Viitaniemeilyä

Kortesuon auringonkukkapelto on jo muuttunut katkottujen kukkavarsien pelloksi, jossa on eri valaistuksessa upeita värisävyjä, vaikka tyngät hieman säälittävätkin. Ohi on yksi vaihe, seuraava tulossa.

Kun kävelen päivällä Viitaniemeen päin, on edelläni rauhallista tahtia liikkuva vanhempi pariskunta. Päästyäni lähes rinnalle pariskunta astuu reunemmas, vaikka väljällä väylällä tilaa riittää. Rouva käännähtää minuun päin ja naurahtaa. "Opetellaan tässä kävelemään". Ehkä heillä on ollut taukoa kävelylenkeissä.

Iltapäivän kääntyessä jo loppupuolelle palaan samoille jäljille. Viljelypalstapelto Viitaniemen ja Kortesuon välissä on jo kynnetty. Käännyn Taidepolulle, jonka maailma on valkoisia, tummakattoisia rakennuksia ja pian viimeisiään vetelevän ruskan sävyjä. Osa koivuista on vielä urheasti keltaisia, mutta keltainen alkaa jo taittua ruskeaan. Muutamassa pihassa on jo haravoitu pudonneet lehdet siistisi lehtikasoihin.

Viitaniemi Stavangerin puistoineen on ulkoilijan olohuone Tuomiojärven rannassa. Järvellä eivät pärrää moottoriveneet kuin enintään hiljaisilla sähkömoottoreilla. Soutuveneistä suuri osa on jo käännetty talvilepoon, muutaman sinnikkään kalastajan paattia lukuun ottamatta. Lähellä mitä komeimman  keltahohtoisia lehtikuusia saan pyynnön ottaa vastaantulevasta kävelylenkillä olevasta pariskunnasta valokuvan. "Voidaan sitten näyttää tuttaville että kyllä mekin käydään ulkona", toteaa mies.

Sinisellä ilmoitustaululla on asukasyhdistyksen tiedotteita, teatterimatkasta Varkauteen sekä 11.10. alkaneista pusikonraivaustalkoista. Pusikkoa onkin jo ehditty raivata (asukkaiden ja kaupungin yhteistyönä), koska sekä rantatiellä että Kasinonmäen vieressä on lukuisia siistejä pinoja, joissa ranteenpaksuiset ja sitä hentoisemmat lehtipuun alut odottavat poiskuljetusta. Rantamaisema onkin selvästi avartunut, kun järvelle nyt kävelytieltä katsoo. Järven toisella puolella Laajavuoren rinne näyttäytyy jo lumisena, vaikka muualla maa on vielä tummaa.

Käännyn rannasta Viitaniementielle, enkä jatka enää vesilaitokselle saakka. Alue on nykyään kesäajan nurmikkoelämää ja Lehtisaaren kuljetuspaikan aluetta lukuun ottamatta aika hiljainen. Silloin joskus täällä oli vielä ainakin pari ruokakauppaa, sitten enää kioski, nyt ei sitäkään. Viitakodit tarjoaa sekä asuntoja että toimintaa eläkeläisille, vieressään uuteen uskoon remontoitu Viitaniemen koulu.

Viitaniemen koulun pihan oleskelualueet ovat niin asvalttia, että. Skeitti-koris-yms.-pelialueen kupeessa on pienenä "piristeenä" mustaa joustavaa päällystettä, johon astuessa kovalta näyttävä pinta oikeasti joustaa hieman jalan alla. Samantapaista löytyy Jyväskylässä myös Lutakon puistosta.

Mietin Nisulan montulla, missä oikeasti menee Viitaniemen ja Nisulan raja. Ilmeisesti siinä Viitatornin ja montun välisen kävelytien kohdilla? Menen tornin vierestä hetkeksi Jaroslavlin aukiolle, jossa suihkulähde on jo peitetty talveksi. Aika lähteä Viitaniementielle ja palata lähtöpisteeseen. Jos astuu valkoisen huurun ja puusta pudonneiden peittämälle nurmikolle, risahtavat kohmeiset keltaruskeat lehdet jalan alla. Unohdan katsoa, joko hengityskin huuruaa.