Holvihetki ja kahvila Kultavatkain

Jyväskylän kaupungin taidemuseo Holviin on helppo piipahtaa eritoten perjantaisin, jolloin pääsymaksua ei peritä. Kaupungin synttäriviikon perjantaina 23.3. olen aikeissa poiketa vain näyttelyyn, mutta hämmästyn jo aulassa: siinä on nyt kahvila! Miksi? Tänään juhlitaan 14-vuotiasta museota. Päätän sallia itselleni kahvilapysähdyksen vasta taide-elämyksen jälkeen.
Ikävä kyllä kirjailija Harri Tapperin pitämä esittely tyttärensä Kirsi Tapperin puuveistosnäyttelystä on jo ohitse, joten tutustun teoksiin aivan omin päin. Hevospoolo on huippu!
Ponipeitto on vaatinut mielettömän työn - niin monta ponihahmoa on puiseen, isoon peitteeseen käsin veistetty. Aivan upeaa puukon käyttöä.
Vaan ei tule uni näyttää kauempaa hyvin yksinkertaiselta, mutta työn äärellä jää pakostakin ajattelemaan. Joskus käy niin, että päätä painavat asiat, kroppa ei osaa rentoutua, eikä uni vain ole tullakseen, harmittaa. Miten sitä osaisi päästää jännityksestä irti ja nukahtaa. Tapperin työt ovat sekä hauskoja että mietityttäviä.

Museon välikerroksessa olisi vielä muutama Kirsi Tapperin työ, mutta tilan on vallannut paneelikeskustelu museon vapaaehtoisista. On siis palattava katsomaan loput työt toisen kerran.
Alakerrassa kulttuuriluotsien kokoama Kulttuuriluotsien löytöjä - kokoelmanäyttely 2000-luvun taidehankinnoista -näyttely esittelee mitä erilaisimpia teoksia. Tilan keskellä olevaan laatikostoon kannattaa kurkistaa! Jokaisessa leveässä laatikossa on taideteos koskettavan tarinan kera.

Tuomo Blomqvistin karttaan pohjautuva työ Olet tässä tuo heti mieleen Meiju Niskalan arjen löytöretkeilyn. Jaakko Valon omakuvamaalausta Syyskesän maanantaina tai Seppo Uuranmäen videoteosta katsoessani muistelen taiteilijoiden tarinointia teoksistaan viikkoa aiemmin pidetyssä teehetkessä taiteilijoiden kanssa.
Palaan takaisin aulaan, jossa päivän kahvila, Kahvila Kultavatkain tarjoilee kahvia, teetä, mehua sekä leivonnaisia (päältä kaunis porkkanamuffinsi, bestseller brownie, ituhipin hummusleipä...). Kahvila itsessään on taideteos värikkäinen liinoineen.
Muffinsia mutustellessa voi samalla katsella sekä nykymuotoilua että kulttuuriluotsien valitsemia taideteoksia, vaikka Jussi Heikkilän mainiota Pieni lintukirjasto -kirjahyllyä seinällä tai Outi Markkasen Piskiä ikkunalaudalla. Olisipa tässä taidekahvila aina, eikä vain tänään.

Kommentit

  1. Hih,minä olin kuuntelemassa tuota paneelikeskustelua! :) Alakerran Kulttuuriluotsinäyttely pitää kyllä käydä vielä katsomassa. Kipaisin sen vain nopeasti läpi ennen keskustelutilaisuutta. Kiitos vinkistä,pitää muistaa kurkistaa myös laatikoihin! Kultavatkain kahvilaa pyörittää meidän Taikun opiskelijat :)
    Kirsi Tapperin työt ovat kyllä mahtavia. Pidin itsekin juuri Hevospoolosta sekä keskustelijoiden taustalla seisovasta Hevosesta.

    VastaaPoista
  2. Samoilla jäljillä siis :)
    Toivottavasti kahvila poikkeaa paikalla toistekin, saisi olla siellä joka perjantai, noin esimerkiksi!

    Odotan että pääsen katsomaan Hevosen läheltä, siitä ei näkynyt juuri mitään yleisön päiden yli...

    VastaaPoista
  3. Kahvila Kultavatkain seuraavan kerran Keski-Suomen päivänä 18.4. klo 12-17! Ylihuomenna siis!

    VastaaPoista
  4. Nyyh, en pääse paikalle :(

    Toivottavasti kahvila Kultavatkain palaa vielä tämänkin jälkeen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi