South West Coast Path -päiväni alkoi Ferry Bridgeltä, mutta poikkeuksellisesti matka ei jatkunut suoraan rannikkoa pitkin eteenpäin, vaan edessä oli Isle of Portlandin kiertäminen (noin 21 kilometriä) ja päivän päätteeksi lopetus lähtöpaikkaan. Loogista totta kai, koska rantaviiva jatkui yhtenäisenä Isle of Portlandin ympäri.
Kävelin Osprey Quayta pitkin Chiswelliin ja lähdin nousemaan merenpinnan tasolta asvalttia pitkin ylämäkeen. Aurinko porotti lämpimästi eikä tuulta ollut tällä puolella saarta nimeksikään.
Chiswellin jäätyä taakse olin West Wearen kallioiden yläpuolella, josta aukeni huikea näkymä pitkänä kaareutuvalle Chesil Beachille. Jos olisi ollut aivan kirkasta, olisi ylhäältä näkynyt aina Start Pointiin saakka. Ainakin kiikareilla. Chesil Beach näytti kauempaa katsottuna kovin houkuttelevalta, mutta ei tehnyt mieli tallaamaan sitä askelten alla upottavaa pikkukivirantaa. Oikealla puolella Isle of Portlandin mantereeseen yhdistävää kaistaletta oli aallonmurtajien suojaama Portland Harbour ja sen takana Weymouth.
Isle of Portlandilla on ollut aikanaan peräti 80 louhosta, joilla louhittiin kiveä moninaisiin tarpeisiin. South West Coast Path kulki onneksi Tout Quarryn vieritse, missä sijaitsee nykyään veistospuisto. Veistospuistossa on yli 60 kiviveistosta, jotka kansainvälinen taiteilijaryhmä veisti sekä louhoksista jääneisiin lohkareisiin että itse kallioseinämiin. SWCP olisi jatkunut suoraan eteenpäin, mutta en voinut vastustaa kiusausta käydä katsomassa edes osaa veistoksista, koska ne olivat niin lähellä. Alueella oli kartta, jossa veistosten sijainnin näki, mutta niitä oli tosiaan niin paljon, että päätin tehdä puhtaan omin päin -kierroksen ja katsoa, mitä tulee vastaan. Tosi hienoja teoksia, täytyy sanoa! Hmm, kuvan mukaan biisoniveistoksella oli alun perin ollut kaksi sarvea, mutta ne oli joku onnistunut katkaisemaan...
Veistospuistossa oli hyvin monenlaisia kiviteoksia, koristelluista kivituoleista eläinhahmoihin. Yhteen kalliojyrkänteen puolella olleeseen kivituoliveistokseen piti istahtaa alas ja katsella rauhassa merta ja Chesil Beachia. Louhoksen paljastama kiviaines on uskomattoman vanhaa, myöhäisjurakaudelta noin 130-140 miljoonan vuoden ikäistä. Tarkkasilmäinen voi erottaa joissain paikoin kallioista fossiileja.
SWCP-polkua oli jouduttu sortumien tai sortumavaaran vuoksi ohjaamaan kiertoreitille parissakin paikassa. Onneksi kulkijoista pidetään hyvää huolta, jottei vahinkoja sattuisi. Kallioiden laelta oli mielettömän hieno maisemat, enkä pitänyt kiirettä.
Matalaheinikkoista niittyä pitkin oli mukava kävellä, eikä karttaa tarvinnut tuijottaa, kun reitti näkyi selvänä edessä. Westonin asuinalueen jälkeen edessä oli vielä teollisuusalue, jonka aidat ylsivät aina polun viereen saakka, ennen kuin saavuin majakka-alueelle. Olihan siellä lähellä niemenkärkeä myös puolustusministeriön aidattu alue.
Isle of Portlandin kärki on nimeltään Portland Bill. Punaraitaisen majakan luo oli parkkeerannut iso määrä autoja ja tuli sinne väkeä myös bussilla. Kahvila oli niin täysi, että istahdin syömään evääni kivipenkille, kiltisti kahvilan ulkopöytien alueesta sivummalle. Vasta sitten kävin majakan takana, lähempänä niemenkärkeä olevalla kiviobeliskilla katselemassa kaukaisuuteen. Tuuli viuhui Portland Billin kärjessä paljon kovempaa, olihan Englannin kanaali edessäni. Kamerat räpsyivät, selfie-kuvia otettiin komean majakan edessä. Täällä ollaan.
Lähes kaikki kääntyivät majakalta takaisin parkkipaikkaa ja kahvilaa kohti, joten polulla Portland Billistä saaren itäpuolelle ei todellakaan ollut tungosta. Ohitin beach hutien näköisiä pieniä kojuja, joiden tarkoitusta ihmettelin, sillä majat (tai vajat) olivat kallion päällä eivätkä rannalla. Ehkä ne kuitenkin olivat kalastajien vajoja, sillä alas rantakiville ja -kallioille kapuamalla pääsisi ihan hyville kalastuspaikoille?
Hevosten laitumen jälkeen polku saapui käytöstä poistuneiden louhosten alueelle, jota riitti pitkään. Kiveä oli todella louhittu ja viety Portlandista valtavat määrät pois, joten maisema on täällä ollut aivan eri muotoinen ennen louhostoiminnan aloittamista. Kivimiesten elämän on täytynyt olla rankkaa tällä tuulisella saarella.
Louhos louhoksen perästä... Sitten vastaan tuli jo vähän vehreämpää maisemaa. Church Covessa oli mahdollisuus poiketa rannallekin, mutta pidin vain pienen lepotauon ylempänä ja hörppäsin vettä. Kun kaksi englantilaista vaeltajaa nousi evästauolta rantakallioilta, vaihdoimme muutaman sanan. He olivat noin viikon reissulla. Toisella heistä oli jalkojen kanssa hieman ongelmia, joten tahti oli rauhallinen, mutta kävelysauvojen avulla matkanteko kuitenkin sujui. Ihmettelin mielessäni vain sitä, kuinka kaksikolla oli niin lämpimät varusteet: sekä pitkät housut että vielä pitkät säärystimet vaelluskenkien suojana, kun oli niin mukavan lämmin päivä, shortsikeli ja ihan kuivaa! Itse olisin moisissa vetimissä läkähtynyt.
Sitä mukaa kun keli kirkastui, saattoi Portlandista nähdä yhä kauemmas. Vastarannalta erottui jo hyvin upean muotoisia vaaleita kallioita ja kartan avulla olisi ollut mahdollista paikallistaa, missä kohdassa tarkalleen sijaitsi seuraavan päivän etappini Lulworth Cove. Jätin kartta-arvailun sikseen ja mietin vain, mitä korkeuserot tuolla olisivat, sillä maasto näytti sisältävän ylös-alas-tallaamista melkoisesti. Pientä vaihtelua viime päiviin siis.
Vaan se selviäisi sitten, kun olisin vastarannalla ja ohittanut Weymouthin. Polku lähestyi kallioiden alapuolella lupaavasti rannikkoa, mutta sitten tuli takaisku: piti kavuta ylöspäin ja kallioiden laelle Groveen. Valitettavasti Isle of Portlandin kierron loppupätkää ei ainakaan vielä ole mahdollista tehdä rantareittiä pitkin, koska Portlandin koillisosa on valtion hallussa ja Fortuneswellissä on sekä armeijan että vankilan aitoja. Ylös kavuttuani sain kävellä vähän matkaa autotien laitaa ja sitten edessä oli vankila-alueen pitkä, massiivinen aita. Vähemmän inspiroiva South West Coast Pathin pätkä asvalttia.
Vankila-aidan toisessa päässä olin juuri ottanut kartan esille, kun takaa lähestyi tuttu hahmo ja sain ilokseni seuraa loppumatkalle. Laskeuduimme Fayen kanssa Fortuneswellistä alas Portland Marinaan ohi massiivisten, ruohopäällysteisten vankilamuurien (jotka muistuttivat Suomenlinnan valleja) ja lopulta viivasuoraa pitkän alamäen polkua. Portlandissa käytiin osa vuoden 2012 kesäolympialaisten ja paralympialaisten purjehduskilpailuista ja kisoihin liittyen rannan tuntumaan oli ilmestynyt uutta rakennuskantaa. Kaikkea ei vain ollut saatu ihan valmiiksi kisoihin mennessä. Eikä vielä nytkään!
Isle of Portland tuli onnellisesti kierrettyä, joten kävimme Fayen kanssa teellä ja jäätelöllä ennen kuin erosimme, toivottavasti vielä jälleen kohdataksemme. Istahdin alas odottamaan kyytiä takaisin Abbotsburyyn Ferry Bridgen tuntumassa olevan Visitor Centren pihaan. Voi kuinka helppoa ja kevyttä onkaan kulkea vain pikkureppu selässä... Huomenna rinkka tekisi paluun selkääni!
Kävelypäivä 50: Ferry Bridge - Weymouth
Kommentit
Lähetä kommentti