Suomen taidepankissa

Jo yksin Tieteiden yö olisi tänään hyvä syy tallustaa Kruununhakaan. Kun oikaisen Senaatintorin poikki Snellmaninkadulle, mietin, onkohan 200 vuotta saavuttaneen Suomen Pankin edessä pitkäkin jono. Onhan siellä; jonon pää lähtee Kirkkokadulta ja kiertää koko Snellmaninaukion, kaartaen Rauhankadun kulmasta kunnianarvoisan rakennuksen ovelle. Vain neljänä päivänä yleisölle avoin taideokokoelma on saanut väkeä liikkeelle, joten jalkakäytävällä edetään superhidasta vauhtia.

Reilut puolitoista tuntia vierähtää, ennen kuin olen ensimmäisenä jonossa. Edelläni on ollut 715 sitkeää jonottajaa, joista ensimmäiset olivat tulleet paikalle jo puoli neljältä, kun ovet avautuivat viideltä. Ovimies arvelee, että kaikkiaan 900 kävijää ehtii sisälle vielä tänään. Toiseen kerrokseen johtavassa komeassa portaikossa Juho Rissasen lasimaalaukset kirkkaine väreineen pysäyttävät heti, Harlekiinisalissa ihastun Unto Koistisen omakuviin (toista täydentää teksti, jossa taiteilija anoo Kuulta lisävuosia), Axel Gallén-Kallelan ikoninomainen Aino-triptyykki on avarassa salissa mustan flyygelin ja Dora Jungin valtavan, abstraktin pellavadamastityön seurassa. Tummanpunaisessa Amelie-salissa hehkuvat Albert Edelfeltin, Louis Sparren, Eliel Saarisen ja Amelie Lundahlin naiset, mutta alakerrassa häkellyttää Eva Anttilan 1952 itse värjäämistään langoista kutoma huikea seinävaate, joka kertoo Suomen kaupungistumisen tarinaa kera lukuisin yksityiskohdin. Jonotus kannatti.

Koska Tieteiden yö pitää Krunikassa tiettyjä ovia auki vielä lähellä iltayhdeksää, pistäydyn myös viereisessä Kansallisarkistossa aistimassa tutkimuksen tunnelmaa; käytävien seinissä vierailijaa tervehtivät koristeelliset antiikin hahmot. Ja kyllä siinä kirjastosalissa kelpaa tutkijanpöydän ääressä tutkia kirjallisuutta! Snellmaninkadulta poikkean vielä tummanpuhuvaan, goottihenkiseen porraskäytävään ja kapuan rautaportaita  Helsingin yliopiston museon uumeniin, mutta en jaksa ihmetellä hauskoja hammaslääkärituoleja, Keisarien salia ja hurjia fossiileja kuin hetkisen.

Sederholmin talo Aleksin ja Snellmaninkadun kulmassa on valaistu yönsinisin lampuin ja sen ovella palaa kynttilälyhty. Astuttuani sisään kajahtaa salista lied-laulajattaren romanttinen laulu; hän vetää pätkän kokeeksi ennen kohta alkavaa ilmaista konserttia. Kierrän Yö-näyttelyn Helsingin kantakaupungin vanhimmassa, jo 1757 valmistuneessa talossa. Toisessa kerroksessa voi eläytyä yön maailmaan myös tutkimalla yhden salin kattoon heijastettua tähtitaivasta. Mikä levollinen päätös pienelle iltakävelylle taide-tiedeyöhön.