Nisulan kartano in memoriam

 
Vakikävelyreittini varrella vallitsee suru. Nisulan (tai Jyvälän) kartanona tunnettu rakennus Jyväskylän Kortesuonkadulla joutui lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä tuhopolton kohteeksi, eikä taloa enää pysty korjaamaan ennalleen. Nisulan tilan päärakennuksen vanhimman osan oli siirrättänyt paikalleen piirilääkäri Wolmar Schildt vuonna 1865 ja kaksikerroksinen pääty rakennettiin hänen poikansa Aatos Schildtin aikana.
Vielä syyskuussa 2011 talon pääty näytti tältä ja
pääoven edustalla kukkivat vielä silloin kukat ja kapusivat köynnökset.
Ainoastaan talon kaksikerroksisesta osasta on jäljellä jotain; hiiltyneet hirret vanhimmasta osasta ovat surullisissa kasoissa tontilla.
Jyvälän setlementti joutuu nyt etsimään osalle toiminnastaan aivan uudet tilat, sillä tulipalossa tuhoutunut rakennus oli sekä lastentarhan ja koululaisten iltapäivätoiminnan (jälkkäri) että Jyvälän kansalaisopiston käytössä. Kartanolla oli myös kansallispukuvuokraamo, jonka arvokkaat puvut tuhoutuivat palossa.
Ainoastaan pihapiirin punamullalla sivellyt aitat jäivät eheinä jäljelle Nisulan talon historiasta.
Toivottavasti ihmiskäsi ei näitä aittoja enää tuhoa. Jyväskylästä on hävitetty historiaa jo kylliksi ihan kaivinkoneella, joten kauniin ja täällä harvinaisen arvorakennuksen tuhopoltto tuntuu siksikin käsittämättömältä. Entä millaista on selittää lastentarhan lapsille tulipalon tuhoja?
Jyvälän pihapiiri oli julistettu savuttomaksi, mutta tuhopolttaja ei kylttejä uskonyt. Nisulan taloa tulee ikävä. En ihmettele, että porttiin on ilmestynyt kukkanippu Nisulan kartanon muistolle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi