South West Coast Path 36: Plymouth - Wembury Point

Plymouth, isoin kaupunki koko reittini varrella, oli jäämässä taakse. Tosin ei ihan hetkessä, sillä South West Coast Path jatkuu kilometritolkulla kaupugin alueella. Olin kaupunkiin tullessani ylittänyt lautalla Cornwallin ja Devonin rajan, sitten kävellyt rantojen ja satama-alueiden sallittuja alueita seuraten vanhan Sutton Harbourin alueelle, mistä lähdin seuraamaan reittiä edelleen. Edessä oli aika lailla helppo osuus ja noin parisenkymmentä kilometriä talsimista Wemburyyn.

Kun ohitin satama-aluetta aivan keskustan edustalla, hieman hirvitti katsoa yhtä kaveria, joka oli kiivennyt monen metrin korkeuteen, purjeveneen hoikkaan mastoon. Meikä pysyy mieluummin maan kamaralla.

Toisaalta, ehkä sieltä mastosta oli paremmat näkymät kuin minulla liki tuntiin. Sutton Harbourissa ylitin kävelysiltaa pitkin sulun merimuseolle, jonka vierestä reitti vei vähemmän viehkoihin maisemiin. Seuraavat kilometrit olivat äärettömän tylsää asvatin tallomista Cattedownin teollisuus- ja satama-alueen vieritse; jos Parissa oli ollut masentava maisemapätkä, tämä oli monta kertaa mälsempi. Lohtuna oli se, että SWCP-polku oli loistavasti merkitty tammenterhotarroin, eikä karttaa tarvinnut vilkuilla kuin huvin vuoksi.

Pysähdyin ottamaan kuvaa isosta punavalkoraidallisesta SWCP-polun opasteesta ja kohta paikalle tupsahti kaksi kävelijäherraa. Hoksasin heti, että toinen heistä oli vanha tuttu, Malcolm, jonka olin kohdannut ensimmäisen kerran ennen Coverackia. Hän käveli tätä pätkää veljensä kanssa ja kuljimme seuraavat kilometrit Hooe Lakelle yhtä matkaa. Hauskaa rupatella kulkiessa vaihteeksi ja vaihtaa reittikuulumisia, miten matka oli sujunut.

Oikealla puolella tuli näkyviin kalsea muurinpätkä, mutta eihän se loppujen lopuksi niin kamala ollutkaan. Plymouthissa on ajateltu kävelijöitä! Betonimuurista sai lukea runoja, joiden säkeet oli sijoitettu palasina seinälle. Vasemmalta oikealle etenevät säkeet tuntuivat irrallisilta... Malcolmin veli huomautti, että aika erikoista lukea runoa lopusta alkuun - runot ja säkeet kun päättyivät sinne, mistä tulimme. No, toisaalta siinä pystyi kokemaan tavallaan kaksi eri runoa - joko lopusta alkuun tai alusta loppuun luettuina!

Ohitimme kauniimman, käsin ladotuista kivistä tehdyn muurin, joka oli kyltin mukaan ollut paikallaan vähintään 200 vuotta, todennäköisesti kauemminkin. Polku käväisi puiden katveessa ja pian olimme jälleen hiljaisuuden äärellä; Hooe Laken kannaksen molemmin puolin uiskenteli joutsenia peilityynessä vedessä, jossa näkyi myös vanhojen, melko isojenkin veneiden raatoja. Astelimme pieneltä linnoitukselta näyttävän rakennuksen alitse vastarannalle, mistä polku kiemurteli jälleen asutusta kohti.

Lausuin kävelyseuralaisilleni hyvästit, kun he päättivät pitää pienen tauon ja jatkoin matkaa rantoja pitkin seuraavan venesataman ohitse. Voi hyvänen aika, kuinka paljon purjeveneitä ja moottoripaatteja! Sitten seurasi virkistävän värikäs vanhojen talojen rykelmä ja reittimerkit käskivät nousemaan vaihteeksi ylämäkeen, kirkkaankeltaisen pubirakennuksen kulmalta.

Yhden talon alapuolella muurissa oli pyöreä plakaatti, jossa muistettiin Arabian Lawrencea. Sitä oikeaa, ei Peter O'Toolen hienoa elokuvaroolia... T.E. Lawrence asettui Englantiin palattuaan tälle seudulle. Ilmankos näin edessäni Lawrence Roadin.

Kun jatkoin matkaa Mount Batten Pointin ympäri tuli vastaan lisää katutaidetta. 

Mayday has been cancelled
Have you encountered ice
I am aground

mutta minua kosketti luonnollisesti eniten I can only proceed at a slow speed!

Mutta ei siinä vielä kaikki! Jalkakäytävällä oli lisää tarinaa - hassuja, numeroituja lauseita. Samaa sarjaa kuin Plymouthiin saapuessa huomaamani katuun upotetut koodiviestit, jotka olivat aidosti kryptisiä: lauseet ovat salakielisiä, aitoja toisessa maailmansodassa lähetettyjä viestejä. Näin eräs ohikulkija minulle kertoi, huomattuaan minun pysähtyneen tekstien ääreen. Niinpä ei mitään aavistusta, mitä tälläkin on viestitty. Luulen kuitenkin, että oma terveyteni on parantunut ihanasti täällä :)

Mount Battenista näki Plymouthiin päin loistavasti ja laiturista oli myös lauttayhteys vastarannalle. Toisin sanoen siitä voi vesitse oikaista (ja säästyä teollisuusalueen halki kävelyltä), mutta enhän tietenkään voinut fuskata ja jättää kävelemättä pätkää South West Coast Pathin virallisesta reitistä.

Sää oli tukahduttavan kostea, vaikka lämpötila oli varmaan lähempänä viittätoista kuin kahtakymmentä astetta. Pyyhin yhtä mittaa hikeä otsaltani ja vaihdoin välillä ohuen merinopipon päähän. Selkäkin oli aivan märkä. Onneksi ei ollut pitkää ja rankkaa osuutta edessä! Oli ihana huilata hetki teen ja sandwichin äärellä Jenny’s Cafessa.

Mount Battenin jälkeen lähdin nousemaan ylämäkeen kohti Jenny's Cliffiä. Siellä tuli vastaan yllätys, South West Coast Pathin tolppa, joka oli välietappi: enää 175 mailia reitin loppuun (Poole)! Joo, näin se on, tuosta oikeasti isosta numerosta on tullut ”vain”! Tolpan lähellä oli myös "kynnysmatto" niille, jotka lähestyivät Plymouthia idästä: metallilaatta, jossa luki Wipe your feet - welcome to Plymouth. Mahtava!

Jenny’s Cliffi oli päivän ainoa reippaampi ylämäki ja nousu tapahtui ihan kohtalaisia rappusia pitkin. Ei siis tarvinnut nostella jalkoja tolkuttoman korkealle, kuten välillä. Edessä aukeni Plymouth Soundin laaja näkymä, jonka takaa kaupungin keskusta erottui edelleen. Jossain yläpuolellani oli Staddon Fort ja sen vieressä golfkenttä sekä Brownhill Batteryn muureja, jotka eivät erottuneet polulle saakka, koska hyväkuntoinen polku kulki rinteessä.

Puiden raosta pääsi välillä kurkistamaan maisemaa uudelleen - eläköön sinikellot, joita oli mukavasti kukassa - mutta jonkin matkaa sujui lehvästön seassa. Tällaista on kiertää ison kaupungin pitkä rantaviiva; tuntui siltä, että Plymouth pysyy näköpiirissä vaikka kuinka kauan. Cornwallissa olisin vastaavalla matkalla törmännyt ehkä jo toiseen pieneen kylään ja kävellyt sieltä pois ja välimatkat olisivat sujuneet koko ajan idyllisissä maisemissa.

Bovisandissa polku laskeutui alemmas talorykelmän keskelle, mutta nousi hitusen ylemmäs jatkamaan avarammassa maisemassa. Vähän teki mieli pitää jätskitauko Bovisandin kahvilakojulla, mutta päätin sinnitellä vielä vähän eteenpäin.

Vaikka vielä tuli vastaan ihmisasumuskeskittymiä, kuten tämä suomalaisittain erikoisen näköinen karavaanarikylä - harvinaisen pieni tosin, ja kaikilla asukeilla merinäköala - tuntui taas enemmän siltä että olin aidolla South West Coast Pathilla, kun asvaltit ja kaupunkivilinä olivat viimein jääneet taakse. Vastaan tuli yksi isompi kävelijöiden ryhmä ja astuin polulta sivuun; hetken kuluttua toiset vastaantulijat juttelivat hetken kanssani ja sain ”Respect!”-tervehdyksen kerrottuani mistä olin patikoinnin huhtikuun alussa aloittanut. Kiitos ja oikein hyvää kävelyä teillekin!

The Great Mew Stonen saari  näkyi yhä paremmin Wemburyn edustalla. Wembury Pointin kallioinen nokka oli erottunut jo vähän aikaa rantaviivasta ja olin sen kohdalla nopeammin kuin arvasinkaan. Polku oli edelleen erinomainen ja tuntui ihanalta, että tänään olisin jo hyvissä ajoin iltapäivällä perillä yöpaikassani.

Kun kylä jo pilkotti yläpuolellani, oli hikirättini läpimärkä, joten oli taivaallista nähdä Mill Cafe aivan rannan tuntumassa. Kylmä juoma ja nopeasti! Sitruunalimsa meni alas hetkessä myllynkivestä tehdyn pöydän ääressä, merta katsellen. Sitten taas rinkka selkään ja kapuamaan kohti Wemburyn kylää ja varaamaani bed & breakfast-paikkaa. Ah, kohta suihkuun ja hiestä läpimärkä pusero huuhteluun & kuivamaan…

Reittimatkamittarissa tässä vaiheessa jo 686 km...

Kävelypäivä 37: Wembury Point - Bigbury-on-Sea