Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 20: Perranporth - St Agnes


Hyvin nukutun yön jälkeen tuntui, että voimani olivat palautuneet. Laitoin Perranporthin retkeilymajan keittiössä aamiaisen ja lueskelin kaikessa rauhassa Country Walking -lehteä - tänään ei olisi mikään kiire. Voisin joko pitää kokonaan kävelyvapaan päivän tai kävellä vähän matkaa ja mennä bussilla Portreathiin sadepäivän kunniaksi (ja palata seuraavana päivänä jatkamaan matkaa jalkaisin sieltä Portreathiin, ettei jäisi reikiä reitille). Ensin kuitenkin pieni kävely retkeilymajasta alas Perranporthin kylään ja postittamaan noin 800 gramman paketti kotiin. Sen verran pystyin vielä rinkasta karsimaan…


Perranporthin retkeilymaja on aivan South West Coast Pathin varrella, merenrantakallion päällä (kuvassa valkoisena erottuva rakennus), joten kun olin kavunnut takaisin retkeilymajalle, nappasin rinkan selkään ja lähdin kävelemään kohti St. Agnesia, seuraavaa kylää. Kroppa tuntui levänneen sen verran, että pieni jaloittelu tuntui ihan ok:lta - sitä oli tiedossa noin 3,5 mailia. Tästä tulisi siis lähes lepopäivä…


Vesipisaroita oli tuskin nimeksi; olin joka tapauksessa täysissä sadekamppeissa ja rinkkakin oli pukeutunut vihreään sadesuojukseensa. Maisema näytti yhtä hienolta kuin aurinkoisina päivinä, joten mikäs tässä kävellessä. Kunpa kukat vielä puhkeaisivat täyteen loistoonsa!


Retkeilymajalta polku oli lähtenyt nousemaan kapeana yhä ylemmäs ja olin jälleen reitillä, joka ei sovi korkean paikan kammoisille. Polulta oli erittäin jyrkkä pudotus mereen. Rankkasateella olisi saanut astella tosi varovasti.  Yön sateista oli jäänyt jonkin verran lammikoita polulle, mutta ilokseni en joutunut kahlaamaan mutavellissä. Edessäni odottivat entisen kaivoksen jäänteet Shag Rockista alkaen.


Eilisiltainen pubikeskustelukumppanini oli todennut, että Cligga Headin rinteillä näyttää kuin Tähtien sota-elokuvassa. Pienessä mittakaavassa ehkä kyllä! Oli aika erikoinen näky luonnontilaisempien kalliomaisemien jälkeen; ihmisen kädenjälki näkyy niin selvästi. Polkuja kulkee täällä ristiin rastiin, mutta SWCP:n reitti erottuu selvästi, vaikka tammenterhomerkkejä ei tuhka tiheässä olekaan. Täältä louhittiin volframia ja tinaa, kunnes kaivos suljettiin lopullisesti vuonna 1985.


Cligga Headin rinteet jatkuivat louhoksettomina ja pieniä kukkasia alkoi taas ilmaantua polun varteen. Merinäköala oli utuinen sateen vuoksi, mutta ei se mitään; olinhan saanut nauttia aaltojen katselusta jo kolmisen viikkoa! Aallot kuuluivat vain vaimeina ylös kallioille, koska ei tuullut järin kovasti. Selkäni takana oli pieni lentokenttä, joka perustettiin tänne toisen maailmansodan aikana, ei siis kaupallisen matkustajaliikenteen tarpeisiin. Aika hiljaiselta kiitoradalla vaikutti.


Alapuolellani törötti hienon näköinen kallio, reittiopasteessa luki Pen a Grader. Iso kallio oli lokkien valtaama - erinomaisen rauhallinen valtakunta niille kirkua kaikessa rauhassa, eikä pelkoa siitä että ihmiset hyppisivät kalliolla niitä häiritsemässä. Kalliolle kapuaminen vaatisi kiipeilytaitoja. Ei minun juttuni.



Cross Coomben paikkeilla oli lisää huikeita kallioita, myös punertavaa kiveä. Geologian harrastajille olisi täällä valtavasti katseltavaa! Pudotusta alas oli aika lailla ja oli mahtavaa, että ylös-alas -kapuamista oli tällä pätkällä vain vähän; olin saanut pysytellä käytännössä koko ajan kallioiden päällä. Taisin olla vielä vaikeusasteluokituksen puolesta reitin moderate -osiossa (ennen Portreathia tulisi vielä strenuous).


Cross Coomben huipulta määränpääni St. Agnes näkyi jo. Hetken verran olin jopa miettinyt, että jatkaisinko peräti Portreathiin saakka tänään, mutta lisääntyvät sadepisarat vahvistivat sen, että päätin siirtyä lämmittelytauon jälkeen pyörien päälle. Tälle päivälle riittäisi edessä olevan ylös-alas -liikunta:  edellisenä iltana pubissa syödessäni saanut naapuripöydästä kuulla että juuri ennen St Agnesia oli tiedossa jyrkkä nousu, jyrkkä lasku ja sitten taas hyvä kapuaminen ylöspäin, jos halusin jatkaa matkaani kylästä paikallisbussilla yöpaikkaani.

Polku kaartoi hieman sisämaahan päin Cross Coombelta laskeuduttuaan ja kävi Blue Hill Tin Streams -kaivoksen raunioiden luona. Sitten alkoi päivän toiseksi viimeinen nousu ylös Blue Hillille. Kivikkoinen pikkutie on kuulemma käytössä joka pääsiäisenä Lontoo-Land's End motor trial -kisassa, jossa on mukana kaksi- ja kolmipyöräisiä moottoriajoneuvoja, aina vintage-pyöristä uusiin malleihin. Kisaa on käyty vuodesta 1908, poislukien sotavuodet. Minulle riitti kyllä tuon tie kävely, sillä oli vaikea kuvitella sitä kuljettavan millään muulla kuin maastokelpoisella moottoripyörällä.


Laskeuduin St Agnesiin Blue Hilliltä aluksi polkua pitkin; kaksi harmaahapsista rouvaa teki minulle rinkkaselkäiselle tilaa pysähtymällä polun laitaan. Mikä hyvänsä syy pitää tauko kelpaa ylämäessä - siitä olimme yhtä mieltä. Rupattelimme hetken ja kerrottuani että yritän kulkea koko South West Coast Pathin loppuun saakka he ottivat villahanskat kädestään ja toivottivat onnea matkaan lämpimin kädenpuristuksin. Toinen rouvista oli tarponut polun kokonaisuudessaan muutama vuosi sitten.
 sitten kivien reunustamia polkuaskelmia pitkin.

Päästyäni kivien reunustamille askelmille lähempänä liki merenpinnan tasoon laskeutuvaa polkua astaani tuli koiranulkoiluttajarouva, joka varoitti kivien liukkaudesta matkalla alas. Muistin että alhaalla piti olla pubi ja sieltähän se löytyikin, Driftwood Spars! Oli ihana ottaa sadetakki päältä, pistää pipo kuivamaan kävelysauvan päälle ja tilata alkajaisiksi kannullinen teetä. Valitettavasti takaneduspöytä oli jo varattu; en päässyt ihan elävän tulen viereen.


Teen jälkeen maistui jälkiruuaksi paikallisen Driftwood Spars Breweryn erinomainen Blackheads Mild (rich dark roast), joka on palkittu pronssimitalilla alueellisessa olutkilpailussa 2016 :)

Ja sitten bussipysäkkiä etsimään.

Kävelypäivä 21: St. Agnes - Portreath

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…