Plymouthissa koitti pilvinen päivä. Minulla oli sinänsä lepopäivä, mutta koska olin edellisenä päivänä kulkenut vain pienen pätkän South West Coast Pathin reittiä Plymouthin rantamaisemissa, päätin käydä tassuttelemassa keskusta-alueen osan reitistä luppopäivänäni. Edes pieni pätkä ilman rinkkaa... Reitin varrelta saattoi bongata monenlaisia yksityiskohtia.
Laatoitettu kävelytie kulki West Hoessa aivan rantaa pitkin, edessä Plymouth Sound, vesillä muutama isompi alus, joista ainakin pari oli armeijan paatteja. Muurin päälle oli ystävällisesti sijoitettu muutamien alusten pienoismalleja, tunnistamisen helpottamiseksi. Loistava ajatus!
Epäilen kyllä, että H.M.S. Trenchant-sukellusvenettä ei monikaan pääse näkemään. Ainakin luulisi, että tämä ydinsukellusvene seilaa jossain ihan muualla enimmän aikaa. Aika alkumatkasta kohtasin erään kävelijän, joka oli ollut ennen eläkkeelle jäämistään laivastossa ja työskennellyt juuri sukellusveneessä. Pisin työkeikka veden alla oli kestänyt 77 päivää yhteen menoon.
Yritin kovasti paikallistaa, olisiko vielä Drake's Islandia kauempana ankkurissa ollut alus esimerkiksi H.M.S. Ocean, mutta en voinut olla siitä varma. Olisi pitänyt olla kiikari ja kiertää vielä uudelleen kaikki alusten pienoismallit tekemässä vertailuja horisontissa näkyviin siluetteihin. En ole kuitenkaan niin innoissani sotalaivoista, joten jatkoin matkaa.
Sotiminen ja taisteluihin varautuminen on kuitenkin osa Plymouthin historiaa, joten totta kai vastaan tuli myös vanha tykki, merelle suunnattuna. Ainakaan puinen jalusta ei ole alkuperäinen 1600-luvulta, jolloin Royal Citadelia alettiin rakentaa.
The Hoen mahtava maamerkki on punavalkoraitainen majakka, joka ylväänä katsoo Plymouth Soundiin. Majakan vieressä on avara puistoalue, jossa voi nauttia maisemista, istahtaa lukemaan, käydä piknikillä tai mitä nyt keksiikin. Majakka oli paljon kivempi kuin Sir Francis Draken patsas, jolla silläkin oli korkeutta (tai lähinnä sen jalustalla). Smeaton's Towerin yläosa oli alun perin yli 20 kilometrin päässä osana Eddystone-majakkaa, mistä sen yläosa siirrettiin The Hoelle kivi kiveltä 1870-luvun lopulla. Tarinan mukaan Sir Francis Drake muuten vieritteli täällä keilapalloa vuonna 1588, odotellessaan nousuvettä ennen lähtöä Espanjan armadaa vastaan.
Kun seurasin South West Coast Pathin reittiä linnoituksen ympäri marinaan, oli kivimuurissa monenlaisia laattoja, jotka kertoivat matkoista, joille väkeä oli lähtenyt joko omasta halustaan tai pakosta. Rangaistusvankeja Australiaan kuljettaneet purjealukset lähtivät matkaan vuonna 1787 ja paikasta, johon he saapuivat, tuli myöhemmin Sydney.
Simpukka puolestaan muistutti Pyhän Jaakon Tiestä (Way of Saint James), jolle monet pyhiinvaeltajat lähtivät laivalla Plymouthista. Plymouth oli toinen niistä kahdesta satamasta, joista oli mahdollista lähteä kohti Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä.
Yhdessä muistolaatassa kerrottiin, kuinka Plymouthista lähti siirtomaaretkikunta Amerikkaan 1584. Retkikunta julisti alueen Englannille kuningatar Elisabetin nimeen; alueen nimi on nykyään North Carolina.
Kaikkein tunnetuin alus, joka seilasi Plymouthin satamasta, on kuitenkin Mayflower, joka purjehti Amerikkaan vuonna 1620. Oli oikeasti jännä olla paikassa, josta väkeä oli lähtenyt niin huimalle merimatkalle. Sillä aluksella olleet tunnetaan nimellä pilgrims. He eivät olleet pyhiinvaeltajia ihan samassa merkityksessä kuin mitä ajattelisi.
Mayflowerilla oli satakunta matkustajaa ja noin 30 hengen miehistö. Reissu ei ollut luonnollisesti mitenkään helppo; Mayflowerin matkaa on kuvattu pronssilaatoissa aluksen lähtöpaikan lähellä. Kirjeiden perusteella alus vuoti, laivassa oli märkää ja väki kärsi merimatkasta aika tavalla. Matkaan piti alun perin lähteä itse asiassa kaksi alusta, mutta vain Mayflower lähti lopulta matkaan valtameren yli.
Historiaa Plymouthissa riittäisi vaikka kuinka. Ennen kuin lähdn tutkiskelemassa vanhaa kaupunkia, kävin kääntymässä South West Coast Pathin reittimerkillä hienon meriakvaarion vieressä. Ensin piti kuitenkin odottaa, että kävelysilta avattiin taas; reitti kulki kanavan yli, josta menee silloin tällöin aluksia ja silloin kävelijät väistävät. Mutta eihän lepopäivänä ole mihinkään kiire!
Kävelypäivä 36: Plymouth - Wembury Point
Jännittäviä tarinoita sitä matkallesi on sattunut. Vaikea kuvitella miltä ihmisistä on mahtanut tuntua lähteä Mayflowerin matkaan tuohon aikaan. Meren toiselle puolen ja matkata kaksi kuukautta. Minulle tulisi jo "ahtaanpaikan" kammo, olla samassa laivassa niin kauan, saati sitten kokea kaikki matkan vaikeudet. :S
VastaaPoistaSekin vielä, että joillakin osa perheestä jäi Englantiin, kun Mayflower lähti satamasta - ja seurasi myöhemmin perästä. On ollut lisäjännitystä molemmin puolin ja vielä tuohon maailmanaikaan, kun ei voinut pitkään aikaan tietää, mitä toisille on tapahtunut, millaista toisaalla on jne.
Poista