Saarijärvi: Tapperien Juholassa

Muutaman kilometrin päässä Saarijärven keskustassa, metsän siimeksessä ja (sähköntuotantoon valjastetun) Leuhunkosken partaalla on Juholan talo, jonka pihapiirissä saa kurkistaa Tapperien perheen luomisvoiman lähteille. Sinapinkeltaiseen taloon ja navetan gallerian näyttelyyn pääsee tutustumaan tänä kesänä (2012) viikonloppuisin.

Opas kertoo taiteellisen ja urheilullisen perheen elämästä. Perheen äiti, Aino Tapper, oli hänkin taiteellinen ja taitava käsistään; sen voi nähdä esimerkiksi tuvassa esillä olevasta sileäksi veistetystä upeasta puisesta lehmästä. Yläkerrassa Marko Tapiona tunnetun Markkon pikkuruinen kirjailijankammio paljastaa, että mies ei ollut suurikokoinen; jakkara ja pöytä ovat hyvin matalia. Kammion ikkunasta näkyy Leuhunjoelle.

Juholan pärekattoisessa navetassa toimiva Galleria Jarska esittelee tänä vuonna Yrjö Tapperia ja mm. hänen näyttämölavastuksiaan.

Navetassa myös esillä olevassa kuvassa isä-Vihtorista ja Tapperin neljästä veljeksestä näen rehellistä ylpeyttä.  Kaksi kirjailijaa (Marko ja Harri), kuvanveistäjä (Kain), lavastaja(Yrjö) - aikamoisen taiteellinen jälkikasvu vanhemmilla.

Saan tuvasta lainaksi maastoreitin muovitetun kartan ja kävelyn pysähdyspaikoista kertovan monisteen. Tapperien perheen jalanjälkien seuraaminen alkaa heti pihapiiristä, missä on Juholan vanhin rakennus, pieni sauna. Kiukaan kivikasalle pudonneista linnunpesän risuista päätellen saunassa ei ole äskettäin kylvetty...

Puiset viitat ohjaavat metsäpolulle, joka on myös Tiltan kirkkotien alku. Onko Tilta ollut Tappereita? Kuurosateista märässä metsässä pilkahtelee aurinko, mutta varvikko on edelleen märkää. Mitä siitä, sillä housunlahkeet kuivuvat kuitenkin nopeasti.

Kainin muotokivien kohdalla tunnistan yhdessä sammaloituneessa kivessä jotain tuttua. Kohta muistan: Jyväskylän Kirkkopuistossa on Kain Tapperin veistos, jonka täytyy olla tälle luonnonkivelle sukua.

Metsässä askeltaminen on aina rauhoittavaa. Herkät vanamot kukkivat sammaleenvihreässä, hienossa valossa kylpevässä havumetsässä. Voin hyvin kuvitella, että koko Juholan perhe on saanut voimaa ja innoitusta näiden puiden katveesta.

Markon tuonelaksi kutsutaan Marko Tapion mielimetsää, joka päätettiin jättää hakkuilta rauhaan hänen kuoltuaan. Omia aikojaan kaatuneet puunrungot muodostavat oman, vinon ristinsä niin hakkuille kuin Markolle.

Kapuan puurappusia pitkin ylös kallioista rinnettä. Orava on järsinyt jossain yläpuolella käpyä; portailla on kuusenkävyn suomuja. Pyöreälinjaisella kivellä lepää sammaleen seasta enää hädin tuskin erottuva, Markon itse kivistä sommittelema risti.

Sammalpeitteen kätköissä solisee vesi. Metsäpolun vieressä on lukuisia lähteitä. Maastoreitti kaartaa rinteeltä alas takaisin kohti Juholaa, ohi metsän isoimman puun eli Haltiapuun. Toisen kookkaan kuusen oksien suojissa nököttää isä-Tapperin eli Vihtorin katumakivi, jolle hän vetäytyi istuskelemaan mikäli oli pahoin tehnyt.

Hiiskulan Vihtori Tapper rakensi alkujaan vuorelle Kainia varten, mutta Yrjö-veli osti mökin häneltä ja se siirrettiin lähelle Lehesjoen rantaa. Nurkkasalvokset on huolella veistetty.

Etsin hetken verran polun varresta perheen Varma-hevosen hautakiveä. Lopulta graniittikivi kaiverruksineen löytyy heinikosta. Kain kaivatti itselleen tärkeän Varman kallon maasta ja sen muoto toistuu Kain Tapperin töissä, mm. Saarijärven museon pihalla olevassa Musta kallo -veistoksessa.

Maastoreitti kaartaa rantamaisemissa yhä lähemmäs pihaa. Neljä puunhaaraa, neljä veljestä?

Vihtori Tapperin rakentamaa rantasaunaa vartioi järvelle itsepäisesti tähyävä puuhevonen.

Riukuaidan vieritse johtaa polku takaisin Juholan pihaan, omenapuiden alle. Juholan kävelyreitin ja upean metsän tunnelmaa ei voi aistia valokuvista tai maastoreitin erinomaisesta esittelystä Saarijärven museon nettisivuilla, se on koettava paikan päällä.

Juholan maastoreitin kartta (linkki päivitetty 4/2017)