Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 27: Coverack - Helford


Ennen kuin lähdin Coverackin retkeilymajasta kohti Helfordia, kysäisin oliko respassa tietoa kovaan juoksu-urakkaan ryhtyneen kaverin tilanteesta. Baz Gray oli lähtenyt yrittämään ennätystä eli hän oli lähtenyt juoksemaan koko South West Coast Pathin 630 mailin matkaa Mineheadista muutamia päiviä aikaisemmin ja hänen olisi pitänyt jo saapua Coverackiin. Grayta oli odotettu retkeilymajaan myöhään illalla, mutta hän ei saapunutkaan: valitettavasti Gray oli haukannut liian ison palan ja joutunut keskeyttämään polvivamman vuoksi parinsadan mailin urakan jälkeen. Eikä mikään ihme! Sitä ylä- ja alamäkien määrää...

Oma jalkatutkimukseni paljasti, että oikean polveni ympärillä oli turvotusta, minkä vuoksi jalka ei polven kohdalta taipunut normaalisti. Niinpä päätin laittaa ensiavuksi polvituen ja ottaa buranaa lisäavuksi. Mutta koska kipua ei ollut, lähdin jatkamaan matkaa; päivän aikana selviäisi, miltä jalka tuntuu ja olisiko huilin paikka vai auttaisiko tämä ensiapu. Päivän reitti oli vaikeusasteeltaan moderate eli helpohko ja matkaa edessä reilut 21 km.

Laskeuduin satamaan, ostin päivän eväät superviehättävästä kyläkauppa-kahvilasta ja seurasin sitten olkikattotalojen ohi asvalttia kärrytielle, joka muuttui kohta valkoisten kellokukkien reunustamaksi poluksi. Kuinka mahtavan kaunis kevätpäivä!



Käveltyäni vasta vähän matkaa polkua melko tasaisella maalla saavutin kosteimman kohdan yli vievät astinkivet ja niitä pitkin astelleen kanadalaispariskunnan. He olivat kokeneita kävelijöitä ja kulkivat kohtalaisen pienten reppujen kanssa, eivätkä monen muun tapaan käyttäneet laukunkuljetuspalvelua. Kohtalotovereita siis!


Kiersimme Lowland Pointin; polku jatkui leveänä ja helppokulkuisena ohi ison gabbrolouhoksen lastauslaitureineen. Louhoksella tehdään töitä edelleen, mutta onneksi hommat eivät olleet tuolla hetkellä käynnissä.

En ollut seurannut jutustellessamme karttaa, ja koska kanadalaiset kulkivat ensimmäisenä, he johtivat marssiamme. Kun saavuimme rannalle, oli arvelemamme polun pohja niin kostea, että tutkailimme, mistä kohtaa polku jatkuisi eteenpäin. Sillä aikaa kun kävin itse tutkimassa reittiä edempänä, löysivät kanadalaiset oikean jatkopaikan ja palasin tyhjälle rannalle. No, kartan mukaan olin Shag Rockissa, mistä polku ei jatkunutkaan rantaviivaa seuraten, vaan kääntyi sisämaahan, mihin en ollut kiinnittänyt aamulla huomiota. Olisi pitänyt painaa se mieleen!


Seurasin SWCP-polun reittiä laidunten ja maatilan vierestä Rosenithonin pienen mutta viehättävän kylän halki ja sitten käännyin peltojen halki vievältä pikkutieltä ylittämään niittyjä, kohti seuraavaa pikkukylää.


Porthoustockissa oli edessä nousu ylös jyrkän niityn laitaa pitkin. Vaan mikäs lampailla oli siellä lötkötellessä, kun niiden ei tarvinnut kavuta hiki päässä ja rinkka selässä pitkin mäkiä. Nelivedolla ja ilman taakkaa on takuulla helpompi liikkua niin ylös- kuin alaspäin.

Muistelin, että jossain täällä piti oleman mukava taukopaikka. Fat Apple Cafe...



Ja tulihan se Fat Apple Cafen kyltti pian vastaan, tosin vasta ennakkomainoksena peräti polun yläpuolella, joten vielä hetki piti malttaa, ennen kuin pääsin kertomaan tilaukseni tiskillä. Muutkin tarjottavat näyttivät herkullisilta, mutta tartuin toasted teacake -vaihtoehtoon, hillon kera. Naapuripöydässä oli tuttu aiemmalta reittipätkältä nauttimassa omaa lounastaan, kävelylle mukaan lähteneen vaimonsa ja ystävänsä kanssa ja vaihdoimme hetken kuulumisia. Hauskaa tavata tuttu naama!


Lounasteepaikasta oli naurettavan lyhyt matka tietä pitkin seuraavaan pysähdyspaikkaan, Porthallow'hin, missä hidastin vauhtiani isokokoisen paaden kohdalla. Mikähän tuo on? Mitä siinä lukee? Paaden takaa kuului iloisia ääniä ja kävelytuttavuuteni, Rethink Mental Illness-kampanjan hyväksiä kävelevä Malcolm moikkasi taas. Tule tänne, tämä on se puolivälin etappi! Midway Marker, 315 mailia / 517 kilometriä! Minullekin lykättiin proseccolasi kouraan ja kilistelimme hilpeinä saavutuksellemme. Jo tänne asti päästy onnellisesti!


Kuplivaa pysähdystä seurasi paluu rannikkomaisemiin. Ihanaa, pois sisämaan puolelta, vaikka eihän niissäkään maisemissa sinänsä vikaa ole; merta vaan on niin kiva katsella, kun siihen on jo ehtinyt tottua! Korkeusvaihtelut jatkuivat hyvin kohtuullisina, mikä sekin oli mukavaa. 


Jo ennen saapumistani Nare Pointiin (missä on puolustusministeriön tähystysasema) erotin vastarannalta Falmouthin kaupungin rantamaisemia. Olin menossa sinne yöksi, mutta en sentään jalkaisin koko matkaa tänä päivänä. Helfordiin oli sinnekin vielä useita kilometrejä matkaa jäljellä, joten en voinut jäädä hohhailemaan niemenkärkeen.


Helfordiin oli nimittäin ehdittävä riittävän ajoissa, että en myöhästyisi päivän viimeisestä lautasta. Kun astuin tälle mukavalle, helppokulkuiselle tielle, riemastuin, että ehtisin Helfordiin varsin hyvin. Vauhtini hidastui, kun käännyin ihan rannassa kulkevalle polulle, jonka varrella kukat kukkivat.

Gillaniin saavuttuani en huomannut reittiopastetta ja erehdyin kääntymään mielestäni oikeaan suuntaan menevälle polulle. Kun olin kavunnut polkua ylös pikkutien tuntumaan, aloin epäillä että jotain on vialla. Otin vasta sitten kartan esille ja hoksasin hetken päästä, missä olen. Kiertääkö takaisin? Päätin laskeutua reitille suorinta mahdollisinta tietä, että en myöhästyisi lautasta, sillä olin joka tapauksessa kiertänyt ylimääräisen lenkin, enkä todellakaan oikaissut metriäkään.


Onneksi matka ei ollut järin pitkä. Jaahas, tuosta se oikea reitti siis tuli...  Seuraava pätkä olikin asvalttitietä ja välillä autojen väistelyä, sillä maaseututiet ovat tosi kapeita. Carnen somat talot oli ohitettava ripeästi, jotta pääsin kiertämään Gillan Creekiä.


Gillan Creek on laskuveden aikaan aika murheellinen näky. Venepoloiset ovat kuivalla maalla ja odottavat, että vedenkorkeus nousee jälleen kulkukelpoisiin mittoihin. Hilppasin St Anthony-in-Meneageen rantatien vartta, kävin kääntymässä Dennis Headissa ja sitten alkoi loppusuora lauttarantaan.


Tai niin luulin. Olihan sitä matkaa jäljellä ihania metsäpolkuja pitkin vielä ainakin nelisen kilometriä! Matkan varrelle osunut Bosahan Estate oli tiukkana siitä, että heidän tiluksilleen ei ollut asiaa. Tämä on niitä kylttejä, joihin ei (ihanaa kyllä!) Suomessa törmää. SWCP-reitti pysytteli rannan puolella alueella, jossa ei ollut syytteistä pelkoa.



Bosahan Estate halusi varmaan suojella mielettömän kauniita sinikellorinteitään törkeältä tallomiselta. Onneksi polku oli niin huimaavan kukkameren ympäröimä, että laittomalle alueelle ei tarvinnut edes haikailla. Reitiltä näki kevätkukkaset ihan loistavasti.


Brittisinikellojen ohella hämmästelin valkoisia kukkia, joita en ollut nähnyt koskaan aiemmin. Ystävän antama vinkki kertoi jälkikäteen, että kyseessä on karhunlaukka, villiyrtti jota meillä Suomessa kasvaa jokseenkin lähinnä Ahvenanmaalla luonnonvaraisena. Ja minä kun olin äimänä näiden edessä ihan esteettisistä syistä - polku oli näiden "valkotähtien" ympäröimä!


Vaan oli pakko unohtaa kukkaset ja pistää tassua toisen eteen ihan tosissaan. Voisiko Helford tulla pian, kiitos! Ah, Helford. Missä on lauttalaituri? Lahdenpohjukan ympäri, sanoo kartta. Edelleen, missä on lauttalaituri? Vastaantulijoilla, mitä lie turisteja, ei ollut aavistustakaan. Syöksyin pubiin kysymään neuvoa ja sieltä kerrottiin, että tuosta vaan suoraan eteenpäin, niin pääset laiturille. Viisi minuuttia aikaa, sitten kello olisi viisi, toivottavasti paatti ei lähde etuajassa!

Kun saavuin laiturille, oli siellä kaksi odottelijaa passissa, mutta lauttaa ei näkynyt missään. Olihan se vielä tulossa? Pariskunta rauhoitteli, että he olivat laittaneet kutsuläpyskän oikeaan asentoon ja kyllä se sieltä tulisi, varmaankin. Kuivasin naamani, vedin takin päälle ja huokasin. Olisin siis voinut ihan rauhassa (ja riskillä!) kävellä viimeisen puoli kilometriä, mutta parempi näin.

Lautturi saapui paikalle hötkyilemättä muutaman minuutin myöhässä ja roudasi meidät Helfordista muutamassa minuutissa toiselle puolelle Helford Riveriä, suoraan pubin eteen. Jaahas, selvästi kello viiden teen aika ennen kuin matkaisin autokyydissä yöpaikkaani.

Kävelypäivä 28: Helford - Falmouth

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti...


Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan, missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa.


Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karjan lihaa, Pelto…