Siirry pääsisältöön

Merenkurkku - luontokävely Valassaarilla

Kävelyretki Merenkurkun saaristossa, UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluvassa luonnonperintökohteessa ei onnistu ilman, että lähtee ensin vesille. Onneksi Merenkurkun alueelle järjestetään risteilyjä, jotta veneetönkin pääsee nauttimaan tästä jatkuvasti muuttuvasta saaristosta! Mustasaaren kuntaan kuuluvia Valassaaria kohti matkaavaan alukseen nousee kipparin ja oppaan lisäksi kahdeksan retkeläistä. Lähdemme pujottelemaan moreeniselänteiden välistä. Kiviä riittää etenkin reitin alkumatkalla.
Jo venematka Svedjehamnin satamasta, Björköbyn kylästä Valassaarille on elämys! Merenkurkun saariston tekee erikoiseksi se, että maa kohoaa alueella jatkuvasti, noin 8 mm vuodessa. Niinpä myös tarkasti merkityt, jo nyt kapeat väylät mataloituvat pikku hiljaa, kun maapinta-ala lisääntyy; saaret kasvavat ja yhdistyvät, merenlahdet umpeutuvat. Opas Roland Wiik toteaakin, että kymmenen vuoden päästä veneellä ei voi enää kulkea samaa reittiä.
Merenkurkun matalikoille vähitellen muodostuneet pitkänomaiset saaret ovat lumoava näky. On jännä ajatella, että aikojen saatossa saaristo tulee vähitellen kasvamaan umpeen, jopa niin että Perämeren yli muodostuu viimein kannas Ruotsiin! No, Ruotsin puolelle on Valassaarilta enää parisenkymmentä kilometriä.
Valassaaret, Valsörarna, koostuvat useista saarista, joista osa on jo ehtinyt kasvaa yhteen. Kun vene lähestyy Ebbskärin autiota satamaa, kaksi kaitaa kurkea nousee rantakaislikosta siivilleen. Satamassa ei enää ole miehitystä; Merivartiostokin poistui saaresta vuonna 2009.
Meitä suomeksi ja ruotsiksi opastava Roland Wiik kertoo, että tänne perustettiin jo vuonna 1934 Suomen suurin ja vanhin yksityinen luonnonsuojelualue. Valassaarten luontopolku (2,8 km) alkaa entisen merivartioaseman luota.
Läheisessä rakennuksessa on muistona vielä vuonna 1904 tänne perustetun meripelastusaseman tunnus, vaikka enää saaressa ei meripelastusasemaa olekaan - siitä huolimatta, että alueen matalissa vesissä on sattunut lukuisia onnettomuuksia vuosien varrella. Säästöt purevat myös saaristossa.
Luonto on liikkeellä: polun vierestä pujahtaa harmaa kyy. Pieni punainen tupa oli aikoinaan "hengenpelastajien mökki", nyt rakennuksessa on Valassaarten biologinen asema. Mökki on lähinnä lintujen tarkkailijoiden käytössä.
Polkua ympäröi alkumatkan hyvin matala kasvusto, joka koostuu pitkälti kanervista ja puolukoista. Mikäli täällä ei vanhaan saaristolaistapaan enää pidetä lampaita tai kuloteta, tulevat nyt aukeat paikat kasvamaan nopeasti umpeen.
Koivikkoa seuraa haavikko, sitten tapaamme havupuuryhmän. Oppaamme kertoo, että keskellä matalaa varvikkoa kasvava kuusiryhmä on perhekuusi.
Tämä perhekuusi on käytännössä "äitikuusen" ja sen maata viistävistä oksista versoneiden kuusilapsosten ryhmä. Pienemmät kuuset ovat edelleen kytköksissä äitikuuseensa.
Höttörantainen Käringsund oli aiemmin avoin merenlahti, mutta maan kohoamisen vuoksi se on nyt flada, jonka yhdistää mereen enää kapea puro. Kun maa kohoaa lisää ja yhteys sulkeutuu, Käringsundista tulee kluuvijärvi.
Luontopolun varrella näkyvät kivikot kertovat, että merenranta on ollut muinoin ylempänä. Hehkeästi kukkiva pihlaja kasvaa paikassa, jossa kalastajilla on ollut suoja. Osaan hyvin kuvitella paikalle hirsilaavun vastineen. Ja kyllä, pihlaja kukkii täällä saaristossa vielä heinäkuussa!
Harjanteen päällä on tiivis kiviröykkiö, joka on pystytetty Valassaarille Suomen sodan aikana menehtyneiden satojen venäläissotilaiden muistoksi. Venäläisten joukot ylittivät Merenkurkun maaliskuussa 1809 Uumajaan ja takaisin kenraali Barclay de Tollyn johdolla, mutta maaliskuun ankarat pakkaset koituivat täällä monen kuolemaksi. Kiviröykkiön alle koottiin 1930-luvulla viimeiset näiden sotamiesten jäänteet.
Ebbskär oli aikanaan erillinen saari, mutta mutta maan kohoamisen vuoksi se on jo yhtä entisen naapurisaaren Storskärin kanssa. 1800-luvun puolella rakennetulle kivisillalle oli vielä tuolloin tarvetta mm. majakkatyömaan vuoksi, mutta nyt silta on vain jykevä polun pohja. Vesi ei enää yllä lähellekään.
Matalakasvuisten havupensaiden keskeltä pilkottaa yksittäisiä lehdokkeja. Sitten metsätyyppi muuttuu jälleen ja hyttysten määrä vähintään tuplaantuu...
Kostea, korkeiden koivujen harvakseltaan suojaama lehto on inisevien hyönteisten taivas, mutta yritän silti astella pitkospuita maltillista vauhtia. Tosin ahkerasti hyttysiä huitoen.
Tämä lehtimetsä on suorastaan paratiisimaisen kaunis ja tuntuu, kuin olisin astunut takaisin kevääseen. Koivut hohtavat täällä kuin vastapuhjenneiden lehtien sävyissä. Aivan huikeaa!
Seuraavaksi vastaan tulevat majakanvartijoiden entiset asumukset ja lopulta myös Valassaarten majakka, jonka juurella nautimme retkieväät. Alun perin kirkkaanpunainen majakka oli tarkoitus pystyttää Ebbskärin puolelle, mutta sielläpä ei tullut vastaan kalliota, jolle majakan tuli pystyttää. Luontopolun reitillä oleva tien pohja kivisiltoineen oli tarpeen, jotta Ebbskäristä pystyttiin siirtämään rakennustarpeet tänne majakan lopulliseen sijoituspaikkaan, Storskäriin.
Vuonna 1886 valmistuneen, Suomen ensimmäisen teräsrakenteisen majakan suunnitteli Henry-Lepauten insinööritoimisto Pariisissa. Ja kas vain, sama suunnittelutoimisto työskenteli tämän jälkeen mm. Eiffel-tornin parissa.
Tupasvillat heiluttelevat villatupsujaan merituulessa, samalla hyvästiksi meille luontopolun kulkijoille. On aika kävellä ryhmää noutamaan tulleelle veneelle ja nauttia aurinkoisesta merisäästä. Tämän reissun jälkeen on hauskempaa kuunnella myös Merisäätä: ...Valassaaret 15, luode 5...

Kommentit

  1. Suomi on totisesti täynnä ihmeitä! Taas ihana matka mukanasi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sanna, Merenkurkku on hurmaava alue :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Kiitos tästä kirjoituksesta. Valitsin mm. blogisi perusteella saman reissun Merenkurkun saaristoon, ja oli oikein mukavaa, ja mielenkiintoinen opastus. Suosittelen. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos täältäkin! Varasin juuri huomiselle pari paikkaa veneestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti osui hyvä keli kohdalle!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…