Siirry pääsisältöön

Vaelluksella Suomen poikki - osa 9: Valkeinen - Utajärvi


Heräsin Sanginkylän Valkeisjärven rannalla teltassa aamupäivällä ihan hyvissä voimissa, hämmästyksekseni. Edellispäivän viidenkympin tallaamisesta ei seurannut sen kummempaa ylimääräistä väsymystä. Tosin oli syytä pitää päivällä pidempi lepotauko, koska päivälämpötila paukkui +25 asteen paikkeilla.

Ei ollut mitään järkeä jatkaa matkaa Utajärvelle ennen alkuiltaa. Etenkin kun rinkka oli jälleen seuralaiseni.


Kuumuus oli päivän tunnussana. Nestetankkauksesta olisi huolehdittava. Tutustuin päivänvalossa Valkeisen alueeseen - kalastajia oli vesillä, porukkaa uimassa - ja odottelin kaikessa rauhassa vettä siemaillen, että virkistysalueen grillikahvio avautui puolen päivän maissa. Aamiais-lounaakseni nautin epäkevyesti lihapiirakan kaiserwurstiviipaleella ja jälkkäriksi jäätelön. Sen jälkeen oli vain käytävä odottamaan, että päivän kuumin aika menisi ohi.

Söin mustikoita. Otin nokoset teltassa. Luin kirjaa. Tarkistin rakkolaastarit ja lisäsin kuituteippiä. Pakkasin tavarat uudelleen. Kello oli vasta viisi iltapäivällä - ei ihan vielä liikkeelle. Menin kirjoittamaan retkipäiväkirjaa ja syömään lähtöeväitä kotaan ja kun lapsiperhe tuli paistamaan makkaraa, jäin suustani kiinni; oli hauska jutella retkikokemuksista kaikessa rauhassa. Olinkin tien päällä jälleen vasta iltakahdeksan maissa, jolloin pahin helle oli jo laantunut.


Utajärvelle oli Sanginkylältä ihastuttavasti matkaa enää 20 kilometriä;  edellisen päivän maratonin ansiosta tulisin tosiaan taltuttamaan noin 70 kilometrin Puolanka-Utajärvi -pätkän vain kahdessa päivässä. En halunnut edes kuvitella, millaista olisi ollut viettää kolme hellepäivää rinkka selässä tämän osuuden masentavan pitkillä suorilla.


Vaikka edelleen lämmin olikin, oli aurinko jo alempana ja sää todella kaunis. Joka ikinen talo oli minulle tällä iltakävelyllä nähtävyys. Kuten myös kaarre tiessä!


Piennarkasvustoon ilmestyi myös puna-apilaa. Vähän ikävöin Kainuun maariankämmeköitä, vaikka nämäkin olivat kivoja väriläiskiä.


Itäoja oli niin kaunis, että sitä tuijottamaan olisi voinut jäädä pidempäänkin. Vaikka aurinko olikin liki inhokkini päiväsaikaan, kestin kuitenkin kohtalaisen hyvin ilta-auringon säteitä tällaisessa paikassa.


Sanginkylän ja Utajärven väliin mahtuu melkoisesti myös suota ja turvetuotantoalueita, joten puusto ei aina tarjonnut tien varressa varjojen suojaa.



Tälle tieosuudelle mahtui myös unohdusta - unohdettuja entisiä koteja, joiden ympärillä oli kasvanut heinää ja vaikka mitä jo vuosikausia. Elämänmuutoksia,vapaaehtoisesti tai pakon edessä, joiden vuoksi maisema muuttuu vääjäämättä.


Samasta maaseudusta halutaan kuitenkin useimmiten tallentaa romanttisempia muistikuvia...


Kun ohitin taloja, ohitin samalla erilaisia tarinoita ja kohtaloita, joista en tiennyt mitään. Mikä oli saanut tämän talon asukkaat lähtemään?


Isotalvikki kukki suloisesti pientareella. Tienvarsikävelyille pitäisi älytä joskus ottaa kukkaopas mukaan.


Vieläkö tätä jatkuu pitkään? Onneksi ei enää... Anteeksi Utajärvi, mutta tämä ei ole mikään paras mahdollinen kävelytie ;) Siitä kuitenkin iloitsin, että näin sunnuntai-iltana se vähäinenkin autoliikenne kunnioitti kävelijää ja väisti aina reilusti.


No joko? Ihan kohta.


No vihdoinkin melkein perillä! Enää kahden sillan ylitse ja sitten edessäni oli Utajärven keskusta. Kello oli jo yli puolenyön, joten oli etsittävä yöpaikka. En tosin aikonut yöpyä ulkosalla, vaan olin varannut majapaikan Utajärven pappilasta, mihin olin tervetullut jopa keskiyön jälkeen.

Käännyin joen jälkeen oikealle ja tallasin kävelytietä eteenpäin, kunnes näin oikealla Vanhan pappilan soikean kyltin ja seurasin koivukujaa pihaan saakka. Avasin kuistin oven, sitten löysin emännän minulle jättämän tervetulotoivotuksen eteisen pöydältä. Aivan mahtavaa! Rakastuin paikkaan heti.

Seuraava päivä olisi ihan kokonainen lepopäivä, enkä jatkaisi matkaa vielä illan tullen. Jäisi aikaa olla yli vuorokausi turistina Utajärvellä.

Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä
Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan
Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle
Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle 
Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka-Valkeinen 
Lepopäivän ratoksi: Utajärven kulttuuripolku 

Kommentit

  1. Terve Upe! Kun näkee noita hylättyjä taloja ja tiloja unohdetuissa paikoissa, tulee aina mieleen se, millä ylpeydellä ja tulevaisuudenuskolla nuo torpat on joskus rakennettu. Hartiavoimilla ja ehkä talkoilla on seinät ja katto nostettu paikoilleen. Työllä ja hiellä on pellot raivattu ja opetettu jälkipolvi hoitamaan tila ja elikot...
    Maamme historia voi olla Arkadianmäellä, mutta tuolta metsästä ja raivatun pellon laidasta me oikeasti olemme kotoisin.
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, Tiina! Ja sitten Suomi alkoi muuttua.

      Noita autiotaloja ohittaessani tuntui haikealta, vaikka toisaalta ymmärsin: ei ehkä ollut tilalle jatkajaa, nuori väki lähti kouluun, opiskelemaan ja töihin kylille tai kaupunkiin koska kotiseudulta ei olisi enää itselle tai perheelle riittävää elantoa irronnut; ehkä iski sairaus ja oli lähdettävä lähemmäs palveluita, tai viimeisenä taloa asunut vanhus oli sukunsa viimeinen. Se suvun rakas kotitalo jäi liian kauas, tai kukaan ei jaksanut siitä enää huolehtia. Autiotalot ovat kuitenkin joskus olleet koteja, täynnä elämää.

      Pääkaupunkiseudun väestömäärä on kasvanut hurjaa vauhtia, syrjemmällä väki ja palvelut vähenevät. Muutoksen tajuaa noista hylätyistä taloista niin konkreettisesti. Autiotaloja kohdatessani en ollut latte-Suomessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti...


Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan, missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa.


Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karjan lihaa, Pelto…