Pienesti Porvoossa

Tihkusateesta on lauantaina haittaa vain sen verran, että yritän suojella Porvoon matkailuesitteestä tulostamiani karttasivuja kastumiselta. Ehdotettu kävelykierros on parin kilometrin mittainen. Karttapiirroksesta näkee suunnilleen, minkä värisiä ja muotoisiakin reitille merkityt rakennukset ovat. Etsin turisti-infon Rihkamakadulta; info on myös lauantaina auki rakennuksessa, joka arvatenkin on kävelyreitin kohde A eli Valtimon talo, entinen pankki.
Välikadun puodin ikkunassa muumitkin ovat jo sonnustautuneet talveen: pipot päässä. Ja kuljettavat kurpitsaa? Kurpitsalyhtyjä ja -koristeita näkyy muutenkin vähän kaikkialla, eli Halloween on vyörynyt myös tänne. Yritän ajatella toiveikkaasti, että jospa muumit suunnittelevatkin kurpitsakeittoa eivätkä kurpitsan lyhdyksi kovertamista... Käännyn vanhan raatihuoneen (kartan kohde C) luota Jokikadulle. Lähinnä söpöputiikkeja. Käsintehtyä, antiikkia, vaatteita, sisustusta. Ylitän Mannerheiminkadun sillan, jotta pääsen katsomaan Porvoon tunnusomaista maisemaa, rantamakasiineja ja tuomiokirkkoa rinteen kruununa.
Huomaan, että en ole pysähtynyt Porvoon linnan (kohde D) luona, enkä nyt viitsi kavuta selkäni takana kohoavalle mäelle, jossa on hautausmaa Runeberg-hautoineen. Taitan opaskartan taskuun, sillä tällä pienellä alueella ei pääse eksymään ja talojen tarinat innostaisivat enemmän ihmisen puhumina kuin tiivistettyinä parina vuosilukulauseena. Kuljen verkkaisesti Porvoonjoen rantaa ja palaan sillan yli tuomiokirkon puolelle.

Jokikadun vihreässä kulmatalossa on Irlannin lähetystön lahjoittama plakaatti, jossa muistetaan siinä asunutta Jan Anders Jägerhornia (1757-1825) - who dreamt that Ireland and Finland would take their places among the nations of the earth. Lähden nousemaan Sillanmäkeä ylös, väistellen jyrkkää kuhmuraista kiveystä alas ajavia autoja. Jos nekin etenevät nyt varovasti, millaista täällä onkaan kun märät katukivet jäätyvät...
Kaksi vanhempaa venäläisturistirouvaa astelee mäkeä alas tuomiokirkolta käsikynkkää. Kamerat tarkentavat siellä, täällä. Tarkastelen ajan saatossa rapistuneita maaleja ikkunanpuitteissa ja kauniisti sammaloitunutta kiviaitaa tuhopolton jäljiltä korjatun tuomiokirkon ympärillä. Joidenkin vanhojen puutalojen edessä voisi kuvitella näkevänsä ennemmin hevospuomeja kuin farmarivolvoja, mutta tämä onkin vain osittainen aikamatka. Keltaisen puutalon harmaassa portinpielessä keinahtelevat synttärijuhlaan kutsuneet iloisenväriset ilmapallot. Kulmapuodista saisi tuoretta käsintehtyä suklaata, mutta ilmoitus muistuttaa jäätelöiden poistuneen myynnistä ilmojen viiletessä.

Jalkajumppa epätasaisilla kivikaduilla auttaa luonnostaan hidastamaan kulkua. On hyvä pysähdellä katselemaan ja ihmettelemään yksityiskohtia, värisävyjä, puuleikkauksia, ikkunalautojen kadulle katsovia veistoksia ja keramiikkaesineitä. Tuomiokirkon kellot lyövät kello yhtä pitkään ja hartaasti.
Ja siinä jo toinen riemastuttava, taiteiltu sähkökaapisto tällä kävelyllä - Oy Sekatavarakauppa AB:n tuotantoa. Vaan nyt on aika mennä kupposelle lämmintä. Tee- ja kahvihuone Helmi näyttää kutsuvalta. Sen rappusten vieressä valaisee kynttilälyhty ja ruukussa, havujen katveessa sinnittelevät vielä pienet mansikanraakileet rönsyissään.
Lepohetki Helmen mainion, haudutetun vihreän teen ja herkkuleivonnaisten ääressä tekee hyvää. Matalista huoneista löytyy tarkasteltavaa. On pönttöuunia, kaappikelloa ja hienoja seinämaalauksia - myös pinkkisävyisessä miestenhuoneessa ja kultamaalilla silatussa naistenhuoneessa. Takaoven viereiseen entiseen ruokakomeroon on lasioven taa koottu pinokaupalla vanhoja astioita. Nautin vielä ilmaisen santsikupin teetä. Päiväretkellä Porvooseen voi saada iloa monista pienistä asioista.

Kommentit

Suositut tekstit