Lukittuna

Massunkuja - ja pieni nälkä kaihertaa. Kohta saavun Sukkavartaankadulle, mutta en sentään ala nostella sukkiani. Tampereella on osattu kadunnimien keksiminen! Voi kyllä olla, että sanojen alkuperäiset merkitykset jäävät ei-paikalliselle hämäriksi... Sukkavartaankadulla ihailen hienoa vihreää jugendtaloa erkkereineen ja kaarevine porttikonkeineen, kulman takaa puolestaan pilkistää Tampereen tuomiokirkko.

Tuomiokirkkoa ympäröivän puiston jyhkeät kuuset ovat kuin kirkon torneja konsanaan. Varsinainen kirkkopuisto siis. Vaan kaupungin valot luovat aavemaisen tunnelman; puuttuu yönsininen tähtitaivas yläpuolelta. Siirryn illan hiljeneviä väyliä Hämeenkadulle, missä lumi on paikoin pehmennyt loskaksi.

Keskustorin laidalla luen kadun kivilaatasta Viljo Kajavan runon: Leveäharteinen kaupunki hengittää aamun keuhkoihinsa ja aloittaa uuden aikakauden. Siihen on vielä monta tuntia! Samassa katolta romahtaa pieni lumikasa kivilaatan reunaan, mutta en ihan saa osumaa. Käännyn ympäri, palaan Tammerkosken partaalle ja menen juhlavasti valaistun Vanhan kirjastotalon editse padolle, josta vesi putoaa kylmänviileästi kohisten uomaansa.

Kun nousen kävelysillalle ylittämään Tammerkoskea, huomaan lukon. Tai siis lukot. Huima määrä erimallisia lukkoja on lukittu kiinni kävelysillan verkkoaitaan. Eikä siinä vielä kaikki: useimmissa lukoissa näyttää olevan jokin kaiverrus, esimerkiksi nimiä ja tärkeitä päivämääriä.

Yhdessä hopeanvärisessä lukossa on ratkaisun avain ja viittaus Haittalevy-blogiin, jossa valaistaan asiaa: ne ovat lemmenlukkoja! Vastaavia lukotuksia on kirjoittajan mukaan julkisilla paikoilla erityisesti Aasiassa. Tällä kertaa en ole varustautunut omalla lukolla...