Kortesuon aamu on mustavalkoinen. Mietin, ehdinkö Tuomiojärven rantaan ennen kuin usva liukuu pois, mutta ehdin onneksi näkemään täydellisen tyynen järven ajoissa. Vain muutama kulkija kulkee rannan kävelytiellä. On vaikea kuvitella, että olen vain kahden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.
Huomaan kauempana järvessä vaalean kiven. Paitsi että eihän se ole kivi, vaan joutsen - joka nousee kohta jaloilleen ja lipuu sitten veteen. Minne sitten? Puolisoa kohti tietenkin. Katson pariskunnan äänetöntä uintia.
Usvan keskeltä erottuu Jyväskylän seurakunnan omistama Lehtisaari, jonne pääsee kesäisin soutuveneen kyydissä viettämään aikaa. Tältä vuodelta kausi on jo ohi ja saari hiljennyt.
Aamu on niin vähävärinen, että ainoita väriläiskiä tuntuvat olevan kellastuneet, järveä kohti kurottuvat ruohonkorret jalkojeni juuressa.
Sitten sumu alkaa hälvetä. Maisema muuttaa muotoaan ja värit alkavat varovasti puskea esiin. Ylitän Haukanniemeen johtavan puusillan; järven harmaus on vaihtumassa sinerrykseen.
Katson koiranulkoiluttajan reippaita kumisaappaita kaihoten. Omat retkeilykenkäni tulevat saamaan kurakylvyn mutaisilla poluilla...
Käännyn syrjään leveältä polulta, rantapuuston seassa mutkittelevalle pikkupolulle. Maata peittää ruskeiden pudonneiden lehtien matto, mutta sieltä täältä erottuu myös muita värisävyjä.
Sieniä! Mahtavaa, täältä saa siis mukaan evästä. Onneksi taskusta löytyy pieni muovipussi, johon poimin parhaita, madottomia yksilöitä. Tiedän, mitä syön tänään illalliseksi.
Nämä väri-iloittelijat eivät kuitenkaan ole syötäviä sieniä, mutta pirteä väri ilahduttaa silmää. Oranssi on kuin auringon pilkahdus marraskuisessa metsässä. Jatkan matkaa kohti Haukanniemen pohjoispäätä. Korjatun pellon laidassa vastaan tulee toinen koiranulkoiluttaja iloluontoisen nelijalkaisen ystävänsä kanssa - juuri niin, palaapa nyt emännän luo!
Metsäkurjenpolvet eivät ole kukkineet enää aikoihin, mutta koivikon keskellä nämä lehtikaunottaret ovat kauniita kuin syksyiset vaahteranlehdet konsanaan.
Monenlaista sienikasvustoa täältä ainakin löytyy, niin kirkasväristä kuin ankeampaa. Kaatuneen puunrungon yllä kiemurtelee röyhelöisen pitsin lailla todella koristeellinen vaalea lahottajasieni.
Haukanniemen keskellä, tunnelmallisessa lehtikuusimetsässä peittää maata lehtikuusen neulasten matto, joka pehmentää askelten äänen.
Luonnon väriloisto himmenee syksyn lähetessä loppuaan, mutta ei häviä aivan kokonaan. Ei edes harmaana marraskuisena aamuna, jolloin aurinkoakaan ei erota. Silloinkin jotain pientä ja kaunista voi löytyä jalkojen juuresta.
Kommentit
Lähetä kommentti