden lounaiskolkasta, Keuruun ja Jämsän rajamaaston tuntumasta. Kukkaron kylän kohdalla piti olla tarkkana, että huomasin Tampinkierrokselle ohjaavan viitan, mutta luontopolku löytyi sitten helposti ajo-ohjeiden ansiosta.
Aurinko kajasti kutsuvasti Teerijärvensuon takaa, mutta sekä siitä että kiertosuuntasuosituksesta (myötäpäivään) huolimatta käännyin lähtöpaikalta seuraamaan keltaisia maalimerkkejä oikealle. Vastapäivänkiiski. Teerijärvensuo on Petäjäveden seurakunnan omistama, rauhoitettu luonnonsuojelualue, jolla kulkijan toivotaan noudattavan vanhaa sanontaa Älä melskaa, älä pauhaa, älä riko luonnon rauhaa. Rauhallinen lenkki siis edessä!
Kohmeinen suomaisema, kiva pakkanen ja hiljaisuus, jonka rikkoi vain yksittäisen linnun ääntely. Ehkä joku tiainen? Ikävä kyllä en tunnista kuin muutaman linnun äänen perusteella.
Keltaisin maalitäplin merkitty polku seurasi aluksi suon reunaa kangasmetsän laidassa, kosteimmissa kohdissa jalkojen alla olivat pitkospuut. Katajat olivat saaneet yön aikana kuurakuorrutuksen ylleen. Näinköhän auringonsäteet onnistuisivat sitä lyhyen päivän aikana sulattamaan?
Sitten polku sukelsi metsään. Maasto jatkui erittäin tasaisena ja kapea polku kuljetti minut riistaruokintapaikan ohitse ja jähmettyneen, suoran ojan yli.  Yllättävää kyllä, myös metsän siimeksessä oli niin märkä maasto, että pitkoksia riitti  sielläkin. Tai ehkei sittenkään yllättävää, olihan Teerijärvensuo aivan vieressä. Tämä linnunpönttö oli minulle uutta mallia - en muistanut nähneeni aiemmin sellaista, jossa on tuollainen vaakasuora, kapea aukko alaosassa. Designia talitiaiselle!
Sitten saavuin leveän puron varteen. Polku kulki hetken sen vieritse, kunnes ylitin puusillan ja mustanpuhuva puro jäi kauemmas. En malttanut olla pysähtymättä huurreoksien luo. Sitä pikkuriikkistä taidetta, mitä luonto meille tarjoaa.
Sama juttu pysäytti minut myös mustikanvarpujen luo. Jos mustikanvarvut ovatkin erityisen hienoja syksyn ruska-aikaan, osaa tällainen talvipukukin lumota kulkijan!
Lähempää katsottuna varpujen huurremuodostelmat olivat vieläkin upeampia. Tällaisia taidenäyttelyitä ei usein osu kohdalle.
Astuin takaisin pitkospuille ja jatkoin matkaa aurinkoa ja Teerijärveä päin. Metsässä vallitseva valo oli aivan huikean hienoa. Suorastaan maagista. Epätodellisen kaunista, ja silti niin todellista.
Teerijärven rannassa oli toisenlainen "taidenäyttely". Tai ainakin minulle tuli näistä mäntyihin ripustetuista katiskoista mieleen taideteos, niin mainioilta ne näyttivät talvilepotelineissään.
Kovia pakkasia oli ollut jo sen verran, että arvelin Teerijärven jään saattavan kestää kävelyä. Vaan koska varmuutta ei ollut, päätin pysytellä riittävän lähellä rantaa. Turvallisen jään pystyi ainokaisista jalanjäljistä rannan tuntumassa.
Siisti laavu houkutti istahtamaan alas evästauolle ja tekemään tulia. Katsahdin kuitenkin kaihoten auringon suuntaan ja mietin, että parempi nauttia auringonvalosta nyt, kun sitä varmasti oli tarjolla ja käväistä hetki suon laidassa - evästauolle ehtisi sitten sen jälkeen. Siinä samassa laavulle saapui myötäpäivään reittiä seurannut neljän hengen porukka ja he ryhtyivät tulentekoon.
Minä livahdin toviksi laavulta eteenpäin ja kohtasin taas puron, jonka olin ylittänyt vastikään. Jäälauttoja oli alkanut muodostua veteen oksien ja puiden ympärille. Kenties puro jäätyisi enemmänkin umpeen, jos pakkaset vielä jatkuisivat.
Käännyin puron ylitettyäni oikealle, syrjään luontopolulta, mutta kapealle polunpohjalle kuitenkin. Edessäni aukeani jälleen Teerijärvensuo, sama laaja suo, jonka toiselta laidalta polku oli alkanut. Imin itseeni päivän kirkkautta ja hiljaisuutta.
Jäätyneet suopursut töröttivät hyvin inhimillisen näköisinä, pitkänomaisina otuksina ylös suomättäistä. Pää, kädet, vartalo, metsänvihreä asu...  Luonnon herkkiä, pieniä ihmeitä nämäkin. Osaavat suopursutkin olla hauraan oloisia, vaikka kesällä kukinta-aikaan ne ovat niin jänteviä ja voivat täyttää väkevällä tuoksullaan kokonaisen maiseman.
Palasin takaisin laavulle, missä iloinen nuotiotuli jo roihusi. Minulla ei ollut makkaroita paistettavaksi, joten istahdin alas vain nauttimaan tulesta, juomaan teetä ja syömään eväsrieskojani. Hetken lepo, muutaman saman vaihtaminen toisten retkeläisten kanssa, seurueen koiran touhujen seuraamista, maiseman mutustelua.
Sitten edessä oli polun toinen puolikas. Maasto jatkui suolle tyypillisesti hyvin tasaisena, mutta  polulla oli joissain paikoin reippaasti juuria. Huonojalkaiselle ne ovatkin ainoa ongelma reitillä, jos näin talviaikaan tai märällä kelillä liukkaammaksi käyviä pitkospuita ei oteta lukuun.

Suloinen hiljaisuus taukosi kepeiden askelien tassutukseen. Lempeä koira kävi moikkaamassa minua ennen kuin palasi emäntänsä luokse. Hän oli yllättynyt iloisesti, kun oli saapuessaan nähnyt muiden autot pysäköintipaikalla, sillä Tampinkierroksella saa usein olla ainoana kulkijana. Syy lienee vain se, että paikasta ei tiedetä, sillä itse ihastuin reittiin saman tien.
Teerijärvensuon laidassa oli tarjolla vielä yksi levähdyspaikka ennen lähtöpaikkaan saapumista. Penkille voi istahtaa suomaisemasta nauttimaan, mutta toista tulipaikkaa reitillä ei laavun lisäksi ole.  Suolta löytyy reitin varrelta lähtevän polun päästä myös tutkijoiden käyttämä koju, sillä täällä on tehty erityisesti suon nimikkolintuun teereen liittyvää tutkimusta.

Tampinkierroksesta jäivät kauniin talvipäivän tunnelmien ja maisemien ohella mieleen  kiinnostavat rastitaulut. Myönnän, että en aina tule lukeneeksi kaikkia luontopolkujen varsilla olevista kylteistä ihan kaikkia tarinoita ja opettavaisia yksityiskohtia. Tällä luontopolulla kylttien sisällöt onnistuivat pysäyttämään minut joka kerta lukuhetkeen ja luulenpa, että opasteista tarttui jotain päähänkin. Ainakin luulisin! Hmm, kesäretkellä olisi saattanut tarttua päähän myös hyttysiä...

Kommentit

  1. Lumettomassa pakkasjaksossa oli puolensa. Saattoi helposti kävellä jäällä, metsässä ja suolla. Hienon retkikohteen olet taas löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumettomana talvena pääsee kyllä minne vaan helposti, ilman lisävälineitä, kun maa on kova astua jopa suolla. Tampinkierros pitäisi käydä kulkemassa tupasvillojen kukinnan aikaan.

      Poista
  2. Tampinkierros on kyllä niin kaunis :) Olen itse Petäjävedeltä ja tuota on tullut pariin otteeseen tallattua, nyt on ollut kyllä muutaman vuoden tauko. Kevään tullen sinne siis!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä toivon minäkin sinne pääseväni uudelleen :)

      Poista
  3. Suomalaiset ovat kyllä siitä erinomainen kanssa, että me ollaan näitä luontopolkuja laitettu vähän joka suunnalle. Ihana niitä on käydä kävelemään. Talvella ei tule lähdettyä hankikelillä kun ei ole varmuutta onko polku auki. Keväällä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontopolkuja on tosiaan mahtavan paljon ympäriinsä, lisäksi tavalliset metsäpolut. Muutamana vuonna on ollut näitä "erikoisia" kelejä eli talven alku on pitänyt sisällään myäs kovia pakkasia, ei lunta. Silloin on loistava mennä minne vaan. Ja lumisena aikana voi ottaa matkaan lumikengät, niin ei haittaa vaikka lunta olisi enemmän.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit