Siirry pääsisältöön

Saarijärvi: Tapperien Juholassa

Muutaman kilometrin päässä Saarijärven keskustassa, metsän siimeksessä ja (sähköntuotantoon valjastetun) Leuhunkosken partaalla on Juholan talo, jonka pihapiirissä saa kurkistaa Tapperien perheen luomisvoiman lähteille. Sinapinkeltaiseen taloon ja navetan gallerian näyttelyyn pääsee tutustumaan tänä kesänä (2012) viikonloppuisin.
Opas kertoo taiteellisen ja urheilullisen perheen elämästä. Perheen äiti, Aino Tapper, oli hänkin taiteellinen ja taitava käsistään; sen voi nähdä esimerkiksi tuvassa esillä olevasta sileäksi veistetystä upeasta puisesta lehmästä. Yläkerrassa Marko Tapiona tunnetun Markkon pikkuruinen kirjailijankammio paljastaa, että mies ei ollut suurikokoinen; jakkara ja pöytä ovat hyvin matalia. Kammion ikkunasta näkyy Leuhunjoelle.
Juholan pärekattoisessa navetassa toimiva Galleria Jarska esittelee tänä vuonna Yrjö Tapperia ja mm. hänen näyttämölavastuksiaan.
Navetassa myös esillä olevassa kuvassa isä-Vihtorista ja Tapperin neljästä veljeksestä näen rehellistä ylpeyttä.  Kaksi kirjailijaa (Marko ja Harri), kuvanveistäjä (Kain), lavastaja(Yrjö) - aikamoisen taiteellinen jälkikasvu vanhemmilla.
Saan tuvasta lainaksi maastoreitin muovitetun kartan ja kävelyn pysähdyspaikoista kertovan monisteen. Tapperien perheen jalanjälkien seuraaminen alkaa heti pihapiiristä, missä on Juholan vanhin rakennus, pieni sauna. Kiukaan kivikasalle pudonneista linnunpesän risuista päätellen saunassa ei ole äskettäin kylvetty...
Puiset viitat ohjaavat metsäpolulle, joka on myös Tiltan kirkkotien alku. Onko Tilta ollut Tappereita? Kuurosateista märässä metsässä pilkahtelee aurinko, mutta varvikko on edelleen märkää. Mitä siitä, sillä housunlahkeet kuivuvat kuitenkin nopeasti.
Kainin muotokivien kohdalla tunnistan yhdessä sammaloituneessa kivessä jotain tuttua. Kohta muistan: Jyväskylän Kirkkopuistossa on Kain Tapperin veistos, jonka täytyy olla tälle luonnonkivelle sukua.
Metsässä askeltaminen on aina rauhoittavaa. Herkät vanamot kukkivat sammaleenvihreässä, hienossa valossa kylpevässä havumetsässä. Voin hyvin kuvitella, että koko Juholan perhe on saanut voimaa ja innoitusta näiden puiden katveesta.
Markon tuonelaksi kutsutaan Marko Tapion mielimetsää, joka päätettiin jättää hakkuilta rauhaan hänen kuoltuaan. Omia aikojaan kaatuneet puunrungot muodostavat oman, vinon ristinsä niin hakkuille kuin Markolle.
Kapuan puurappusia pitkin ylös kallioista rinnettä. Orava on järsinyt jossain yläpuolella käpyä; portailla on kuusenkävyn suomuja. Pyöreälinjaisella kivellä lepää sammaleen seasta enää hädin tuskin erottuva, Markon itse kivistä sommittelema risti.
Sammalpeitteen kätköissä solisee vesi. Metsäpolun vieressä on lukuisia lähteitä. Maastoreitti kaartaa rinteeltä alas takaisin kohti Juholaa, ohi metsän isoimman puun eli Haltiapuun. Toisen kookkaan kuusen oksien suojissa nököttää isä-Tapperin eli Vihtorin katumakivi, jolle hän vetäytyi istuskelemaan mikäli oli pahoin tehnyt.
Hiiskulan Vihtori Tapper rakensi alkujaan vuorelle Kainia varten, mutta Yrjö-veli osti mökin häneltä ja se siirrettiin lähelle Lehesjoen rantaa. Nurkkasalvokset on huolella veistetty.
Etsin hetken verran polun varresta perheen Varma-hevosen hautakiveä. Lopulta graniittikivi kaiverruksineen löytyy heinikosta. Kain kaivatti itselleen tärkeän Varman kallon maasta ja sen muoto toistuu Kain Tapperin töissä, mm. Saarijärven museon pihalla olevassa Musta kallo -veistoksessa.
Maastoreitti kaartaa rantamaisemissa yhä lähemmäs pihaa. Neljä puunhaaraa, neljä veljestä?
Vihtori Tapperin rakentamaa rantasaunaa vartioi järvelle itsepäisesti tähyävä puuhevonen.
Riukuaidan vieritse johtaa polku takaisin Juholan pihaan, omenapuiden alle. Juholan kävelyreitin ja upean metsän tunnelmaa ei voi aistia valokuvista tai maastoreitin erinomaisesta esittelystä Saarijärven museon nettisivuilla, se on koettava paikan päällä.

Juholan maastoreitin kartta (linkki päivitetty 4/2017)

Kommentit

  1. Taas kiinnostava retki! Tulisitko joskus Pispalaan Tampereelle??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, en olekaan kuljeskellut Pispalassa aikoihin. Jospa vaikka syksymmällä!

      Poista
  2. Tämä oli kiva lukea. Sen verran houkuttelevasti ja elävästi kuvattu, että täytyy itsekin jossain vaiheessa paikan päällä piipahtaa. Etenkin tuo Markon tuonela houkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antti. Minulle Juholan maastoreitti kruunasi visiitin.

      Poista
  3. Minä taas saan nostalgiapuuskia tällaisista. Talo, pihapiiri, polku hylättynä tuntuu niin väärältä. Täällä kuuluisi edelleen pikkupoikien ja -tyttöjen temuta ja kasvaa vapaudessa luovuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tullut itse ajatelleeksi Juholaa tuolta kannalta, mutta joskus, kun osun noinkin kauniiseen paikkaan, mietin millaista olisi saada elää sellaisessa miljöössä. Toisaalta näin pääsee kuka hyvänsä kurkistamaan taiteilijaperheen historiaan ja kasvualustaan ihan paikan päällä.

      Hauska yhteensattuma oli, että kun palasin Jyväskylään, näin torin laidalla Harri Tapperin, joka oli kuulemma menossa Juholaan seuraavana päivänä :)

      Poista
    2. Muutamat "ilmiöt" ovat hieman myöhäsyntyisiä, kuten esim. vartiointitehtäviin pystytetty puuhevonen. Sopiihan se! Mutta ei sitä alun perin siellä ollut.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la