Pisan tornille voi reissata myös tekemättä Italian-matkaa. Lähdemme matkaan Nilsiän Lastukosken tuntumasta, Koskenalan parkkipaikalta, josta syksynkostea polku vie ensin hakkuuaukean kautta metsän laitaan. Punatäpläinen, viistoon vasemmalle osoittava opastekyltti polun oikeassa reunassa hämää aavistuksen ja valitsemme hölmösti leveämmän uran (eikä polulta tiukemmin vasemmalle kaartavaa kapeaa) - virhe!
Tovin kuljettuamme ihmettelemme opasteiden puuttumista - pitäisikö kääntyä takaisin? - mutta kun saavumme hiekkatielle, voi kartasta päätellä että löydämme sen kautta helposti takaisin reitille. Pian olemme jälleen polulla ja väistämme vastaantulijoita. Hirvimetsällä asteleva mies ei ole vielä kohdannut saalistettavaa.
Enemmän tai vähemmän lahoja lankkuja sekä maalla pitkospuina että ojien tai purojen ylityspaikoissa riittää. Pieni kohennus olisi paikallaan... Sateinen syksy on sen verran tarkkaan kastellut maata, että täällä on parasta kulkea kengissä, jotka eivät vettä tai kuraa kavahda.
Saavumme erämaatunnelmaiselle Isolle Pisanlammelle, jonka pintaa hivelee vain leppoisa tuulenvire, eikä yhden yhtä ranta-asumusta näy, vaikka vastarannalta pilkottaakin laiturintapainen.
No, olemme luonnonsuojelualueella. Pisanlammen vieressä saa käyskennellä lempeän satumetsän tunnelmassa, ennen kuin reitti siirtyy joksikin aikaa pikkutielle. Lammen pohjoispäästä polku kääntyy takaisin etelään päin ja lähtee kohoamaan jyrkästi ylös Pisan vuorelle.
Kun saavutamme kallioita, alkaa jalkojen juuresta löytyä myös valkoisia kivenmurikoita, ukkoskiviä. Ja sitten oikea nähtävyys,
Pirunkellari.
Pirunkellari ei ole luonnollisesti syntynyt luola, vaan ihmisten kovertama; seinistä on hakattu korukiviksi puhdasta kvartsia, vuorikristallia. Pujahdan kurkistamaan luolaa kallion sivuseinältä alakautta; hyvin sinne mahtuu. Nyt tänne ei parane jättää jälkeäkään; luola on rauhoitettu.
Sitten alkaa varsinainen kapuaminen; rappusten jälkeen jyrkkää rinnettä ylös Pisan vuoren laelle.
Maisemia näkyy hienosti jo ennen tornia, mutta toki tähän Pisan torniin kannattaa kiivetä aivan ylös asti, jotta näköaloista pääsee nauttimaan ihan kunnolla.
Lännen-luoteen suuntaan Nilsiään on kaikkein avarin näkymä puiden latvojen yli. Puuttomat Tahkovuoren rinteet erottuvat hyvin tänne saakka. Niin, Tahkovuori (kartassa Tahkomäki) on yli 300* metriä korkea
eli vielä korkeampi
(*korjattu 13.9.2016) kuin tämä 270,6 metriä korkea Pisan vuori, jossa näkötornin ansiosta olemme melkoisen ylhäällä - tuntuu että Tahkoa ylempänä! Koillisessa näkyy lähinnä Valkeinen-järvi, jonka takana on Ala-Siikajärvi.
Kun kapuan tornista alas, olen iloinen, etten hermoile puisissa näkötorneissa, sillä muutama tukiparru näyttää kaipaavan huoltoa, ettei tästä tulisi Pisan kalteva torni...
Pienen matkan päässä tulee vastaan historiaa:
Täyssinän rauhan rajan (1595) muistona kaiverrukset kalliossa.Vuosiluvut, Ruotsin ja Venäjän edustajien nimikirjaimet ja kruunut eivät kaikki enää kovin hyvin erotu. Selittävä opaste on jo sen verran kulunut, että kaipaisi uusimista. Aika hauskaa olla Savossa, mutta Ruotsin ja Venäjän entisellä rajalla!
Jälleen on edessä jyrkkä rinne, tällä kertaa alaspäin. Rappusten jälkeen rinne loivenee ja metsän siimeksessä tulee vastaan puupenkki.
Tapani Parviaisen (1948-1997) muistoksi ovat omaiset lahjoittaneet tänne hienon penkin levähdystä kaipaavalle. Todella kaunis ajatus.
Poikkeamme paluumatkalla vielä katsomaan rauhoitettua isoa mäntyä, jonka ympäri kahden aikuisen kädet eivät aivan riitä. Onneksi tämä mahtavajuurinen puu on saanut kasvaa rauhassa. Kaunis retkipäivä
Pisalla!
(Kävelypäivä 29.10.2011)
Hei! Ajelin muutamiakin kertoja tuosta Pisan ohitse, ja suunnitelmissa oli sinne kiivetä, mutta haaveeksi jäi. Jospa ensi kesänä yrittäisi uudelleen.
VastaaPoistaOn ollut hauskaa huomata kuinka paljon olet liikuskellut samoissa maisemissa kuin minä :)
Varsinkin nämä Savo-postaukset ihastuttavat!
VastaaPoistaItselläkin vielä Pisa käymättä... :(
VastaaPoistaSavolle syömmeni sykkii! Tervemenoa vaan Pisan maisemiin, siellä olisi varmasti hienoa myös lumikenkäillä ;-)
VastaaPoistaKävimme Pisalla 3.4.2014. Uuden näkötornin perustukset oli valettuna ja huipun porrastyöt kesken. Rakennusporukan leiri oli jäänyt vähän samannäköiseksi kuin olisi kauhuleffasta, jossa karhu olisi syönyt työmiehet... Maisemat olivat silti kauniit :)
VastaaPoistaMielenkiintoista että ihan uusi torni tulossa! Taisi jo olla aikakin. Toivottavasti torniurakka ja jälkien raivaus valmistuvat pian, kun kevät ja retkisäät ovat jo näin hyvässä mallissa.
PoistaKävin Pisalla. Ei ole vielä torni valmis. Istuin kalliolla ja katselin taivaanrantaa....
VastaaPoistaNo nytpä käydessämme (16.9.2014) oli jo uusi terästorni valmis. Huikeat näkymät ja kierreportaat.
VastaaPoistaHieno juttu! Sittenpä ei enää arveluta, miten hyvin torni pysyy pystyssä, sillä se edellinen torni oli tosissaan jo aikansa elänyt.
PoistaHyvää tarinaa. Tahkovuoren korkeuden vain voisi korjata. Se on yli 300 m meren pinnasta, samoin kuin läheinen Kinahmi. Matalampanakin Pisa on tosin jylhempi ja vaikuttavampi.
VastaaPoistaKiitos huomiosta, pitääpä korjata!
PoistaLukeeko siinä Tapani Parviaisen penkissä muuta kuin hänen elinvuotensa ja että sisarukset ovat sen lahjoittaneet?
VastaaPoistaHei Anja, luulisin että ei ole muuta. Blogiin tuli ikävä kyllä pienennettyä kuvaa (julkaisin postauksen aikana, jolloin verkkoyhteydet olivat tosi hitaita) sen verran, että kuvasta ei näe lukea itse tekstiä. Kuvan originaali on arkistoitu jo koneeltani, joten en pysty ihan heti asiaa tarkistamaan. Laitan viestiä, jos löydän kuvan ja asia selviää! t. Upe
PoistaOnpas mukavasti kuvia, olen käynyt 1980-luvulta lähtien tuolla. Viimeisin puinen torni rakennettiin joskus 1996-1999 muistaakseni. 2013 purettiin pois ja helikopterin avulla rakennettiin nykyinen teräksinen torni.
VastaaPoistaVieläköhän se penkki on hengissä?
VastaaPoistaMinulla ei ole ikävä kyllä tietoa, edellisestä käynnistä tuolla on sen verran aikaa.
PoistaParviaisen muistopenkki on edelleen siellä, ainakin 31.7.2022.
VastaaPoista