Saarijärvi: muotokuvia

Sataa, sataa ropisee. Saarijärven taivas kyynelehtii hetkittäin valtoimenaan. Karistan sateenvarjosta pahimmat pisarat ja astun Kauppakadun Kafe Kardemum-kahvilaan odottelemaan vesiryöpyn asettumista. Erikoiskahvien kieltämättä välillä haastava perussanasto on kerrankin mutkattomasti esillä tiskin vieressä! Kuuma juoma lämmittää ja erinomainen feta-kasvispiirakka katoaa lautaseltani nopeasti.

Olen varustautunut kartalla ja esitepinolla, jonka sain matkaani ystävälliseltä matkailuneuvojalta - kun olin ensin onnistunut löytämään hänet Saarijärven kaupungintalon uumenista, käytävämutkien takaa. Löydän Saarijärven museon Paavontien tuntumasta, reilun kilometrin kävelymatkan päässä keskustasta. Pääovea vartioi Saarijärven oman pojan, Kain Tapperin Musta kallo-veistos.

Kaija Väre: Tarmo Manni

Museossa ovat muutenkin nyt esillä saarijärveläiset: muotokuvanäyttely on laaja otos paikkakunnalla kasvaneesta ja/tai vaikuttaneesta väestä. Edesmenneen näyttelijä Tarmo Mannin on ikuistanut kankaalle Kaija Väre, Eurooppalainen-näytelmän rooliasussa.

Päivi Meriläinen: Harri Tapper (yksityiskohta)

Päivi Meriläisen upea, värikäs muotokuva kirjailija Harri Tapperista koostuu kolmesta osasta, samoin Meriläisen työ taiteilijakollegasta Harald Karstenista. Näissä töissä on tarinaa. Vaellan valtavan muotokuvajoukon ohitse; huh, onpa näitä paljon!

Muotokuvanäyttelyn loppupuolella ovat pääosassa veistokset. Kain Tapperin Äiti-veistos on eleetön, vakava.

Sen sijaan Äitini, jossa Aino Tapper askeltaa tomerasti, oikean käden lapanen ojossa, on lämpimän hauska!

Entäpä Vihtori - eli Vihtori Tapper, jonka hahmoon Kain Tapper on pelkistänyt isänsä?! Wau! Ja tämä on kuulemma näköinen...

Astun museosta ulos puutarhaan, jossa taiteen tutkiskelua voi jatkaa veistosten parissa. Museon pihaa somistaa myös perinnekasvitarha, jossa kukkivat nyt mahtavasti esimerkiksi sormustinkukat ja ihan kohta avautuu myös joukko komeita pioneja. Kukat ja yrtit on nimetty selkeästi, joten tässä on hyvä tilaisuus opetella muutama uusi kasvin nimi. Ahaa, tuolta näyttää ranskalainen rakuuna. Rantaan rajoittuvalla laitumella ovat kesätöissä museon kolme lammasta.

Hmm, onkohan tämä hauskan mallinen asumus vain taideteos vai ihan oikea ja toimiva, useammallekin pikkulinnulle samaan aikaan käypäinen lintulauta?

Lähden kävelemään museolta takaisin kohti Saarijärven keskustaa, mutta vaihdan Paavontien toiselle puolelle. Pieni polku tuo minut Saarijärven pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen tsasounalle ((1989), jonka ovi on tietenkin lukossa. Ortodoksipyhättö olisi muutoin ehkä synkeänkin näköinen, mutta raikkaan sininen väri piristää sitä roimasti. Kun palaan polkua pitkin takaisin kävelytielle, maistan mäntykankaan laidasta ensimmäiset mustikkani - nam.

Saan onneksi kävellä edelleen ilman sateenvarjoa. Saarijärven urheilukentän juoksuratojen väri muistuttaa kaumpaa katsottuna hieman tien toisella puolella olevan kirkon väritystä...

Vai muistuttaako kirkon seinä urheilukentän kilparadan sävyä? No hyvä on, on niissä pieni ero.

Saarijärven käsityökeskuksen pihalla töröttävät hahmot, joita voisi pitää linnunpelätteinäkin, mutta en halua loukata esimerkiksi iloisesti hymyilevää neiti Helemi Orvokkia tällä halventavalla määritelmällä.

Muutama sadepisara, sitten useampi - ja alkaa ihan oikea sade. Olisi pitänyt sittenkin vaihtaa kangastossut vedenpitäviin jalkineisiin. Kirkon pihalla pysähdyn katsomaan, minne väylät pihalta johtavat. Yhden tien päässä odottaa urheilun pyhättö, toinen vie ostostemppeliin. Tässä onkin eräänlainen pyhän kolmijaon kuva ihan fyysisessä muodossa.