Korkeakosken tähdet

Korkeakoskentiellä on hiljaista ja niin kylmää, että jopa itse Korkeakoski on nyt jää- ja lumipeitteen alla. Ei siis leiju vesihöyryä uoman yllä. Käännän töppöseni toiseen suuntaan ja tarkastelen Korkeakoskentie 1:ssä olevan vaaleanvihreän puutalon päätyyn vaivalla tehtyjä ulkoseinän koristepaneeleita: niistä muodostuu tähtiä, timantteja, ympyröitä.
Vanhan talon piipuista tupruaa savu. Mikäli muistan oikein, kiinteistössä toimi vielä 1980-luvun alkupuoliskolla edullinen retkeilymaja. Näyttää siltä, että sitä mukaa kun tietä päällystetään uudelleen ja tie kohoaa korkeammalle, tulee tämäkin talo jäämään ikään kuin kuoppaan. Teitä ei useinkaan "lasketa" alemmas, järkevälle korkeudelle suhteessa vanhempiin vieressä oleviin rakennuksiin.
Jouluruuhkasta ei ole tietoakaan, kun kävelen täältä Mattilanpellolta Seminaarinmäen kylkeen, jo laskusuunnassa oleva aurinko selkäni takana. Pujahdan Ylioppilastalon vierestä Ilokiven - sen seminaarilaisten kivenjärkäleen, en ravintolan - luo harjun rinteeseen, mistä löytyy jo useampien jalanjälkien tallaama polku Riihelle ja edelleen Villa Ranan lumipuutarhaan. Huomaa kyllä, että lumessa tehdään erilaisia reittejä; vehreään aikaan ei luonteva reitti menisi aivan tuuheiden orapihlajien tuntumasta, mutta onneksi kaulahuivini ei sittenkään tartu pisteliäisiin oksiin...

Parhaimmillaan -30 asteen kieppeillä pyörähtävä pakkanen nipistelee poskia punaisiksi niin, että välillä on otettava rukkanen kädestä ja lämmitettävä poskea kämmenellä. Kun olen jo lähellä määränpäätäni, huomaan vastaantulijan kasvoja ympäröivästä valkohuurusta hänenkin taivaltaneen jo jonkin aikaa pakkasessa. Mutta ihan totta, kyllä tälläkin kelillä tarkenee ulkona!

Kommentit

Suositut tekstit