Ilomantsin iloa ja nukketaidetta

Ilomantsinjärvi välkehtii viileänä mutta kutsuvana iltapäivän auringossa, joka häikäisee ihan tosissaan. Aikaisemmin rantapolkua varjosti tuuhea kuusikko satumetsäsammalineen, mutta harvennusten jäljiltä maisema on nyt aukeampi. Tie johtaa hotellin ja asvalttitien tuntumaan, vaan yläpuolinen rinne ja sinne niitetty polku houkuttaa paljon kovapohjaista väylää enemmän.

Muutama jänöjussi loikkii ja pysähtelee syömään heinikossa, pienen metsälämpäreen laidalla. Kun katson riiheä ja sitä ympäröivää avaraa, voikukkien täplittämää niittyä, tuntuu jälleen kerran, että olen astunut ajassa roimasti taaksepäin. Ehkäpä johonkin Suomi-filmien aikakauteen. Tuuli suhisee lempeästi ympärilläni. Olisipa nyt mukana eväskori, jonka kera heittäytyä niitylle loikoilemaan!

Rinneniityn toisella puolella seisoo kauniisti harmaantunut ortodoksinen risti sen muistoksi, että tällä vaaralla sijaitsivat Ilomantsin ensimmäiset ortodoksikirkot aina 1400-luvulta vuoteen 1794. Samalla vaaralla olivat myös pitäjän luterilaiset kirkot peräjälkeen vuodesta 1653 vuoteen 1794, jolloin näistä neljästä viimeisin paloi.

Palaan niityn halki takaisin ylös johtavalle polulle, joka johdattaa minut talon taakse. Aidan takana haukkuu vahtikoira, mutta polku kiertää turvallisesti pihan ennen kuin saapuu Papintielle. Kohta yläpuolella kohoaakin vesitorni, joka on nykyään tunnettu ihan toisesta nestemäisestä tuotteesta eli viinistä; Hermannin viinitilan Viinitorniin voi mennä maistelemaan paikallisista viljellyistä ja luonnonmarjoista tehtyjä viinejä tai ihan vain kahvillekin.

 

Viinitorni on avoinna kesällä päivittäin. Tornista on loistavat näköalat ympäri metsävoittoista Ilomantsia ja siellä voi istuskella niin ulkosalla ("oven kyltti terassille sanoo "Ulkomaille") kuin mukavasti sisätiloissa.

Kipitän alas vesi-viinitornin rappusia ja palaan maan pinnalle. Kauppatiellä on tänään tarjolla monenlaista ohjelmaa, joista voi nauttia parhaiten jalkaisin. Kauppatien alkupäässä Nukke- ja nalletalossa on esillä tuhansia nukkeja ja nalleja, esimerkiksi perinteisiä karjalaisia nukkeja, jotka on (hämmästyttävää kyllä) tehty ilman neulaa tai saksia.

Vähän matkan päässä (Kauppatie 30) on avoinna toinenkin nukkeja esittelevä tila. Tämän kesän näyttelyssä on nimen omaan nukketaiteilijoiden uniikkiteoksia, jotka kertovat myös tarinoita. Heti etualalla ovat lavatansseissa pyörähtelevät pariskunnat, jotka saavat tänään pyörähdellä ihan elävän musiikin tahdissa.

Salin toisella laidalla on hieman vakavampaa väkeä. Runsaslukuinen kirkkokansa istuu tiiviisti penkeissään eikä ole välittävinään harmonikan soitosta. Kuulen parin muun kävijän pohtivan, ketä tuttuja naamoja löytyy kirkkokansan seasta. Ainakin Suvi-Anne Siimes erottuu joukosta.

Taiteilija Helene Schjerfbeckin maalaus Tanssiaiskengät (1882) suorastaan herää eloon Ippa Särkän upeassa nukessa. Wau! Näyttelyssä on esillä monia todella hienoja nukketeoksia. Tilassa on myös vanhojen kahvikuppien sekä -purkkien näyttely.

Koko ilta menee leppoisasti Kauppatiellä ja sen tuntumassa, vailla minkäänlaista kiirettä. Pistäydyn vanhalla hautausmaalla, missä opas kertoo runonlaulaja Mateli Kuivalattaren elämästä,  poikkean parissa muussa näyttelyssä, nautin ensin yhden ja sitten toisen herkullisen koivunmahlasta tehdyn letun kotitekoisen hillon kera. Illan lopuksi taivallan vielä takaisin vaaran rinteelle, mistä avautuu näkymä Ilomantsinjärvelle. Hiljalleen laskevan auringon valossa ajattelen, että hiljaa hyvä tulee. Ja että Ilomantsissa voi kokea aitoa iloa - pienistäkin asioista.