Tälle päivälle oli tulossa vain muutaman mailin South West Coast Pathin käppäily Ferry Bridgestä Weymouthin keskustaan, syynä "pakollinen pysähtyminen". Olisin mieluusti jatkanut matkaa heti pidemmälle, mutta Lulworth Covessa oli tarjolla enää älyttömän kallista majoitusta siinä vaiheessa, kun tajusin että olisin saapumassa sinne Bank Holiday -viikonloppuna. Pitkä viikonloppu ja toukokuun loppu. Sellaisena aikana on liikkeellä on valtava määrä muutakin väkeä, eikä pikkupaikasta löydy hevillä mattimyöhäiselle yösijaa, toisin kuin reilusti isommasta Weymouthista.
Onneksi netistä löytyi tieto, että kesäaikataulun mukainen bussi Weymouthin ja Lulworth Coven välillä alkaisi liikennöidä 28.5. eli seuraavasta päivästä alkaen joka päivä. Yhden yön pysähdyksen jälkeen pystyisin kävelemään Lulworth Coveen, palaamaan sieltä bussilla Weymouthiin illalla ja siirtymään seuraavana aamuna bussilla takaisin Lulworth Coveen, jatkaakseni taas eteenpäin jalkaisin.
Abbotsburyn majapaikkani isäntä heitti minut taas autolla Ferry Bridgeen ja nostin rinkan selkään parin päivän superköykäisen rimpulareppuilun jälkeen. Kyllä rinkkaakin taas ihan mielikseen kantoi. Ihan oikeasti.
Rodwell Trail trail kulki alkuun tismalleen samaa reittiä South West Coast Pathin kanssa, meren rantaa seuraillen, vaikkakaan se ei taannut kokoaikaista merinäköalaa. Kevyen liikenteen väylällä huristi pyöräilijöitä meidän hitaammin liikkuvien kävelijöiden ohella, vedessä oli satamaan ankkuroitujen purjeveneiden lisäksi muutama paatti nostanut purjeensa. Kiva purjehduskeli, vaikka aurinko lymuyilikin välillä pilviverhon takana. Isle of Portlandin profiili muistutti edellispäivän kävelystä.
Oli hauska pysähtyä hetkeksi katsomaan ja kuuntelemaan, kun melontaohjaaja piti kuria ensimmäistä kertaa melomaan lähteville lapsille. Näin tehdään lautta, kuunnelkaa... Näin kajakki kääntyy kun kauhaistaan edestä taakse... Näin kun takaa eteen. Lauttamuodostelmassa olleet pikkumelojat hajaantuivat kohta kokeilemaan samaa itse. Kaikki näyttivät pysyvän pystyssä erinomaisesti.
Alkumatkasta otin muutaman sivuaskeleen Sandsfoot Castlen puutarhan ja rauniolinnan kohdalla. Puutarha ei ollut vielä hehkeässä kesäkunnossa ja linnan rauniot oli korjattu visiittikuntoon lottovaroin vasta muutama vuosi sitten, mutta olihan se kiva käydä katsomassa linnan ikkuna-aukosta merelle, kun luki että pytingin oli rakennuttanut Henrik VIII vuosina 1539-41. Hän varautui rannikkolinnoituksia rakennuttamalla siihen, että katoliset espanjalaiset ja ranskalaiset pyrkisivät valloittamaan Englannin, koska Henrik VIII oli eronnut Katariina Aragonialaisesta ja rikkonut välinsä roomalaiskatolisen kirkon kanssa.
Linna kärsi eri syistä vaurioita ja oli raunioina jo 1700-luvulla; ulkomuurin kiviä käytettiin Weymouthin kivisillan korjauksiin ja 1800-luvulla eteläinen osa linnasta romahti murenevalta kalliolta mereen.
Reitti kulki sekä puiston katveessa että katujen varsia pitkin ja mitä lähemmäksi Weymouthin keskustaa tulin, sitä komeampien omakotitalojen ohitse. Hiljaisemmat ja vähemmän puistomaiset maisemat saisivat odottaa, kunnes siirtyisin Weymouthin kaupunkialueelta pois.
Kohtasin puistossa sekä ihmisiä arkailemattomia oravia että isoimman koskaan näkemäni hämähäkin. Oravat olivat melkoisesti vikkeläliikkeisempiä kuin tämä useampiraajainen jätti.
The Nothen päässä olisi ollut Nothe Fort-linnoitus, mutta linna/linnoituskiintiöni oli tullut Sandsfoot Castlen kohdalla jo täyteen ja laskeuduin suoraan mäeltä alas Wey-joen varteen ja samalla Weymouthin keskustaan johtavalle jalankulkuväylälle. Joen yli pääsee edelleen myös pikku lautalla, mutta kierto vanhan, kirkkaan punaisella ja vihreällä maalatun sillan kautta ei vaatinut paljoa jalkatyötä.
Kulman takaa alkoi hieno ja melkoisen pitkä hiekkaranta, joka kaareutui kaupungin keskustan edessä houkuttelevaksi keitaaksi, lukuisien pienten hotellien rivistön edessä. Lyhyt matka rantalomalle.
Muutama hiekkataiteilija oli ahkeroinut oikein kunnolla. Käsittämättömän hieno hiekkalinna oli turvassa säältä kaarevan katoksen alla ja ohikulkijoilta varjelevan verkkoseinän takana. Kuningatar Elisabet II:n kasvokuva oli vieressä hieman kesken, mutta prinssi Philipin naurava naama jo valmis.
Hiekkaveistoksia on Weymouthissa tehty jo kauan, peräti viktoriaaniselta ajalta saakka. Kuuluisimpia hiekkaveistäjiä ovat olleet Swift Vincent (1800-luvun lopusta 1920-luvulle), englantilaisista katedraaleista minireplikoita tehnyt Jack Hayward (1930-luvulta 1960-luvun alkuun) ja Fred Darrington (veistoksia n. vuosina 1925-1995).
Jos olisi ollut lukukirja matkassa, olisin voinut vaikka pysähtyä ja vuokrata kansituoli (2 puntaa / päivä) … Vaan "oikea" kirja oli ylellisyyttä, jota en halunnut kantaa; rinkassa matkusti kirjallisuutta enää vain absoluuttisen välttämätön määrä eli South West Coast Pathin opaskirja. Sitä paitsi minun teki oikeasti enemmän mieli kupposta teetä. Majoittumisen jälkeen olisi edessä loppupäivä vapaata, tarpominen eteenpäin Jurassic Coastia pitkin jatkuisi vasta seuraavana päivänä!
Kävelypäivä 51: Weymouth - Lulworth Cove
Kommentit
Lähetä kommentti