Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 48: Abbotsbury - Ferry Bridge



Abbotsburyn viehkossa, lukuisien olkikattoisten kivitalojen vanhassa kylässä aamu valkeni usvaisena, mutta selkeni nopeasti poutapäiväksi, sopivasti ennen kuin pääsin liikkeelle. Edessä oli helppo kävelypäivä South West Coast Pathilla, sillä rinkkani jäi lepäilemään Abbotsburyyn; bed & breakfastin isäntä oli tulossa noutamaan minut päivän päätepisteeltä Ferry Bridgeltä, joka sijaitsee Weymouthiin kuuluvassa Wyke Regisissä.

Bed & breakfastin isäntä arvioi että 17 kilometrin kävelyyni menisi ainoastaan noin neljä tuntia. Varasin kuitenkin aikaa myös lounastauolle, ennen kuin sovimme sopivan noutoajan iltapäivälle. 


Kävelin South West Coast Pathin reitille takaisin vanhan kirkon ja Abbey Farmin joutsenlammikon ohitse; lampi on osa lapsikävijöille suunnattua maatilaa. Ensimmäiset lapsiperheet olivat juuri saapuneet kirkon viereiselle maatilalle tutustumaan eläimiin. Kirkkomaa oli kutsuvan näköinen, ei liian puleerattu - juuri sellainen, missä olisi kiva käyskennellä ja istahtaa penkille. The Living Churchyard Projectin mukaisesti siellä annetaan tilaa myös luonnonvaraisille kukille ja voidaan huomioida esimerkiksi perhoset.


Pyhän Katariinan kappeli on Abbotsburyn maamerkkejä ja näkyy ylhäältä Chapel Hilliltä kauas. En lähtenyt kapuamaan kukkulalle päivän aluksi, vaan jätin visiitin vihreälle huipulle myöhemmäksi, vaikka sitten saman päivän iltapäivään, palattuani Ferry Bridgeltä takaisin. 

Tasamaalle vasemmalle puolelleni jäi Abbotsburyn kuuluisa joutsenpuisto, The Swannery, jonka ovelat munkit olivat tarinan mukaan perustaneet kiertääkseen sääntöä, jonka mukaan perjantaisin sai syödä vain kalaa. He todistelivat itselleen, että koska joutsen elää vedessä, se on kala. Joutsenet pysyivät niillä sijoillaan ruokinnan ansiosta ja munkit söivät perjantaisin siivekästä kalaansa. Tällä hetkellä The Swanneryn joutsenet elävät helppoa elämää (ylipainoisina, väitti yksi paikallinen). Suosituimpia tuokioita joutsentarhalla on päivittäinen ruokinta.


SWCP kapusi aluksi harjanteelle, missä sain tuttuun tapaan väistellä lampaiden läjiä, ennen kuin polku siirtyi aidan toiselle puolelle ja ruohon seassa oli eläinten jätöksiä vain harvakseltaan. Ympärilläni avautui avara maalaismaisema ja meri oli kauempana alapuolellani, kun reitti kiersi alkumatkasta reilusti sisämaan puolella.


Niittyjä, peltoja ja laitumia tuli tarkasteltua oikein urakalla. Vihreää, vihreää ja vihreää! Polku oli ihastuttavan helppoa, eikä rappusista tietoakaan! Juuri sopivaa maastoa pääkoppaa puhdistavaan tallaamiseen.


Shortseissa kulkemisella on hintansa. Nokkosilla oli niin hyvät oltavat polun varressa, että ne olivat kasvaneet varsin mukaviin mittoihin. Kohtaamani nokkoset olisivat mieluusti ottaneet edes pikaisen kosketuksen kinttuihini, mutta onnistuin välttelemään niistä useimpia. Silloin kun nokkoset olivat ovelampia, piti vain ajatella, että polttelu iholla menee äkkiä ohi, kun ei raavi. Se toimi mainiosti.


Eri maaplänttien välillä oli jos jonkinsorttista stile-porttia kuljettavana, yleensä ylitettävänä. Kiviaskelmat olivat kaikkein helpoimpia, mutta jos tämän portintekeleen vieressä ei olisi ollut aukkoa, josta mahduin sujahtamaan sujuvasti läpi jopa rinkan kanssa, olisi ylittäminen ollut hankalampaa. Väliaskelma kun oli hajonnut. Ensimmäinen kerta koko matkalla.


Peltojen jälkeen laskeuduin vielä lähemmäs merenpintaa eli The Fleet-laguunin (pituus 13 km) rantamaisemiin, missä reitti seurasi hyvin uskollisesti rannan muotoja. Iso porukka joutsenia uiskenteli laguunin rannalla, vapaudestaan nauttien. Olivatkohan ne kokeilleet The Swanneryn "valmisruokia"?

Periaatteessa olisi ollut mahdollista kävellä viivasuoraa reittiä Chesil Beachia pitkin Ferry Bridgeen, laguunin toisella puolella eli meren rantaa pitkin, mutta se olisi ollut paljon raskaampi vaihtoehto.  Siitäkin huolimatta, että korkeuseroja ei ollut. Pikkukivistä koostuva rantapenger on tolkuttoman rankka käveltävä, sillä alla ei ole kovaa pohjaa, vaan joka askeleella upottavia kiviä. Mieluummin astelisin lumessa! Kun otetaan vielä huomioon se, että Chesil Beachilta ei pääse välillä pois, koska laguunin yli ei ole yhtä ainutta siltaa. Ei kiitos. Pari Chesil Beachia pitkin kävellyttä oli kuulemma vaikertanut urakan jälkeen, että heidän jalkansa olivat monta tuumaa lyhyemmät...


Siispä pysyttelin peltomaisemien puolella. Viljapellot lainehtivat, ikivanhat kiviaidat kertoivat missä kulkee peltotilkkujen raja. Kun järeää aitaa ei ollut tumpelompien kulkijoiden esteenä, vaan pelkkä naru erotti polun viljasta, huomautettiin puukylttiin niitatussa lapussa selkeyden vuoksi toistamiseen, että on pysyteltävä pellon laidassa.

Ihana hiljaisuus. Kuuntelin viljapellon pehmeää suhinaa tuulessa ja lintujen satunnaista ääntelyä. 

Herburyn jälkeen oli edessä reitin ainoa mahdollinen teepaikka, Moonfleet Manor-hotelli, mutta olin kuullut varoituksen sen huomattavan korkeista hinnoista ja jatkoin matkaa pysähtymättä. Rimpulareppu oli ihanan kevyt selässä (vain ohut fleece, vesipullo, banaani ja kamera), joten arvelin että selviän Ferry Bridgeen minimaalisilla lepotauoilla.  Hetkonen, mitäs tuossa kyltissä lukee? Tiedoksi kävelijälle. Vaara - nopeita hevosia. Parempi olla kääntymättä sille polulle.


Maisema oli melko yksitoikkoinen  - rantavalli laguunin toisella puolella - eikä lintujakaan pahemmin näkynyt, paitsi yhden kerran pysähdyin katsomaan paria lintua, jotka ääntelivät erikoisesti. Ne olivat todennäköisesti pikkutiiroja (little tern), joita pesii alueella 30 paria. Satuin näkemään niistä pätkän alueellisissa tv-uutisissa edellisenä päivänä. Veneilijöitä laguunilla ei näkynyt lainkaan, vaikka siellä täällä meikäläisten soutuveneiden kokoisia paatteja olikin. Veneen muoto näytti ensikatsomalla tutulta, mutta soutuvene olikin ruuhen tasapohjaista mallia.


Polun yläpuolella alkoi näkyä loma-asutusalueita, niin karavaanari- ja telttailupaikkoja kuin tyypillisiä karavaanimökkejä. Sitten tuli päivän jännittävä osuus: Chickerellin varuskunnan ampuma-alue, jonka halki polku kulkee - silloin kun punaiset liput eivät liehu. Huh, onneksi reitti oli auki eikä ollut tarvetta lähteä kiertoreitille. Varoitukset olivat vakuuttavia: ei saa mennä polulta pois (olisi vaikeaa muutenkin, koska reittiä ympäröi piikkipensaikko) eikä koskea mihinkään armeijan "jätöksiin" koska se olisi vaarallista. Yhteyshenkilöksi oli annettu Major Hazardin puhelinnumero, jos oli jotain kysyttävää...


Ampuma-alueen jälkeen polku kiersi vielä piikkilangan ympäröimän varuskunta-alueen, jolla Britannian lippu liehui. Tämän päivän reitti jäi kieltämättä monesta muusta South West Coast Pathin osuudesta reippaasti jälkeen maisemiltaan, jotka olivat kevyttä kamaa dramaattisiin ja raskaisiin kalliotaipaleisiin. Ei siinä mitään, korvauksena oli reitin helppokulkuisuus. Armeijan rantatontin jälkeen edessä näkyi yhä paremmin Isle of Portlandin kallion siluetti. Kiertäisin sen seuraavana päivänä!


Enää oli jäljellä yhden loma-asutuskeskiottymän ohittaminen ja sitten näkyi myös kuluvan päivän päämääräni, Ferry Bridge. Sillalle saavuttuani kurkkasin sataman aallomurtajien ylitse vielä kauemmas, missä siintivät Isle of Portlandin rannikkokalliot. Selvästi ylämäkeä tiedossa myös seuraavalle päivälle. Saisikohan National Trustin opastuskeskukselta Ferry Bridgen tuntumasta kupposen teetä ennen kuin noutajani tulee? Ihanaa, kunnon kahvila!

Kävelypäivä 49: Isle of Portland

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la