Petäjävesi: Syrjäharjun retkipolku

Pengerjoen sillalta avautuu vähävärinen näköala alas loivasti kaartavalle joelle. Petäjäveden-Multian tien varresta alkava Syrjäharjun retkipolku seuraa alkumatkan joen ylittävää Penkkalantietä, kunnes kääntyy vasemmalle, kapeammalle pikkutielle.

 

Tien kosteaan pintaan on painautunut hevosenkengän jälkiä. Ohitan muutaman rakennuksen. Ehkä nämä piharakennuksen seinään kiinnitetyt hevosenkengät tuovat minullekin onnea? Ainakin vastaan ajavan hirviseurueen autoletka vaikuttaa onnekkaalta; oletan että kuomullinen peräkärry ei ole tyhjä.

Tie jatkuu ja jatkuu. Onneksi opastenuoli vahvistaa, että en ole vahingossa jättänyt kääntymättä metsäpolulle, sillä kieltämättä se olisi jo houkutellut; jo retkipolku-sana loihtii silmien eteen kapeahkon metsäpolun, eikä autonmentävää hiekkatietä...

Kun reitti viimein tekee selkeän käännöksen oikeaan, kaivan taskustani kartan ja päätän käydä vilkaisemassa lähimaastoa. Aivan oikein, täällä on kota - josta tupruaa savu... Hirviporukka on selvästi lähtenyt äsken juuri täältä. Nautin tovin kodan lämmöstä ja hiipuvasta tulesta. Hevosenkengät toivat onnea!

Kapeammaksi muuttuva pikkutie tuntuu jo enemmän retkipolulta. Kuiva kangasmaasto ja sorakuopan laita antavat jo lupausta itse harjusta, vaikka reitti kulkeekin melko tasaisella maalla.

Ympäröivän luonnon hiljaisuudessa on hyvää aikaa kuunnella jalkojen alla kahisevien lehtien rahinaa ja rapinaa. Entä olisiko tuo laulaja sinitiainen?

Sitten tulee viitta vasempaan ja ihan oikealle metsäpolulle. Kivaa! Kapea polku kapuaa ylös rinnettä ja saavun viimein itse Syrjäharjulle. Harjualueesta kertovat opasteet toteavat Syrjäharjun olevan tärkeää pohjavesialuetta.

Koko harjumuodostelma on seitsemisen kilometriä pitkä, mutta Syrjäharjun retkipolku taivaltaa tämän harjun laella melko lyhyen matkaa. Ihmisille alue on ollut tärkeä jo satojen vuosien ajan, onhan täällä ollut pitkään mm. eränkäyntiä, metsästystä, tervanpolttoa, asutusta ja viljelystä.

Harjun laelta alas katsoessaan huomaa, kuinka jyrkät harjun rinteet ovat. Rinteitä peittää hieno sammalmatto.Tässä maisemassa kulkisin mielelläni pidempäänkin, mutta ikävä kyllä reitti kääntyy pian harjulta alas oikealle ja tovin kuluttua löydän itseni taas autonmentävältä tieltä.

Sähkölinjan leveän aukon jälkeen tien laidassa on kyltti tervahaudoille. Ilman opastetaulua en hoksaisi niiden paikkaa ollenkaan, ja sittenkin on haastavaa hahmottaa tervahautoja maastosta. Varmaankin siis nuo epämääräiset ojantapaiset rajaavat tervanpolttopaikkaa...

Loppumatka jatkuu edelleen pikkuteitä pitkin ja saavun takaisin Penkkalantielle. Tienvarren omakotitalossa on kaunis, perinteiseen tyyliin tehty pistoaita. Harmittavaa kyllä alkaa hämärtää jo siihen malliin, että läheinen lintutorni Petäjävesi-Multian tien toisella puolella jää nyt käymättä.