Jalkaisin

Kävelijälle Turku tarjoaa paljon pieniä helmiä, eikä piristävä pienelämys aina ole kehyksissä tai jalustalla. Kun parkkitalon seinässä näkee tekstin Kävelymatkan päässä on kulttuuria, ja molemmat tekevät hyvää , tulee hyvä fiilis. Kaupungilla törmää jalkaisin iloisiin yllätyksiin, minkä lisäksi voisi tietysti suunnitella osuttautumista paikalle tapahtumiin oikeaan aikaan. Jos en olisi liikkeellä jalan, voisin yrittää saada alleni vaikka kulttuuripääkaupungin väreihin maalatun kaupunkipyörän, joista useimmat taitavat olla nyt opiskelijoiden käytössä. Jokilautta Förillä Aurajokea ylittävät voivat kohta nauttia Pertti Jarlan hissukseen etenevästä sarjakuvasta... Entä roskat? Ainakin keskustan alueella on hulppean kokoisia, kultturelleja roska-astioita, jotka eivät saarnaa vaan hymyilyttävät. Siistiä! Kaupungilla voi nähdä myös reippaasti teipattuja busseja, jotka hehkuttavat kulttuurielämyksiä, kuten taidemuseota. Ja tulkitsen, että kun näen bussin, jonka numero-määränpääkyltin teks...

Joskus sitä kulkee ohi, ei pysähdy, ei katso, ei näe, ei havaitse, oikeasti. Nyt astun ajassa taaksepäin ja sunnuntaihin, jolloin poikkean pitkän (ja märän) kävelyn jälkeen lämmittelemään Café Voltaireen Aninkaistenkadulla. Istahdan ikkunapöytään, näen ikkunapenkillä mustareunaisen, ruutukantisen kirjan. Kerrostalon kirja ? En älyä ottaa teosta telineestä käteeni ja katsoa, mistä on kyse, vaan selaan päivän lehteä. Maanantaina, kun Café Art Läntisellä Pitkäkadulla avautuu ja saan eteeni täydellisen latte-kupillisen, päätän vaihtaa kulmapöydästä keskemmälle, kun tilaa on. Koska ikkunapenkillä on taas sellainen mustareunainen, ruutukantinen kirja. Ohikulkijan kirja . Sen vieressä on jotain samannäköisiä esitteitä. Päätän, että nyt en kulje ohitse; otan kirjan telineestä käteeni. "Mutta on myös pieniä hetkiä, joissa tarina ehtii vain häivähtää - - - Tämä kirja on omistettu noille pienille muistoille, ohikulkeneille hetkille, ehkä vain tarinan puolikkaille. Joku kulki, joku kats...

Ajattelen, olen siis Turussa 2011. Olen koukussa! Nähtyäni kaksi ensimmäistä sarjakuvakylttiä sunnuntaiaamuna Suomen Sydän-reitin alkupäässä mietin, mistä on kyse, mutta löydän kulttuuripääkaupungin Turku 2011-kesälehdestä lisätietoa. Turun Sarjakuvakerho riemastuttaa kulkijoita kaupungille ripotelluilla 50 sarjakuvakyltillä . Jo ensimmäisistä jää nälkä: mistä löydän niitä lisää? Ei harmita, vaikka netissä ei vielä ole karttaa sarjakuvaliikennemerkkien sijainnista, onhan virallinen sarjisaika 1.6.-31.8. ja olen päivän, pari etuajassa. On itse asiassa hauskaa lähteä vain kuljeskelemaan ja etsimään, mistä lyhtytolppiin kiinnitettyjä sarjakuvia löytyy. Päättelen, että melko varmoja löytöjä tulee nähtävyyksien liepeiltä. Kuljeskelen niin Aurajoen itä- kuin länsipuolella, aivan joen rannalla, kapuan mäkiä ylös, tassuttelen puistoissa.  Jos olisi enemmän kävelyaikaa, voisin ottaa vaikka Urheilupuistossa myös rennosti, etenkin kun siellä on kivoja, uusia lekottelutuoleja. Tai sitten ...

 Olen varannut sunnuntain Turussa kulttuurikävelylle: Suomen sydän - nimiselle kulttuurikuntoilureitille, joka polveilee Turun keskustan ja Liedon välisellä reitillä 11,5 km matkan. Aion ensin matkata bussilla Lietoon ja palata reittiä tuomiokirkolle, mutta koska olen epävarma bussin 280 pysäkistä (bussinumeroa ei ole oikeaksi luulemallani stopilla), kävelen reittiesitettä uskoen linja-autoasemalle. Josta valistetaan, että 280 on "jo kuukauden" lähtenyt Kauppatorilta. Seuraava lähtisi vasta tunnin päästä, joten päädyn sittenkin lähtemään matkaan jalan. Reitille olisi saatavana myös ääniopastuksia , mutta kuljen itse pelkän kartan ja sateen seurassa. Tuomiokirkon takaa reitti kääntyy heti kultturellille Piispankadulle, jonka vanhat rakennukset hivelevät silmää. Kadun varrella ovat myös Sibelius-museo ja Ett Hem -museo . Jälkimmäisessä olisi esillä esim. Albert Edelfeldtiä, Helene Scherfbeckiä ja Akseli Gallén-Kallelaa. Entä lieköhän piispa kotona residenssissään? Åbo Akade...

Turun Eerikinkadulla on kerrostalon seinäpinnan vallannut nöyrästi hatun päästään ottanut miekkonen. Kuin hän seisoisi elämän värikkäässä pellossa. Jos muistan lukeneeni oikein, lähitalon asukkaista jotkut eivät innostuneetkaan tästä neliväritoteutuksesta, sillä taiteilijan luonnos oli mustavalkoinen...   Kun aamu on alkanut toisessa kaupungissa kävelyllä aamiaiselle Ikeaan, tuntuu saapuminen illaksi Turkuun kuin olisi ulkomailla kotimaassa. Tai no, miksi vähätellä kotimaata! Tunnen itseni aidoksi turistiksi, kun lampsin yli Aurajoen tuomiokirkon edustalle.  Mukulakiville on teipattu mystisiä mustapohjaisia kirjaimia. Selittävä teksti löytyy mainosjulisteesta, jossa hehkutetaan ÜberTurkua eli tieto- ja seikkailupeliä, joka sisältää 15 rastin verran kisailua kaupungilla. Vielä su 29.5. ja to 2.6. voisi osallistua, sillä tältä päivältä kisa on jo ohi. No, katsotaan... Kun käännän kirkolle selkäni ja katson aukiolta Aurajoelle, huomaan tolppaan kiinnitetyn sarjakuvataidete...

Ei tätä mahtavaa kevätvihreän määrää tahdo käsittää. Ja samaan syssyyn tulvahtaa vähän joka paikkaan eritoten valkoista kukkaa. Monet lehtipuut tuntuvat kilpailevan kukkien runsaudesta, mutta tuomi vie huumaavan voimakkaalla tuoksullaan aina tähän aikaan voiton. Kävelen Harjun takarinteen kuntopolkua viilenevässä illassa ja laskeudun taas yhden itselleni tuntemattoman valkokukkaisen puun vieritse mäkeä alas. Seminaarinmäen kampus on vain muutaman askeleen päässä. Musican vieressä kukkivat tietysti myös valkoiset narsissit. Ja musiikin laitoksen päädyssä kukkii valkoisenaan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kyltillä merkitty rusotuomipihlaja...  Mutta entä vastapäisen Educan seinää reunustavat Oppio-omenapuut? Puut ovat vasta nuppuja täynnä ja vaikka niistä syntyy auenneina valkoisia kukkia, ovat nyt punervat nuput ennen aukeamistaan kuin miniatyyrikokoisia ruusukimppuja. Käyn Seminariumin ja Ryhtilän vieritse kohti urheilukenttää, missä treenaillaan vielä pesäpalloa ja t...

Sumiaisten saaressa on lämpimästä viikonlopusta huolimatta vielä selvästi kevään tuntua. Keväinen linnunherne ja metsäorvokit erottuvat iloisina väriläiskinä esiin puskevasta heleästä vihreydestä. Etenen hitaasti hakkuuaukealla, jonka maaperä kantaa metsäkoneiden pari vuotta sitten jättämiä haavoja ehkä ikuisesti. Kauha on rouhaissut ennen helppokulkuiseen maastoon ammottavat montut, joiden viereisillä kumpareilla aloittelevat elämäänsä pienet kuusentaimet. Niiden välimaastossa viime kesältä kuivaneen, laonneen heinikon seassa rohjottaa kasoissa edelleen sekalaista, hiljakseen lahoavaa hakkuujätettä: oksia, risuja, kantoja ja sekalaista rankaa. Vaan kulku tässä maastossa on turhauttavaa. Miksi talousmetsä ei voi olla kulkukelpoista sekä ennen että jälkeen puunkorjuun? Tässä kasvoi ennen muun muassa tatteja, kanttarelleja, torvisieniä. Rauha niiden sienisaaliiden muistolle. Pysähdyn tutkimaan metsän reunassa kumollaan olevaa harmaakylkistä lehtipuuta. Edesmenneen näköisestä rungo...