Veturimaisemissa
Bruno Granholmin suunnittelema puinen rautatieasema (1897) on nyt kokonaan ravintolakäytössä, kun sekä antiikkiliike että Karoliinan Kahvimylly -kahvila väistyivät veturin puoleisesta päädystä. Tovin siellä pystyi myös keilaamaan edellisen ravintolayrittäjän aikana, mutta Musta Kynnys raivasi radat pois. Kynnyksen päädyssä on huikeita jääpuikkomuodostelmia (eli jostain fuskaa lämpöä), mutta rakennuksen uudemman osan eli karaokeravintola Wankkurin seinän vieressä ei tarvitse pelätä puikkohyökkäyksiä ylhäältä.
Kävelen asemalaituria pitkin uudenaikaisen arkkitehtuurin tykö, ohi Matkakeskuksen. Bussilaitureiden takana oleva vihertäväseinäinen toimistorakennus vaikuttaa nyt lähes tyhjältä, mutta yhdessä työhuoneessa kenties aherretaan vielä viiteen asti?
Matkalla kohti Heikinkatua alan etsiä alueelle pystytettyä uutta veistosta. Kierrän varmuuden vuoksi pysäköintitalon jälkeisen kerrostalon ratapihan puolelta, mutta Samuli Alosen teräsveistos Junamies löytyy tietenkin yleisöystävällisemmältä eli Veturitallien puolelta, KOASin talon edestä.
Sympaattinen junamies lyhtyineen valaisee kulkuani, kun jatkan matkaa kohti Heikinkatua, missä mietin, pääseekö jalan kulkija jostain ihmettelemään Tourulan sähköasemaa, joka on jossain ratakiskojen, Tourujoen ja moottoritien välimaastossa. Sähköasema on yksi Valon kaupungin valaistuskohteista viime syksyltä. Päätän mennä kurkkimaan sähköasemaa Kivääritehtaan maisemiin vievän kävelytien tuntumasta. Kävelytieltä on tallottu lumeen kapeita polkuja oikeaan suuntaan lehtipuumetsikön lävitse, joten toivo herää hetkeksi. Kun saavutan ratavalliin päättyvän verkkoaidan, jään kuitenkin tappiolle. Sinisellä valaistut sähköhäkkyrät taitavat näkyä sittenkin parhaiten ohikiitäville autoilijoille.
Kommentit
Lähetä kommentti