Runojen Ilomantsissa

Saavun Ilomantsiin metsäpolut mielessä, mutta tovi on odoteltava, ennen kuin pääsen nousemaan Ilomantsista Möhköön menevään bussiin. Siis hieman aikaa käyskennellä kurkistamassa kylän kulttuuriantimiin.

Käännyn Kalevalantieltä Kauppatielle, ohitan Nukke- ja nalletalon. Näen käsintehdyn Katri Vala Kulttuurikeskus -kyltin, joka osoittaa vasempaan kääntyvälle Yhtiöntielle ja edelleen Katri Valan tielle. Hiekkatien päässä odottaa keltainen puurakennus: entinen kansakoulu, jossa kulttuurikeskus pitää majaansa. Naapurista löytyy lounaspaikka Murginapirtti.

Kulttuurikeskus ei ole vielä auki saapuessani, mutta hetken varrottuani pääsen sisälle ja saan vieläpä ystävällisen opastuksen - suurkiitokset!

Tulenkantajat-kirjailijaryhmittymään kuulunut Katri Vala (1901-1944) asui Ilomantsissa osan lapsuudestaan sekä toimi siellä kansakoulunopettajana 1925-29, jolloin hän kirjoitti runoja Sininen ovi - ja Maan laiturilla -kokoelmiin. Keskuksen näyttelyssä pääsee tutustumaan Valan elämään ja elämäntyöhön; seinille on ripustettu tietenkin myös hänen runojaan. Ilomantsissa syntyneitä runoja ovat esimerkiksi Syysilta, Vaeltaja, Hämärä huone ja Tähdenlento.

Kesäyö

Yläkerran aulan seinillä on esillä Valan runojen innoittamia Runomattoja, jotka on herkin tunnoin kutonut Pauli Hiltunen. Matoissa on upeasti kuvattu runojen tunnelmia ja niistä kumpuavia värimaailmoja. Kangaspuissa on syntynyt tarina esimerkiksi Ennen kevättä -runolle:

Kevät nukkuu aavistavana

pimeässä metsässä

Kulje äänettömin askelin,

älä puhu kuumia sanoja

näiden puiden keskellä,

jotka odottavat väristen!

Runomaailman lisäksi keskuksessa on nyt esillä kaksi valokuvanäyttelyä, U. Pekka Kinnusen Karhun maa - kuvia karhuista ja Ilomantsin Urheilijoiden taivalta esittelevä näyttely sekä Kauko Jeskasen yhdestä puusta veistämiä hämmästyttäviä puutöitä.

Astelen vehmasta kujaa takaisin kohti keskustaa, halki Piirolan pihan, alitse Karjalan kägösten somistaman puuportin. Seuraavaksi suuntana Parppeinvaara, vajaat 2 km keskustasta kävelyteitse. Oikopolku löytyy heti urheilukeskuksen jälkeen: rinteeseen kohoavat puuportaat johdattavat kohta avarana avautuvaan vaaramaisemaan.

Etummaisena laajan, hehkuvien voikukkien täplittämän rinneniityn yläpuolella on ravintola Parppeinpirtti, jonka karjalaiseen pitopöytään pääsen lounaalle (mahtavat piirakat, mutta 20 e on paljon, kun kupuun mahtuu vain lautasellinen!) vasta odotusajan jälkeen, kun yksityistilaisuus on ohitse...

Siispä heitän rinkan selästäni ja käyn Runonlaulajan Pirtin takaa pilkottavaan Luontopirtti Mesikkään piletin ostoon sekä luontonäyttelyyn, jossa on mukana myös kalevalainen henki. Tuli sotka, suora lintu... Ja niin Ilmattaren polvelta veteen vierähtäneistä sotkan munista sai maailma alkunsa. Kalevalan koonnut Elias Lönnrot kävi runojen keruun merkeissä Ilomantsissa kahdesti.

Tyylikkään näyttelyn äänimaailma on todella mainio, taiten tehty ja näyttelyyn passeli. Tapitan täytettyä sutta ja mietin edessä olevaa retkitaivalta. En usko, että tulen kohtaamaan susihukkaa tai edes metsän kuningasta, komeaa kontiota.

Karjalaista rakennusperinnettä edustavassa Runonlaulajan Pirtissä (1964) minut vastaanottaa feresiin pukeutunut opasneitonen; ortodoksista perinnettä esittelevän näyttelypiipahduksen jälkeen hän tarttuu kanteleeseen ja laulaa minulle tuutulaulun. Runonlaulaja! Istun lattialla räsymatolla ja nautin rauhoittavista sävelistä. Tuvan nurkassa huonetta suojelee ikoni. Kannel helkkää kohta rivakammin, eri tyylillä soitettuna - on kuin samassa olisi kaksi soitinta. Tämä on suorastaan oppitunti. Kiitos minikonsertista!

Pihapiirissä on myös paikalle siirrettyjä hirsiaittoja; kuulun Mateli Kuivalattaren lauluaitta, museoaitta sekä Korhosen aittoja museoesineineen.  Rukajärvellä aikoinaan sijainneessa Rajakenraalin majassa eli Rukapirtissä on esillä sotahistoriaa ja hienoa esineistöä erityisesti jatkosodan ajalta.

Kaikkien Pyhien tsasouna (1980) on pikkuruinen, ortodoksiseurakunnan käytössä oleva pyhäkkö, jonka ovi on auki.

Sytytän tuohuksen matkalleni ja vilkaisen vieressä avoinna olevaa Raamattua. Ensimmäiset sanat, jotka osuvat silmiini, ovat "Vielä on mahdollista kääntyä".  Ihan kuin tässä vihjaistaisiin, että minun pitäisi harkita vielä, lähdenkö metsätaipaleelle!

Kävelen Parppeinvaaralta kujasten kautta alas Pogostantien varteen, Möhkön bussia odottamaan.

Vielä viimeinen vilkaisu olan yli taakse... Että täällä osaa olla kaunista.