Promenadilla sateisen Tukholman vanhankaupungin halki on muitakin turisteja, sateenvarjolla ja ilman. Moni siirtyy pisaroiden alta sisätiloihin kuumalle kupposelle; kahviloita riittää. Ja kapeita kujia, mukulakiviä, jotka eivät onneksi ole nyt mustalla jäällä silattuja.
Kun saavutan Gamla Stanin eteläosan, pari nuorukaista pysähtyy kohdalleni ja tiedustelee lähintä Mäkkäriä. Sillan jälkeen Södermalmin puolella rouvashenkilö kysyy, tiedänkö missä on sejase ravintola. Olen jälleen pahollani, että en voi auttaa. Nousen Götgatanille ja jatkan Mariatorgetille saakka.Täällä nauttisi moni ostosten teosta tai edes hypistelystä, tai kenties istuskelusta ja ohikulkijoiden katselusta. Käännyn takaisin; alkaa viiletä. Slussenin metroaseman tunnelista kadulle tulvahtaa lämmittävä henkäys.
Kävelen rannan hiljaista kävelytietä kohti kuninkaanlinnaa. Djurgårdeniin pääsisi rannasta lautalla seuraavan kerran vasta aamulla. Rantaravintolan sisäänkäynnin vieressä roihuaa ihan oikea tuli metallikehikossa; se lämmittää, kun astun lähemmäs. Vastarannalta erottuu kansallismuseon kauniisti valaistu rakennus. Vesiltä alkaa kuulua selostus - kuninkaanlinna jotakin. Kiertoajelulaiva kääntää hitaasti ympäri ja jatkaa iltavalaistun kaupungin kiertämistä.
Kungsträdgårdenin puistokujilla on vain muutama kulkija.Yksi sadeasuinen nuoripari tulee vastaan, mutta he eivät pidä toisiaan kädestä.Vielä. Eikö nyt muka olisi sopivan tunnelmallista?
Sergelin torille mennessä jalkakäytävällä
Det litterära Stockholm-kyltti pysäyttää.
Kristina Lugnin runo, liian pitkä tähän lainattavaksi, jää mietityttämään. Onko täällä peräti kirjallinen Tukholma-kierros? Jälkigooglaus kertoo, että ainakin tällaisia sitaattikylttejä on kymmenittäin ympäri Tukholmaa. Hmm. Kuten
Tukholman kirjaston sivulla sanotaan:
"Stockholm är nu även en otroligt vacker stad som passar riktigt bra för långa promenader i långsam takt."
Kommentit
Lähetä kommentti