Mustasaari, Björköby: Bodvattnetin polku

Björköbyn kylän Svedjehamnin satamasta voi lähteä paitsi merelle nauttimaan Mustasaareen kuuluvasta Merenkurkun upeasta saaristosta, myös kävelyretkelle mantereen puolella.

En ole nyt varautunut kävelemään koko vaellusreittiä Björkö-Panike, joten valitsen neljän kilometrin mittaisen kierroksen Bodvattnetin ympäri. Ympyräreitti palaa sopivasti takaisin lähtöpaikkaan.

Hiekkatieltä erkaneva polkua astellaan ihan portin alitse! Näin hyväkuntoista polun pohjaa tapaa harvoin.

Vaikka nyt ei ole paras ketokukkien kukinta-aika, on jalkojen juuressa aina jotain nähtävää.

Kun saavun kookkaiden koivujen keskelle, hämmennyn. Ihan kuin yläpuolellani häämöttävissä oksissa olisi hädin tuskin lehtiä tai sitten ne ovat erittäin pieniä. Heinäkuussa mantereen koivikon odottaisi olevan jo syvemmän vihreä eikä heijastelevan keväisiä sävyjä.

Sitten huomaan pienet pihlajat, joiden lehdistä tuhohyönteiset ovat mitä ilmeisimmin rouskuttaneet suuren osan pahasti reikäisiksi. Kiusaavatkohan koivujakin ötökät? Kohta reitti saapuu Bodbackin kylätielle ja polku jatkuu tien toisella puolella, seuraten kivistä koottua aitaa. Bodbackista alkoi Venäjän armeijan sotaretki Ruotsin puolelle maaliskuussa 1809. Täällä järjestetään kesäisin myös historiallisia vaelluksia vuoden 1809 hengessä.

Bodbackissa sijaitsi aiemmin Björkön tärkein kalasatama, mutta maan kohoamisen vuoksi kalasatama jouduttiin sittemmin siirtämään toisaalle. Kalastajien yli sadasta ranta-aitasta tai venevajasta on jäljellä enää jokunen rakennus.

Nyt niin matalissa vesissä ei pystyisi enää kulkemaan kalastajien veneillä. Polun varteen on jätetty esille muutamia ammoin käytettyjä kalaverkkoja ja muita pyydyksiä.

Bodvattnet runt... Nyt Bodvattnet taitaa olla enää hyvin heikosti yhteydessä mereen (hyvä jos lainkaan), koska on mahdollista kävellä polkua tämän entisen merenlahden ympäri. Miltähän kalastajista on tuntunut katsella rantavesien mataloitumista, kun maa jatkoi kohoamistaan? Kalastajilla ei kuitenkaan ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata merta.

Luontopolku jatkuu osittain kivikkoisena pitkin rantamaisemaa, jossa on lupaavasti aita lampaita varten. Kesätyöläiset pitävät maisemaa kunnossa.

Kohta astelen jo somaa polkua, joka kiemurtelee lehtevässä metsässä. Täällä voi aistia kesän, vaikka metsämarjat eivät vielä olekaan kypsiä... Puolukankukkia näkyy polun varrella runsaasti. Vasemmalla puolella pilkottaa suo.

Osa polun varren tiheässä kasvavista koivuista on intoutunut kasvamaan hieman kieroon. Olisihan siinä vieressä ollut hyvää tilaa, mitäs ahtaudutte niin pienelle alalle!

Valkoiset kukkaset koristavat polun vartta. Mikä ihme tämän kukan nimi on? Ei satu kasvamaan meillä päin! (*Jälkiviisaus: ruohokanukka). Tyrnien suojaamassa, vielä melko lähellä olevassa rannassa on vastassa taukopaikka: tulisija sekä penkit ja pöytä eväiden syöntiä varten.

Tästä on selvästi ollut ennen vesiyhteys Bodvattnetiin, mutta uoma on nyt täysin kuiva. Villissä herukkapensaassa on lupaavasti raakileita, mutta valitettavasti marjat eivät ole vielä kypsiä...

Kierroksen lopulla saavun Saltkaretin hauskanmuotoiselle, tummanpuhuvalle näkötornille. Puurappusia riittää, mutta matka ylös ei ole mitenkään mahdoton - ja se kannattaa ehdottomasti.

Ylhäältä on huiman hienot näkymät! Jossain tuolla kaukana Merenkurkun toisella laidalla on Ruotsi... Ja välissä muun muassa Valassaaret. Kuinkahan kauan menee, että nyt rantavedestä erottuvat kivet ovat kokonaan kuivalla maalla?

Merenkurkun matalikkojen moreenimuodostelmat ja niiden nauhamaisuuden tajuaa yhä paremmin täältä yläilmoista. Ja vaikka tornille olisi päässyt myös suorempaa tietä, olen todella iloinen, että lähdin kiertämään Bodvattnetin polun. Tornista avautuvat Merenkurkun maisemat jotenkin kruunaavat visiitin alueelle. Mahtavaa, että näköalatorni on tehty; näin maiseman pääsee kokemaan yläilmoista myös ilman siipiä!