Jalkaisin

Mikäpä on hehkeän lämpimänä kesäpäivänä kuljeskellessa Kuopion kaduilla ja kujilla, töllistelemässä uutta ja vanhaa.  Sisältä turhankin helteisessä kaupunginkirjastossa on kahvilan puolella esillä uudelleen käsiteltyä vanhaa - Elma-Riitta Hannonen on koostanut elämää nähneistä pikkuesineistä viehkon näyttelyn Hylätyt esineet puhuvat . Äänen saavat esimerkiksi vanhat tarjottimet (kuva). Monien töiden joukosta suosikikseni nousee kuitenkin Ompelijan ääni -työ, joka monine yksityiskohtineen kertoo ahkerien käsien tarinaa. Matkustajasataman tuntumassa on rakennettu ja edelleen rakennetaan uutta; joukossa ilahduttavasti muutakin kuin pelkkää valkoisenharmaata kerrostalokotia. Huolestun kuitenkin, kun näen kauhakuormaajan purkuhommissa. Ei kai tuota taloa pistetä maan tasalle?! Kaiken varalta on näpättävä kuva uljaan rakennuksen sataman puoleista seinää koristavasta sinikukkaisesta seinämaalauksesta... Mutta kohta huoli hälvenee, sillä kuulen rakennusmieheltä, että Kauppakatu 7:n vanh...

Ihan koko Kuopion kiertäminen onnistunee parhaiten jalkaisin, mutta joskus on tehtävä pientä vilunkia... Siispä tyydyn ydin-Kuopion kiertämiseen ja otan pientä menopeliapua alle niille osuuksille, joilla jalkapatikka ei onnistu. Siis kajakki alle ja vesille. Lähden toisen kajakkiyksikön kanssa liikkeelle Rönön saaresta, mistä ensimmäiset melanvedot vievät Itkonniemen itäpuolelle; vasemmalle jää Kuopion keskustan siluetti alkuillan auringossa. On ilo katsella Kallaveden maisemia lähes tyynessä kelissä. Rannan tuntumassa meloja silmiä ilahuttavat mm. muutamat turvekattoiset rantasaunat. Kallaveden avattavan sillan alla tuntuu, että korvat halkeavat automölyn kolinasta, joten matka levollistuu heti siltamaiseman ja -työmaa-alueen jäätyä taakse. Puijonsarven upean niemenkärjen kohdalta käännymme vasemmalle, etelää kohti, ja ohitamme Julkulan jälkeen Niuvanniemen sairaala-alueen. Kaijansaaren laavu Laivonsaari tarjoaisi pian myös kauniin taukopaikan kalliomaisemassa, mutta puikkeleh...

Sumiaisista Rautionmäelle vievän kuhmuraisen soratien varresta löytyy kyltti paikalliselle Hitonhaudalle. Luonnonsuojelualueelle johtaa tien varresta keltaisin maalimerkein merkitty polku, joka jakautuu havumetsästä aukean laitaan saavuttaessa kahteen haaraan, ylä- ja alareittiin. Valitsen ensin yläreitin ja jatkan polkua suoraan eteenpäin. Nuorta mäntyä kasvavan aukean poikki kulkevan polku-uran tuntumassa viihtyy myös sinisiipi. Sininen on muutenkin vallitseva väri, sillä muhkeita mustikoita on metsän mättäillä melkoisia määriä.  Yläreitti johtaa lupauksensa mukaisesti ylemmäs eli Hitonhaudan vuoren päälle, missä sammal- ja jäkälämatolla kohoaa taivaita kurottelemaan komeita mäntyjä, siellä täällä jokunen kelokin. Paikoin puiden raosta voi onnistua erottamaan pilkahduksen Keiteleestä. Luontopolulla on opastauluja vain muutama; täällä opastaulu kertoo mm. kalasääsken pesäpuunaan suosimista lakkapäämännyistä. Yläpolun päästä voisi kulkea vielä läheiselle tulipaikalle, mutta kosk...

Istuskelen Réfuge de Valmasque -majan alapuolisella kalliolla aamukuuden jälkeen seuraamassa, kuinka auringonsäteet valaisevat yhä laajemmalti vieressä kohoavia kallioseinämiä. Kahvi/tee/kaakao + leipä -aamiaisen jälkeen on edessä enää laskeutuminen takaisin Castérinoon. Jostain syystä toivoisin ajan pysähtyvän. Aurinko kohoaa ripeästi ylemmäs. Näkymä alas Valmasquen laakson ja Italian rajamaastosta siintävien vuorten suuntaan on taianomainen. Tankkaamme vesipullot ja heitämme majalle sekä rupattelutovereille hyvästit. Kivinen polku laskeutuu lyhyellä matkalla yli parisataa metriä ja mutkittelee jyrkkää rinnettä, juuri niin leveänä, että majalle ja sieltä pois tarvikkeita kantavat aasit pystyvät siitä vielä kulkemaan. On hyvin ymmärrettävää, että kukin kantakoon omat roskansa myös majalta pois. Polku ohittaa rinnettä railakkaasti alas syöksyvän vesiputouksen. Alempana kapean virran ylittävä silta on puoliksi notkahtanut, mutta ehjän parrun päältä pystyy hyvin kulkemaan. Rinteen ka...

Vaeltajille luvattu hyvä sää, selvä t-paitakeli, saapuu. Merveilles'n majaa ympäröivät röpelöiset vuoret näyttävät auringossa vielä uljaammilta kuin eilen, kun usva ja hento sade niitä verhosivat. Lac Long Supérieur jää kohta selän taakse, suunta on yhä ylöspäin. Sekä jääkausi että ihminen ovat jättäneet tänne huimat jälkensä. Vallée des Merveilles , Ihmeiden laakso, on nimensä veroinen niin historiansa kuin luontonsa komeuden puolesta. Ajatella, että täälläkin on ollut asutusta jo pronssikaudella - siitä ovat todisteena tämänkin polun varrella näkyvät kalliokaiverrukset, joista kohdalle sattuva puisto-opas ystävällisesti pysähtyy kertomaan lisää. Härän sarvet on heti sen jälkeen paljon helpompi huomata kivenjärkäleiden kyljistä. Kalliokaiverruksista kuuluisin eli le Chef de Tribu , heimopäällikkö, on omalla paikallaan vain jäljennöksenä. Alkuperäinen on turvassa Tenden kylän museossa. Myös täällä on aikojen saatossa esi-isien jälkiä vandalisoitu. Kiven takaa esiin säntäävä murm...

Tiukennan vaelluskenkien nyörityksen ja nostan repun selkääni; vesipullot ovat tukevasti sivutaskuissa. Kapuaminen Castérinosta (1543 m) ylemmäs Merialpeille ja Mercantourin kansallispuistoon voi alkaa. Vuonna 1979 perustettu kansallispuisto yltää Italian rajalle, mistä alkaa Parco naturale Alpe Marittime . Aamuinen alkumatka Fontanalbaan sujuu pitkälti havumetsän suojaamaa, leveää polkua pitkin. On ylellistä nauttia pienen Réfuge de Fontanalban (2018 m) lounaasta. Fontanalba, sanovat kartta ja opasteet; jossain lukee myös Fontanalbe. Vaeltajan lautanen, Plat du randonneur En tilaa Vaeltajan lautasta tai munakasta, sillä uskon pärjääväni leivällä, sandwich au jambon cru . Olen oikeassa, mutta täällä sandwich ei tarkoitakaan puolikasta patonkia, vaan puolikasta limppua, jonka välissä ilmakuivattu kinkku on tuhteina viipaleina, eikä paperinohuina siivuina... Santé! Majan jälkeen polku sivuaa oppaan valvomaa siltaa, jonka ylitettyään pääsisi tutkimaan pronssikaudelta peräisin ...

Harjukaupungin salakäytävät -romaaniin pohjautuvan Ollin polku -kävelykierroksen vihreäsilmäinen, päärynämekkoinen opas ei ole itse Maagisen kaupunkioppaan kirjoittaja Kerttu Kara , vaan parinkymmenen hengen ryhmää luotsaa jälleen Asta Heikkinen . Hienon mekon ompeli reitin suunnittelija- ja opaskollega Tuula . Kinakujan sillalla on avattava osuvasti sateenvarjot, kun olemme lähdössä liikkeelle. Liekö romaanilla maaginen vaikutus säähän... Kuljemme tänään pääosin kustantaja Olli Suomisen jalanjäljissä. Aluksi käväisemme sillan Tourulan puoleisella polulla. Elämänkokemuksensa voi kokea syvenevän, kun seisoo puolivälissä polkua puiden ympäröimänä - - - ja katselee jyrkänteeltä alas Tourujokeen. Jos kärsii hitaasta jatkumohakuisuudesta, kannattaa hakeutua tällaisiin latautuneisiin paikkoihin. Pysähdymme hetkeksi uinuvan maiseman äärelle palatessamme Tourujoen ylittävälle sillalle, jota somistavat edelleen nuorten riemukkaat maalaukset ja neulegraffitit. Olli tunsi maisemaa ka...

Harju, Neron portaiden yläpää. Sateenvarjo käsipuolessa kuin kustantaja Olli Suomisella , päärynäkuvioinen kangas kuin kirjailija Kerttu Karalla , vaan kuviot ovat opas Asta Häkkisen olkalaukussa, eivät mekossa. Opas kohottaa Harjukaupungin salakäytävät - romaania ja varmistaa, ovatko kaikki Kertun ja Ollin yhteinen polku -kävelykierrokseen osallistujat lukeneet Pasi Ilmari Jääskeläisen teoksen. Eivät ole. Siispä romaanin tarinaa myötäilevä kävely ei saa tehdä juonipaljastuksia. "He kohtasivat portaiden puolivälissä tasanteella,  joka muistutti pientä kivilinnaa." Laskeudumme Neron portaiden puoliväliin. Rappusten remontti estää kulun alas saakka, joten emme voi jatkaa Kertun ja Ollin jäljissä alas jäätelökioskille valitsemaan oikeaa makua, vaan romaanista ääneen luetut katkelmat vievät meidät silti tilanteeseen. Kilpisenkatua pitkin Kirkkopuistoon kävellessämme silmäni osuvat sateenvarjoihin laukkupuodin ikkunassa. Oikeita sateenvarjopuoteja kaupungissa ei kuitenkaan ole....