Sammaleenvihreä Touruvuoren luontopolku

Touruvuori sijaitsee Palokassa, muutaman kilometrin Jyväskylän Tourulan kaupunginosasta ja Palokka- ja Jyväsjärven yhdistävältä Tourujoelta pohjoiseen. Liekö näillä "touruilla" muuta yhteyttä toisiinsa? Ainakin se, että sekä Tourulan Tourujoelta että Palokan Touruvuorelta löytyy luontopolku.
Touruvuoren luontopolku alkaa Palokan Pappilanvuoren alueelta, Raivaajantien päästä, mistä heti muutaman askeleen päästä kulkija astahtaa pitkospuita pitkin pienen suolämpäreen läpi.
Kun astun tunnelmalliseen kuusikkoon, tulee tuttu tunne: olen äskettäin kulkenut paria muutakin luontopolkua kuusten katveessa. Suomalaiset luontopolut taitavat useasti kulkea joko tiheiden ja hämärien tai avarammaksi harvennettujen kuusimetsien kautta. 
Sitä voi miettiä, millaisten puiden vallitsema metsä on omaa sielunmaisemaa.  No, ehkä sielunmaisemaa ei ole metsä, tai suo, vaan jokin aivan muu. Reitti yhtyy hetkeksi kuntopolkuun ja kääntyy siitä pitkoksille.
Lenkkipolkujen väliin sijoittuva luontopolun rasti 3 on luontotiedoista paljas. Tässä voi viettää vaikka hiljaisen hetken luontopolkujen opastetaulujen muistolle.
Ja tietenkin voi pysähtyä katsomaan suloista sammalta ihan läheltä. Puronvarsimetsän kosteudessa sammalet voivat hyvin. Ylitän leppoisasti virtaavan puron kapeaa siltaa pitkin, sitten polku alkaa nousta. 
Rinteessä yläpuolellani on laudankappaleista kyhätyn majan jäänteitä ja viheriän sammalmaton suojaamia kivenlohkareita sekä kalliota. Maata peittää kuusenneulasten täplittämä sammal.
Kalliolla, polun tuntumassa suuren männyn suojassa yrittää sitkeästi kasvaa myös pienen pieni tammentaimi. Onko joku tipauttanut tammenterhon kulkeissaan?
Iloiset haavanlehdet ovat myös laskeutuneet pehmeään sammalikkoon nauttimaan syysauringon viime säteistä ennen iltaa. Jossain haukahtelee koira, toinenkin. Vastaantulijan kädessä roikkuu sienisaalista täynnä oleva pussi.
Polku alkaa kohota yhä jyrkemmin. Kuusten rungot luovat harmaudessaan hienon kontrastin Touruvuoren rinteiden sammalien peittämälle kivikolle, joka tässäkin lienee Muinais-Päijänteen rantakivikon jäänteitä.
Alkaa reitin porrasosuus: useammatkin hyvin jyrkät rappuset tuovat askel askeleelta lähemmäs Touruvuoren huippua (201 m). Touruvuoren laella ei kuitenkaan ole tilan tuntua, sillä opastaulu on puiden keskellä. Vähän ennen huippua kalliolta voi nähdä pilkahduksen maisemista, mutta hieman enemmän näkee alas laskeuduttaessa.
Polun varressa on suuri siirtolohkare, jonka päälle kavuttuaan (kiitos tikkaista!) voi erottaa mäntyjen lomasta Palokkajärven ja sen takaa Jyväskylän maamerkeistä ainakin Viitatornin.

Touruvuoren luontopolku on pääosin merkitty suorastaan erinomaisesti punaisin maalimerkein; vain parin siirtolohkaretta seuraavan rastin välillä on maalitäpliä niukalti, mutta kauas erottuvat rastitaulut pitävät oikealla polulla. Sinitiaiset pyrähtelevät ja lurittelevat musiikkia iltapäivän ratoksi. Nekin taitavat viihtyä sammalmetsissä!

Kommentit

  1. Mistä löydät näitä luontopolkuja? - Aion kävellä jälkiäsi kunhan pääsen taas Jyväskylään.

    VastaaPoista
  2. Jyväskylän kaupungin nettisivuilta löytyy kätevästi lähitarjonta: http://www.jyvaskyla.fi/ymparisto/polut

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi