Pakkaskävelyllä

Päivä laski pikku hiljaa mailleen, Jyväsjärveltä poistuivat hissukseen viimeiset luistelijat ja muutamat hiihtäjät. Siirryin rantaan Mattilanniemestä ja kävelin rauhallista tahtia kohti Viherlandiaa. Ilma jäähtyi sitä mukaan, kun valon määrä väheni ja aurinko katosi lopulta Laajavuoren taa.

Äijälän sillalla pysähdyin ja ihailin hetken kaupungin valoja ja siluettia. Pakkasilta, kirkas sää, hienot kontrastit punertavilla ja sinertävillä sävyillä, kuulaus ilmassa. Fortumin voimalan jälkeen moottoritien möly puski päälle, koska meluaitaa ei siinä pätkässä ennen Halssilaa ole. Mietin miksei, mutta katsoin moottoritien toiselle puolelle ja tajusin: aukko jätti siellä oleville taloille näköyhteyden Jyväsjärvelle.

Lutakon "Manhattan" näyttää aina parhaalta iltaisin, kun alueen valot tekevät siitä jotenkin suuremman ja mahtavamman. Mutta Rantaraitin suunnasta hupaisin valonäky on aina Kuokkalan ufovesitorni punaisine laskeutumisvaloineen.

Ensimmäiset tähdet havaitsin jo Jyväsjärven yllä. Mitä lähemmäs kotia kävelin, sitä kauemmas jäivät valot. Viitaniemestä päätin jäisten polkujen liukkaudesta huolimatta oikaista Eerolanlahden yli, vaikka hämärä jo haittasi. Lumi oli jo pakkautunut niin tiiviiksi ja matalaksi, että pimeässä ei erottanut millään, missä polku oikeasti meni. Niinpä jäällä piti astella varovasti, tunnustellen. Kiristyvä pakkanen teki tunnustelusta erilaista. Jäällä oli aivan hiljaista, vain etäinen liikenteen humina jostain, jäin kuuntelemaan askeliani. Sitten keksin: olen sivussa polulta, kun kengänpohjan alta kuuluu pakkaslumen narske, mutta polulla, kun kenkä kopsahtaa kovaan polun jäähän. Olisin voinut siis kävellä vaikka silmät kiinni tähtitaivaan alla ja osata kotirantaan.